Antonio Caldara (1670 – 28. joulukuuta 1736) oli italialainen säveltäjä. Hän syntyi Venetsiassa. Hänen isänsä oli viulisti. Caldara tuli aluksi tunnetuksi sellistinä ja jousimusiikin säveltäjänä mutta erikoistui sitten vokaalimusiikkiin. Caldaran tunnetuimpiin teoksiin kuuluvat hänen oopperansa ja oratorionsa.^[1][2]

Caldara aloitti musiikkiuransa laulajana kuorossa. Hän myös opetteli soittamaan useita soittimia. Ensimmäisen oopperansa L’Argene Caldara sävelsi Venetsiaan 1689. 1690-luvulla hän teki oopperoita yhteistyössä muun muassa Antonio Lottin kanssa. Vuonna 1699 Caldara siirtyi Mantovaan ja 1708 Roomaan, jossa hän nousi yhdeksi musiikkielämän kärkinimeksi Alessandro Scarlattin, Arcangelo Corellin ja kaupungissa pari vuotta asuneen Georg Friedrich Händelin ohella. Caldara teki töitä myös Barcelonassa ja Milanossa, kunnes vuonna 1716 sai varakapellimestarin paikan Wienistä.^[1]

Antonio Caldara sävelsi yli sata oopperaa, joista kuutisenkymmentä Wienin-vuosinaan. Caldara sai jatkuvasti säveltää uutta musiikkia juhlatilanteisiin. Hän teki ooppera- ja oratoriosävellyksiä kymmeniin Pietro Metastasion ja Apostolo Zenon librettoihin.^[1]

Caldara oli aikansa johtavia oopperasäveltäjiä, mutta on sittemmin paljolti unohdettu. Hänen tuotantoaan on elvytetty lähinnä kirkkomusiikin osalta.^[1]

Caldaran tuotannosta on levytetty hovin juhlaooppera Il più bel nome (”Kaunein nimi”, 1708). Se tapahtuu Elysionissa henkilöhahmoinaan Venus (sopraano), Juno ja Herkules (matalia miessopraanoita), Paris (altto) ja Kohtalo (korkea tenori).^[1]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Antonio Caldara Wikimedia Commonsissa

• Kirkendale, Ursula: Antonio Caldara: Life and Venetian-Roman Oratorios. Revised and translated by Warren Kirkendale. Firenze: Leo S. Olschki Editore, 2007. ISBN 978-88-222-5714-7.