Antónis Samarás (kreik. Αντώνης Σαμαράς, s. 23. toukokuuta 1951) on kreikkalainen poliitikko ja taloustieteilijä, joka toimi konservatiivipuolue Uuden demokratian puheenjohtajana vuosina 2009–2015. Hän toimi Kreikan pääministerinä 20. kesäkuuta 2012[1] – 26. tammikuuta 2015.
Aiemmin Samarás on toiminut talousministerinä vuonna 1989, ulkoministerinä 1989–1992 ja kulttuuriministerinä vuonna 2009. Vuosina 2004–2007 hän oli Euroopan parlamentin jäsen Euroopan kansanpuolueen ryhmässä.[2]
Samarásin hallitukseen kuuluivat alun perin Uuden demokratian lisäksi PASOK ja Demokraattinen vasemmisto (DIMAR). DIMAR erosi hallituksesta kesällä 2013, minkä jälkeen hallituksella oli Kreikan parlamentissa vain pieni enemmistö.