Antti Pyhälä (24. syyskuuta 1954 – 15. syyskuuta 1997 Helsinki) oli suomalainen shakinpelaaja. Hän voitti shakin Suomen-mestaruuden kaksi kertaa. Hän oli voittokausinaan useaan otteeseen mitalistina. Pyhälä sairasti lapsesta saakka nivelreumaa ja kuoli siihen varsin nuorena. Eero Raaste kertoo yhdistyksen internetsivuilla, että viimeisimmillä hetkillään Pyhälä halusi katsella shakkia, vaikkei enää edes kyennyt puhumaan. Pyhälän hyvänä etuasemana oli pitkään toiminut vanhempien mestareiden epäluulo nuoriin pelaajiin. Pikkuhiljaa tosin esimerkiksi suomalaiset oppivat varomaan tätä.
Palkinnot
- Turnausvoitot
- Finland-talviturnaus 1995
Antti Pyhälän valmennustukiyhdistys
Antti Pyhälän äiti, jo edesmennyt Hilkka Pyhälä, perusti Pyhälän kuoleman jälkeen ystäviensä kanssa yhdistyksen, jonka tarkoituksena oli tukea lahjakkaita shakinpelaajia sekä taloudellisesti että aatteellisesti. Yhdistys on kuitenkin lopettanut jo toimintansa.
Lähteet
Aiheesta muualla