Antti Kustaa Vuotila (ven. Антти Куста Вуотила, Antti Kusta Vuotila; 12. helmikuuta 1871 Oulu – 19. maaliskuuta 1918 Oulu) oli suomalainen pappi ja kirkkoherra. Hän toimi Kuolan niemimaalla Muurmannin evankelis-luterilaisen seurakunnan toisena ja viimeisenä kirkkoherrana vuodesta 1904, kunnes lopulta karkotettiin Venäjän lokakuun vallankumouksen jälkeen Suomeen.

Vuotilan vanhemmat olivat oululainen merimies Antti Vuotila ja Maria Kukkonen. Hän opiskeli Oulun suomalaisessa yksityislukiossa vuodesta 1880 ja valmistui ylioppilaaksi 15.9.1890.^[1] Vuotia suoritti Helsingin yliopistossa teologisen erotutkinnon vuonna 1901, minkä jälkeen hänet vihittiin papiksi papiksi 10.6.1901 ja määrättiin Käkisalmen kirkkoherran apulaiseksi. Kiäkisalmesta Vuotila siirrettiin Pietarin luterilaiseen hiippakuntaan, jossa nimettiin Inkerin Kupanitsan kirkkoherran apulaiseksi syyskuussa 1902 ja reilut kaksi vuotta myöhemmin Tuutarin kirkkoherran apulaiseksi heinäkuussa 1903.^[2] Vuotila haki vuonna 1902 Suomi Synodin eli Amerikan suomalaisen evankelis-luterilaisen kirkon Ishpemingin Republicin ja Championin suomalaisen seurakunnan papiksi, mutta ei tullut valituksi mainitun vuoden joulukuussa järjestetyssä vaalissa.^[3]

Vuotila nimitettiin Muurmannin evankelis-luterilaisen seurakunnan kirkkoherraksi 18.5.1904.^[2] Vuotila mainitaan usein kyseisen seurakunnan ainoaksi papiksi, mutta häntä ennen ensimmäisenä pappina ehti toimia lyhyen aikaa Inkerin Kattilan seurakunnan entinen kirkkoherra Frans Simeon Suokas, joka kuoli papin asemapaikaksi määrätyssä Aleksandrovskin kaupungissa vilustumista seuranneeseen munuaistulehdukseen vain 32-vuotiaana tammikuussa 1904.^[4] Vuotilan aikana Muurmannin seurakunta oli jaettu viiteen piiriin (Aleksandrovsk, Uura, Pummanki, Salmijärvi sekä Tuuloma ja Nuortti) ja Vuotila pyrki vierailemaan kussakin piirissä vuoden aikana yhdestä kolmeen kertaan. Tämän lisäksi hän suoritti kirkolllisia toimia Aleksandrovskista käsin, missä hänellä oli seitsemän huoneen pappila, ja minne vuosina 1906–1907 rakennettiin oma rukoushuone.^[4] Vuotilan mainitaan vuonna 1908 perustaneen Aleksandrovskiin kirjaston ja rakennuttaneen seurakuntatalon.^[2]

Vuotila karkotettiin vihollisen auttamisen estämiseksi ensin Ouluun huhtikuussa 1916, sitten Venäjälle Uralin länsipuolelle Vjatkaan.^[2] Suurin osa tuohon aikaan Siperiaan karkotetuista suomalaisista pääsi palaamaan takaisin Suomeen Venäjän väliaikaisen hallituksen 19.3.1917 antaman manifestin johdosta, mutta asiaan liittyneiden epävarmuuksien vuoksi, Vuotila oleskeli sanomalehtitietojen mukaan mainitussa Vjatkan kaupungissa vielä mainitun vuoden huhtikuussa osoitteessa Kunanskajankatu 40.^[5] Tiettävästi hän vapautui kesällä 1917. Lokakuun vallankumouksen jälkeen Vuotila ei saanut lupaa palata takaisin Aleksandrovskiin ja hänet karkotettiin Venäjältä.^[2][4] Myöhemmän muistokirjoituksen mukaan hän koki seurakunnassaan ulkoista painostusta ja vainoa.^[6]

Viimeiset vuotensa Vuotila oleskeli Oulussa, jossa kuoli 47-vuotiaana maaliskuussa 1918. Hän kuoli sydänhalvaukseen, ja hänet haudattiin Oulun hautausmaalle.^[6] Vuotilan jälkeen Muurmannin luterilaiselle seurakunnalle ei määrätty enää uutta kirkkoherra, mutta kirkollisten ja kouluolojen järjestäjänä Petsamossa vuoden 1921 alusta toimineen Frans Liljan tehtäväksi annettin myös kuolansuomalaisten sielunhoito.^[7]

Vuotilan puoliso oli Ruijan Rautavuonossa syntynyt kuolansuomalainen Hilma Matilda Nikkonen (1885–1944), jonka isä oli Kerimäeltä kotoisin ollut kolonisti Aleksanteri Juhonpoika Nikkonen Tyyvästä, Muurmannin rannalla sijainneesta kylästä.^[4] Vuotilalla oli kaksi poikaa, kirjailija ja kansakoulunopettaja Armo Vuotila ja työpäällikkö Toivo Vuotila.