Anorakissa on yleensä raglan-hihat, jopa puolireiteen ulottuva helma sekä vyötärön kohdalla, hihansuissa, hupun etureunassa ja helmassa resori tai muu kiristysnauha parantamassa tuulenpitävyyttä ja lämmöneristystä. Olkapäillä kangas on usein kaksinkertainen paremman kosteussuojauksen aikaansaamiseksi. Huppu voi olla kiinteä ja irrotettava. Anorakkiin ommellaan yleensä tilava, läpällä suljettava tasku.[1]
Luoteis-Siperian tundralla asuvat nenetsit ovat kehittäneet poron nahasta valmistetun kellomaisen anorakin, jota kutsutaan maalitsaksi. Siinä poron nahan karva on sisäänpäin, ja nahkaa peittää kangas tai huopa. Pallomaisessa hupussa on karvaa sekä sisä- että ulkopuolella. Maalitsan saa sidottua vartalon ympärille tuulenpitäväksi pussiksi, jossa voi vaikka nukkua. Sen alle vedetään haaroihin asti ulottuvat porosaappaat. Maalitsan päälle vedetään toinen poroanorakki nimeltään gus eli savok silloin, kun on todella kylmä. Siinä poron karva on ulospäin, ja selkäpuolella on värikkäitä nauhoja.[2]
Historia
Anorakki on lähtöisin inuitien käyttämästä arktiselta ilmastolta suojaavasta takkityypistä, joka valmistettiin alun perin hylkeen tai karibun nahasta.[3]
Sana anorakki on peräisin grönlannin sanasta annoraaq. Euroopan kieliin sana levisi 1900-luvun aikana. Suomessa sana on tunnettu ainakin 1940-luvulta lähtien, ja Kuusisen vaatetusliike mainosti jo vuonna 1941 anorakkia.[4]
Suomen presidentti Urho Kekkonen omaksui anorakin vaatetukseensa. Hän hiihti ahkerasti, usein anorakkiin pukeutuneena.[5][6]
Anorakiksi voidaan nykyisin kutsua muunkinlaista talvi- tai ulkoilutakkia. Toinen anorakin kaltaisen takin nimitys on parka.[3]
Lähteet
↑ abLublin, J. ja Willny, H.: Kauppatavarat: Pukimet ja kudonnaiset, s. 196–197. Helsinki: Tammi, 1948.
↑Konttinen, Jussi: Siperialainen on se, joka pukeutuu hyvin. HS TEEMA, 2019.
_Inuit.JPG)
