Aviorikos merkitsee avioliitossa elävän henkilön harjoittamaa sukupuoliyhteyttäselvennä muun kuin oman aviopuolisonsa kanssa. Raamatullisessa ja vanhahtavassa kielessä aviorikosta kutsutaan myös huorinteoksi. Suomessa tämä oli rikoslain alainen rikos vuoteen 1948. Vuoden 1929 avioliittolaki tunsi aviorikoksen vielä avioeron perusteena.[1]
Lainsäädäntö
Useissa maissa aviorikosta pidetään yhteiskuntarauhaa uhkaavana rikoksena, joka vaatii yhteiskunnallista rangaistusta. Näin asia on erityisesti islamilaisissa maissa. Islamin uskonnollinen laki eli šaria määrää aviorikoksesta kuolemanrangaistuksen kivittämällä. Lakia noudatetaan esimerkiksi Saudi-Arabiassa ja Iranissa. Myös joissain katolilaisissa maissa, kuten Meksikossa, aviorikos on rikoslain alainen asia. Kristillisyydessä ja juutalaisuudessa aviorikoksen käsite on myös varsin tunnettu. Raamatusta löytyy useita viittauksia aviorikokseen.[2]
Yhdysvalloissa tilanne vaihtelee osavaltioittain. Pennsylvaniassa aviorikoksesta voidaan tuomita kahdeksi vuodeksi vankeuteen tai 18 kuukaudeksi mielisairaalaan. Michiganissa aviorikoksesta voi saada periaatteessa elinkautisen tuomion. Toisaalta suurimmassa osassa osavaltioista aviorikoksen kieltävät pykälät ovat muodostuneet "kuolleiksi kirjaimiksi" tai toivomuspykäliksi, joiden rikkomisesta ei rangaista.
Etelä-Afrikassa apartheidin aikana Kansallispuolue toteutti myös arvokonservatiivista politiikkaa, jossa pornografia, uhkapelit ja muut niiden kaltaiset ilmiöt kiellettiin "afrikaanerielämäntavalle" vieraina ilmiöinä.[3] Vuonna 1957 säädetty Immorality Amendment Act teki myös aviorikoksen ja sen yrittämisen laittomiksi.[4]
Lainsäädäntö Suomessa
Nykyään Suomen lainsäädäntö ei tunne aviorikosta sen enempää rikoksena kuin avioeron perusteenakaan.
Suomessa vuoden 1734 laki teki erotuksen yksinkertaisen ja kaksinkertaisen huoruuden eli aviorikoksen välillä. Yksinkertainen huoruus merkitsi aviorikosta, jonka nainut henkilö teki naimattoman kanssa. Tästä rikoksesta avioliitossa elävä sai kaksinkertaisen rangaistuksen naimattomaan verrattuna, ensikertalainen avioliitossa elävä sai 80 taalaria sakkoa ja naimaton 40 taalaria (Pahanteon kaari, 55. luku, 1 §). Kaksinkertainen huoruus, joka merkitsi kahden tahoillaan avioliitossa elävän tekemään aviorikosta, rangaistiin kuolemalla (Pahanteon kaari, 56. luku, 1 §).
Jos huoruuteen liittyi sukurutsa, oli teloitustapa julmempi: mies teilattiin ja nainen poltettiin roviolla. Sukurutsaksi laskettiin myös samaan sukuun lain kautta liitettyjen välinen yhdyntä, kuten anopin ja vävyn välinen. Näitä teloitustapoja saatettiin käyttää harkinnan mukaan lievemmistäkin seksuaalirikoksista, mutta sukurutsan osalta teloitustapa oli erikseen laissa määrätty. Silti näistä julmemmista teloitustavoista käytännössä luovuttiin 1800-luvulle tultaessa, ja vuoden 1825 jälkeen ei ole enää pantu täytäntöön yhtään kuolemanrangaistusta rauhan aikana.
Vuonna 1889 uudistetun rikoslain mukaan kaikki muu paitsi avioliitossa harjoitettu puolisoiden välinen seksi oli edelleen rikos. Naimattomien henkilöiden välinen seksi dekriminalisoitiin vuonna 1926.[5] Tuolloin kuitenkin jätettiin rangaistavaksi raskaammanlaatuinen salavuoteus eli se, kun naimattomien välinen sekaantuminen on tapahtunut väärinkäyttämällä valta- tai auktoriteettisuhdetta tai naisen turvatonta tilaa.[6] Naimisissa olevien henkilöiden osalta avioliiton ulkopuoliset seksisuhteet säilyivät rikollisina vuoteen 1948, jolloin huorinteko poistettiin kokonaan rikoslaista.
Katso myös
Lähteet
Aiheesta muualla
