Auri Ahola (s. 1984[1] Rovaniemi) on suomalainen balettitanssija[2] ja saamelaiskulttuurin läänintaiteilija.[3]
Ahola on syntyisin Rovaniemeltä ja asuu Inarissa. Hän on saamelaissukua, mutta on puhunut saamea vasta aikuisena. Hän on Jonni Aromaan mukaan "yksi Suomen nykytanssin freelancer-kentän kiinnostavimpia taiteilijoita". Hän valmistui tanssijaksi Balettioppilaitoksesta 2004 ja tanssi 2004–2013 Kansallisbaletissa. Hän on tanssinut Tero Saarisen ja Valtteri Raekallion teoksissa ja tehnyt myös omia koreografioita.[2][4][1]
Inarissa vuonna 2017 ensi-iltansa saanut Aholan teos Jotteeh – Kulkijat kunnioittaa saamelaisten vuotuismuuttoa.[2]
Lähteet
Aiheesta muualla