Autoritaarinen persoonallisuus

Autoritaarinen persoonallisuus on persoonallisuuden tyyppi, johon liittyy usko auktoriteettiin ja tottelevaisuus. Tällainen henkilö kannattaa vahvaa hallitsijaa. Hän voi itse toimia tällaisena vahvana hallitsijana, tai hän voi olla vahvalle hallitsijalle kuuliainen. Autoritaarinen persoona mukautuu auktoriteettiin ja uskoo sääntöjen tarkan noudattamisen välttämättömäksi. Hän ei juurikaan suvaitse epäkonservatiivisia ajattelijoita, ja sääntöjen rikkojia hän haluaa rangaista. Monet autoritaariset persoonat suhtautuvat kielteisesti myös uskonnollisiin, etnisiin ja muihin vähemmistöihin.[1]

Käsitteen historia

Autoritaarista persoonallisuutta alettiin tutkia toisen maailmansodan ja holokaustin jälkeen, kun pelättiin epädemokraattisten ideologioiden uutta nousua ja haluttiin selvittää rasismin ja ennakkoluuloisuuden syitä. Tutkijat havaitsivat, että fasismi ja muut epädemokraattiset ideologiat eivät kuuluneet millekään tietylle etniselle ryhmälle, joten syitä alettiin etsiä yksilöiden alttiudesta antidemokraattisille ideologioille.[1]

Autoritaarisen persoonallisuuden käsitteen loi sosiologi Theodor Adorno. Hän uskoi tietyn persoonallisuusrakenteen olevan yleinen epädemokraattisuuteen hairahtuneilla ihmisillä. Adorno erotti autoritaarisen persoonallisuuden oikeistokonservatismista, mutta hänen seuraajansa Robert Altemeyer yhdisti ne toisiinsa.[1]

Kehittyminen

Autoritaarisen persoonallisuuden uskotaan kehittyvän lapsuuden kokemusten pohjalta. Tiukan autoritaaristen vanhempien lapsi oppii tukahduttamaan ajatuksensa, tunteensa ja tekonsa, joita pidettäisiin moraalittomina. Myöhemmin henkilö heijastaa nämä kielletyt asiat ”heikompiin” ihmisiin, jotka ovat usein vähemmistöjä. Tämä johtaa autoritaariselle persoonalle tyypilliseen kielteiseen asenteeseen muita ryhmiä kohtaan.[1]

Ulottuvuudet

Adornon ja hänen kollegoidensa mukaan autoritaarinen persoonallisuus on todettavissa ja tutkittavissa yhdeksän ominaisuuden yhdistelmänä, jotka ovat:[2]

  1. Sovinnaisuus: jäykkä sitoutuminen sovinnaisiin keskiluokkaisiin arvoihin.
  2. Autoritaarinen alistuminen: alistuva ja kritiikitön suhtautuminen auktoriteetteihin.
  3. Autoritaarinen hyökkäävyys: pyrkimys tuomita, torjua ja rangaista epäsovinnaisia ihmisiä.
  4. Anti-intraseptio: subjektiivisen, mielikuvituksellisen ja helläluontoisen vastustaminen.
  5. Taikauskoisuus ja stereotypiointi: usko kohtalon taianomaiseen määräytymiseen ja taipumus jäykkien luokittelujen käyttämiseen.
  6. Valta ja kovaluontoisuus: kiinnostus vallan, voiman ja hallinnan leimaamiin suhteisiin ja niiden perusteella tehtyihin erotteluihin, joissa samaistutaan nimenomaan voimakkaampaan osapuoleen.
  7. Tuhoavuus ja kyynisyys: yleisluonteinen vihamielisyys ja inhimillisyyden pilkkaaminen.
  8. Heijastavuus: taipumus heijastaa tiedostamattomia tunneyllykkeitä maailmaan siten, että tuloksena on epäily vaarallisten ja hillittömien asioiden tapahtumisesta maailmassa.
  9. Sukupuolisuus: liioiteltu kiinnostus toisten seksielämään.

Robert Altemeyerin luokittelussa ulottuvuuksia oli vain kolme: sovinnaisuus, autoritaarinen hyökkäävyys ja autoritaarinen alistuminen.[1]

Tutkijat eivät nykyisin enää juurikaan käytä näiden ulottuvuuksien pohjalta määriteltyä ”F-asteikkoa” ennakkoluuloisuuden ja rasismin tutkimuksessa, sillä sen ei enää uskota ennustavan fasistista käyttäytymistä. Ennakkoluuloisuuden ja rasismin tutkimuksessa korostetaan nykyisin ryhmäasenteita eikä yksilöiden persoonallisuuksia.[1]

Lähteet

  1. a b c d e f Nelson, Noelle M. (toim. Baumeister, Roy F. & Vohs, Kathleen D.): ”Authoritarian Personality”, Encyclopedia of Social Psychology, s. 81–83. Sage, 2007. ISBN 978-1-4129-1670-7
  2. Duckitt, John (toim. Wright, James D.): ”Authoritarian Personality”, International Encyclopedia of the Social & Behavioral Sciences, Volume 2, s. 255–261. Elsevier, 2015. ISBN 978-0-08-097086-8

Read other articles:

Claudio Pieri Informazioni personali Arbitro di Calcio Sezione Genova Attività nazionale Anni Campionato Ruolo 1975-1987 Serie A Arbitro Attività internazionale 1983-1987 UEFA e FIFA Arbitro Premi Anno Premio 1975 Premio Florindo Longagnani Claudio Pieri (Pescia, 21 ottobre 1940 – Sestri Levante, 13 luglio 2018[1]) è stato un arbitro di calcio italiano. Indice 1 Biografia 2 Carriera 3 Note 4 Bibliografia Biografia Viveva con la compagna Liliana e la figlia Valentina, suo figlio ...

 

Australian actor, voice actor, and director For other uses, see John Noble (disambiguation). John NobleNoble in 2012Born (1948-08-20) 20 August 1948 (age 75)Port Pirie, South Australia, Australia [1]Occupation(s)Actor, voice actor, theatre directorYears active1988–presentSpousePenny NobleChildren3, including Samantha Noble John Noble (born 20 August 1948)[1] is an Australian actor. He is best known for his roles as Denethor in The Lord of the Rings film trilogy (20...

 

Sudarshan adalah kit bom yang dipandu laser India, dikembangkan oleh Aeronautical Development Establishment (ADE), sebuah laboratorium DRDO dengan dukungan teknologi dari Laboratorium Instruments Research and Development Establishment (IRDE),[1][2] untuk Angkatan Udara India (IAF).[3][4][5] Referensi ^ Dehradun, Oct 20 (PTI). India develops first Laser Guided Bomb. Deccanherald.com. Diakses tanggal 2012-02-19.  ^ Nitsi (2010-10-21). India invents ...

Wakil Bupati Konawe UtaraPetahanaAbu Haerasejak 26 April 2021Masa jabatan5 tahun dan dapat dipilih kembali untuk satu kali masa jabatanDibentuk21 April 2011; 12 tahun lalu (2011-04-21)Pejabat pertamaRuksaminSitus webSitus web resmi Berikut adalah daftar Wakil Bupati Konawe Utara secara definitif sejak tahun 2011. Nomor urut Wakil Bupati Potret Partai Awal Akhir Masa jabatan Periode Bupati Ref. 1   Ruksamin(lahir 1973) PBB 21 April 2011 21 April 2016 5 tahun, 0 hari 1(...

 

هورتون فوت معلومات شخصية الميلاد 14 مارس 1916(1916-03-14)مقاطعة وارتون  الوفاة 4 مارس 2009 (92 سنة) [1]  هارتفورد  مواطنة الولايات المتحدة  عضو في الأكاديمية الأمريكية للفنون والعلوم،  والأكاديمية الأمريكية للفنون والآداب  الأولاد هالي فووت  الحياة العملية المهن�...

 

County in Delaware, United States County of Delaware in DelawareKent CountyCounty of DelawareThe Kent County Courthouse in Dover in 2006 FlagSealLocation within the U.S. state of DelawareDelaware's location within the U.S.Coordinates: 39°06′N 75°30′W / 39.1°N 75.5°W / 39.1; -75.5Country United StatesState DelawareFoundedAugust 8, 1683Named forKent, EnglandSeatDoverLargest cityDoverArea • Total798 sq mi (2,070 km2) •&#...

Town in North Holland, NetherlandsBadhoevedorpTownAerial viewBadhoevedorpLocation in the NetherlandsShow map of NetherlandsBadhoevedorpLocation in the province of North Holland in the NetherlandsShow map of North HollandCoordinates: 52°20′N 4°47′E / 52.333°N 4.783°E / 52.333; 4.783CountryNetherlandsProvinceNorth HollandMunicipalityHaarlemmermeerArea[1] • Total9.09 km2 (3.51 sq mi)Elevation[2]−3.3 m (−10.8 ...

 

Сельское поселение России (МО 2-го уровня)Новотитаровское сельское поселение Флаг[d] Герб 45°14′09″ с. ш. 38°58′16″ в. д.HGЯO Страна  Россия Субъект РФ Краснодарский край Район Динской Включает 4 населённых пункта Адм. центр Новотитаровская Глава сельского пос�...

 

هنودمعلومات عامةنسبة التسمية الهند التعداد الكليالتعداد قرابة 1.21 مليار[1][2]تعداد الهند عام 2011ق. 1.32 مليار[3]تقديرات عام 2017ق. 30.8 مليون[4]مناطق الوجود المميزةبلد الأصل الهند البلد الهند  الهند نيبال 4,000,000[5] الولايات المتحدة 3,982,398[6] الإمار...

此條目可能包含不适用或被曲解的引用资料,部分内容的准确性无法被证實。 (2023年1月5日)请协助校核其中的错误以改善这篇条目。详情请参见条目的讨论页。 各国相关 主題列表 索引 国内生产总值 石油储量 国防预算 武装部队(军事) 官方语言 人口統計 人口密度 生育率 出生率 死亡率 自杀率 谋杀率 失业率 储蓄率 识字率 出口额 进口额 煤产量 发电量 监禁率 死刑 国债 ...

 

United States Army insignia Not to be confused with Service stripe or Wound Chevron. Overseas Service BarOverseas Service Bar worn on a Global War on Terrorism era U.S. Army Service Uniform soldier's coat denoting between 6 and 11 months service under hostile conditions.MaterialCloth An Overseas Service Bar is an insignia worn by United States Army soldiers on the Army Service Uniform, and previously on the Army Green (Class A) and the Army Blue (Dress Blue) uniforms, that indicates the recip...

 

Form of protest Not to be confused with walkout (politics). For the movie, see Walkout (film).Part of a series onOrganized labour Labour movement Conflict theoriesDecent workExploitation of labourTimelineNew unionismProletariatSocial movement unionismSocial democracyDemocratic socialismSocialismCommunismSyndicalismUnion bustingAnarcho-syndicalismNational-syndicalism Labour rights Freedom of association Collective bargaining Child labour Unfree labour Diversity, equity, and inclusion Equal pay...

BarkingBarking Town (1882–1931)Barking Town Hall (built 1958)Barking within Essex in 1961Area • 19113,805 acres (15.4 km2) • 19313,809 acres (15.4 km2) • 19613,877 acres (15.7 km2) • Coordinates51°32′09″N 0°04′43″E / 51.5358°N 0.0785°E / 51.5358; 0.0785 Population • 191131,294 • 193151,270 • 196172,293 Density • 19118.2/acre • 193113...

 

TVRI Sumatera SelatanLPP TVRI Stasiun Sumatera SelatanPalembang, Sumatera SelatanIndonesiaSaluranDigital: 29 UHFVirtual: 2BrandingTVRI Sumsel (alternatif)SloganMedia Pemersatu BangsaPemrogramanBahasaBahasa IndonesiaBahasa Melayu PalembangAfiliasiTVRIKepemilikanPemilikLPP TVRIRiwayatSiaran perdana31 Januari 1974; 50 tahun lalu (1974-01-31)Bekas tanda panggilTVRI PalembangBekas nomor kanal7 VHF, 55 UHF, 62 UHF, 46 UHF (analog)Informasi teknisOtoritas perizinanKementerian Komunikasi dan Inf...

 

Pranayama technique Diagram of yogic breath. Sama vritti (Sanskrit: समावृत्ति, romanized: samavritti) is a pranayama technique.[1] It involves equating the durations of inhalation (puraka), retention (antara kumbhaka), exhalation (rechaka) and second retention (bahya kumbhaka) before inhaling again.[2][3][4] Visama vritti involves breathing with different duration in each step.[3] Technique Sama vritti involves controlling the nat...

Modelo matemático (geométrico) en 3 dimensiones. Simula un accidente de coche mediante el uso de polígonos. En ciencias aplicadas y en tecnología, un modelo matemático es uno de los tipos de modelos científicos que emplea algún tipo de formalismo matemático para expresar relaciones, proposiciones sustantivas de hechos, variables, parámetros, entidades y relaciones entre variables de las operaciones, para estudiar comportamientos de sistemas complejos ante situaciones difíciles de ob...

 

Gauthier on Regio TV Stuttgart in 2018 Eric Gauthier (dancer) (born 1977 in Montréal/Canada) is a classic and contemporary dancer, choreographer and musician. After a soloist career at the Stuttgart Ballet he founded Gauthier Dance/ /Dance Company at the Theaterhaus Stuttgart in 2007. In 2011, he won the German Dance Prize Deutscher Tanzpreis. Early life and education Eric Gauthier was born in Montreal as son of Dr. Serge Gauthier,[1][2] a leading Alzheimer's researcher. ...

 

この記事には複数の問題があります。改善やノートページでの議論にご協力ください。 出典がまったく示されていないか不十分です。内容に関する文献や情報源が必要です。(2020年12月) 出典は脚注などを用いて記述と関連付けてください。(2020年12月) 独自研究が含まれているおそれがあります。(2021年9月) 雑多な内容を羅列した節があります。(2020年12月)出�...

بنو صليح صليحيون 1047 م – 1138 م ضريح اخر ملوك الدولة الصليحية الملكة أروى بنت أحمد عاصمة صنعاء جبلة نظام الحكم مملكة اللغة اللغة العربية الديانة الإسلام (إسماعيلية) الحاكم علي بن محمد الصليحي 1037 - 1080 م (الأول) أروى بنت أحمد 1098 - 1138 م (الأخيرة) التاريخ التأسيس 1047 م الزوال 1138 م...

 

Materials resistant to decomposition under high temperatures This article is about heat resistance. For other uses, see Refractory (disambiguation). Refractory bricks in a torpedo car used for hauling molten iron In materials science, a refractory (or refractory material) is a material that is resistant to decomposition by heat or chemical attack and that retains its strength and rigidity at high temperatures.[1] They are inorganic, non-metallic compounds that may be porous or non-por...