Anton Mang aloitti ratamoottoripyöräilyssä mekaanikkona. Hän liittyi 125cc-luokan maailmanmestarin Dieter Braunin talliin vuonna 1970. Vuonna 1975 Mang voitti Saksan mestaruuden 350cc-luokassa. Samana vuonna hän osallistui ensimmäisen kerran ajajana MM-sarjaan. Seuraavana vuonna Mang voitti ensimmäisen MM-osakilpailunsa Länsi-Saksan GP:ssä 125cc-luokassa. Vuonna 1977 tuli vielä kolme palkintosijaa samassa sarjassa. Hyvien esitysten ansiosta Mang sai tallipaikan Kawasakilta kaudeksi 1978.
Ensimmäisen maailmanmestaruuden Anton Mang voitti vuonna 1980 250cc-luokassa. Samana vuonna hän tuli toiseksi 350-kuutioisissa. Seuraavana vuonna hän voitti molempien luokkien maailmanmestaruuden. Vuonna 1982 Mang uusi 350-kuutioisten maailmanmestaruuden ja hävisi 250-kuutioisten mestaruuden vain yhdellä pisteellä. Mangista tuli 350cc-luokan historian viimeinen mestari, koska luokka lakkautettiin kauden päätyttyä. Vuonna 1983 Mang kävi kokeilemassa 500cc-luokassa, mutta palasi seuraavana vuonna takaisin 250-kuutioisiin. Hän oli lähellä mestaruutta vuonna 1985 ja onnistui voittamaan sen kaksi vuotta myöhemmin 38-vuotiaana. Mang oli aikanaan vanhin maailmanmestaruuden voittanut ajaja. Hän loukkaantui vuonna 1988 Jugoslavian GP:ssä ja lopetti uransa. Anton Mang ajoi 153 GP:tä ja voitti niistä 42. Muilla palkintosijoilla hän oli 42 kertaa.