Anastasija Sergejevna Voinova (ven. Анастасия Сергеевна Войнова, s. 5. helmikuuta 1993 Tula) on venäläinen ratapyöräilyn olympiamitalisti sekä moninkertainen maailman- ja Euroopan-mestari. Hän on pituudeltaan 162 cm.[1][2][3]
Voinova saavutti Rio de Janeiron olympialaisissa 2016 parinsa Darja Šmeljovan kanssa hopeaa joukkuesprintissä. Keirinissä hän sijoittui neljänneksi ja eräajossa kahdeksanneksi.[1][2][3] Vuodelle 2021 siirretyissä Tokion olympialaisissa hän sai Šmeljovan kanssa joukkuesprintin pronssia.[4]
Voinova on saavuttanut MM-kilpailuissa 500 metrin aika-ajossa kultaa 2015 ja 2016, hopeaa 2021, pronssia 2014 ja 2017 sekä ollut viides 2013 ja 2020. Joukkuesprintissä hän sai kultaa 2016 ja 2017, hopeaa 2015, 2019 ja 2021 sekä pronssia 2018. Lisäksi hän on ollut neljäs 2014 ja 2020 sekä kuudes 2012 ja 2013. Eräajossa hän saavutti hopeaa 2020, sijoittui kuudenneksi 2015 ja 2019 sekä seitsemänneksi 2017. Keirinissä hän oli kahdeksas 2017.[2][3]
Ratapyöräilyn EM-kilpailuissa Voinova on saavuttanut joukkuesprintissä kultaa seitsemän kertaa peräkkäin 2014–2020 sekä lisäksi hopeaa 2012 ja pronssia 2021. Eräajossa hän sai kultaa 2014, 2019 ja 2020, hopeaa 2012, 2015, 2016 ja 2018 sekä oli viides 2017. 500 metrin aika-ajossa hän on saavuttanut kultaa 2014, 2015 ja 2019, hopeaa 2020 ja pronssia 2016. Keirinissä hän oli kuudes 2017 ja 2019. Euroopan kisoissa hän voitti kultaa eräajossa ja joukkuesprintissä 2019.[2][3]
Voinova voitti nuorten maailmanmestaruuden joukkuesprintissä 2010 ja 2011 sekä eräajossa, 500 metrin aika-ajossa ja keirinissä 2011. Lisäksi hän saavutti MM-pronssia 500 metrin aika-ajossa 2010.
Voinova voitti nuorten Euroopan-mestaruuden joukkuesprintissä 2010, 2011 ja 2012, keirinissä 2011 ja 2012 sekä eräajossa 2011. 500 metrin aika-ajossa hän saavutti EM-kultaa 2011 ja 2012 sekä hopeaa 2010. Alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuissa hän sai joukkuesprintissä kultaa 2012, 2014 ja 2015, hopeaa 2013 ja pronssia 2010. Hän voitti ikäluokan Euroopan-mestaruuden 500 metrin aika-ajossa 2012, 2014 ja 2015, eräajossa 2013, 2014 ja 2015 sekä keirinissä 2012.[2][3]
Voinova on voittanut maailmancupin osakilpailun 500 metrin aika-ajossa Guadalajarassa 2014, joukkuesprintissä Hongkongissa 2016, Los Angelesissa 2017, Saint-Quentin-en-Yvelinesissä ja Berliinissä 2018 sekä eräajossa Cambridgessa 2019.[2][3]
Voinova on voittanut Venäjän-mestaruuden eräajossa 2013, 2018 ja 2019, joukkuesprintissä 2011, 2018 ja 2019 sekä 500 metrin aika-ajossa 2013.[2]
Lähteet
|
---|
Kansainväliset | |
---|
Kansalliset | |
---|