Balan Bakama on maalaiskunta Koulikoron alueen Kangaban piirissä Malissa. Sen keskuskylä Balamassala sijaitsee Mandinguevuorten eteläpuolella 80 kilometriä Kangabasta luoteeseen. Kunnassa on 6 900 ja keskuskylässä 3 000 asukasta (vuonna 2009, väestönlaskenta)[1].
Balan Bakaman kunnan pinta-ala on noin 1 175 neliökilometriä[2]. Se rajoittuu idässä Kangaban piirin Narénan ja Benkadin ja pohjoisessa Katin piirin Nioumamakanan ja Sobran kuntiin sekä etelässä ja lännessä Guineaan[3]. Kunnan alueella virtaavat Kokoro- ja Balankojoet. Seutu kuuluu Sudanin vyöhykkeeseen. Kasvillisuus on metsäsavannia.[2]
Kuntaan kuuluu kuusi kylää[1]. Asukkaat ovat etupäässä mandinkoja. Lisäksi on fulbeja, dogoneja ja soninkeja.[2]
Balamassalasta on yhteys Bamakosta Guinean rajalle johtavalle RN5-maantielle. Seudun pääelinkeinot ovat maanviljely ja karjanhoito. Tärkeimmät viljelykasvit ovat hirssi, maissi, maapähkinä, riisi, puuvilla, hedelmät ja vihannekset. Lisäksi hyödynnetään metsiä sekä harjoitetaan kullankaivuuta, käsityöammatteja ja kaupankäyntiä.[2]
Lähteet