Alli Tryggin vanhemmat olivat kapteeni Carl Oskar Trygg ja Elisabet Alexandra Reis.[1] Hän oli viidestä lapsesta ainoa tytär ja vietti lapsuutensa Raision maaseudulla. Isä oli vuodesta 1855 sotapalveluksessa Venäjällä, ja äidin kuoltua 1868 lapset muuttivat enonsa luokse Ouluun. Trygg kävi ensin Turun saksalaista koulua, jatkoi opintojaan Oulussa ja meni vuonna 1870 Tammisaaren seminaariin, josta valmistui kansakoulunopettajaksi 1874. Hän oli kouluaikanaan hetken kihloissa serkkunsa kanssa, joka kuitenkin kuoli lavantautiin.[2] Trygg työskenteli opettajana kaksikymmentä vuotta, InkoonFagervikin ruukin koulussa 1874–1880 ja Helsingissä 1880–1894. Opettajantyön rinnalla hän hankki lisätuloja sanomalehtien avustajana ja kirjeenvaihtajana. Vaikka Trygg oli ruotsinkielisestä perheestä, hänestä tuli jo tänä aikana kiihkeä fennomanian kannattaja.[1] Virheetöntä suomea hän ei tosin koskaan oppinut puhumaan.[3]
Varhainen toiminta
Mukaan yhteiskunnalliseen toimintaan
Tryggin toimintaa motivoi vahva uskonnollinen vakaumus. Hän alkoi pian toimia raittius- ja naisasialiikkeessä, joiden uskoi kykenevän sosiaalisten ongelmien ratkaisemiseen.[1] Trygg oli vuonna 1884 mukana perustamassa Suomen Naisyhdistystä ja toimi 1889–1890 yhdistyksen ruotsinkielisen julkaisun, Hemmet och Samhället -lehden ensimmäisenä päätoimittajana. Myöhemmin hän alkoi etääntyä Naisyhdistyksen varovaisesta linjasta ja siirtyi uudenlaisen aktivismin ja konkreettisemman toiminnan piiriin, mutta säilytti jäsenyytensä järjestössä viimeisiin elinvuosiinsa saakka.[4]
Trygg kävi kirjeenvaihtoa muun muassa Uno Cygnaeuksen ja Zachris Topeliuksen kanssa, joihin molempiin oli tutustunut seminaariaikoinaan. Hänet tunnettiin sekä ystävien kesken että julkisuudessa lempinimellä ”Tulitikku”.[1][5] Hänet tunnettiin yleisesti myös ”Alli-tätinä”.[1]
Kristillinen raittiustoiminta
Merkittävä käänne Tryggin elämässä oli 1887–1888 Englantiin ja edelleen Yhdysvaltoihin suuntaunut ulkomaanmatka, jonka yhteydessä hän osallistui Aleksandra Gripenbergin kanssa Suomen Naisyhdistyksen edustajina Washingtonissa järjestettyyn ensimmäiseen kansainväliseen naiskongressiin.[1] Yhdysvalloissa Trygg tapasi muun muassa raittiusliikkeen aktiivisen jäsenen Frances Willardin, joka teki häneen suuren vaikutuksen.[6] Trygg omaksui häneltä täysraittiuden idean ja palasi Suomeen omien sanojensa mukaan uutena ihmisenä.[1] Palattuaan hän pyrki järjestämään Suomeen naisten kristillistä raittiusliikettä Yhdysvaltojen tapaan. Hän esimerkiksi kutsui Mary Clement Leavittin Valkonauhan maailmanliitosta kertomaan suomalaisille naisille kyseisen järjestön työstä.[6] Kristilliselle pohjalle nojannut valkonauhaliike kutsui naiset ”ristiretkelle” alkoholia vastaan.[7] Suomessa ongelmaksi muodostui kuitenkin se, että potentiaaliset toimijat olivat jo mukana Suomen Naisyhdistyksessä. Ensimmäinen Valkonauhayhdistys syntyi vasta 1896 Turkuun.[6]Suomen Valkonauhaliitto perustettiin lopulta 1904. Tryggillä oli keskeinen panos valkonauha-aatteen tuomisessa Suomeen, mutta hän ei ehtinyt paljoakaan osallistua sen toimintaan uusien hankkeidensa vuoksi.[7] Hän oli myös todennäköisesti ensimmäinen suomalainen nainen, joka tutustui NMKY- ja NNKY-toimintaan. Tämä tapahtui hänen käydessään Tukholmassa vuonna 1888.[8] Trygg olikin marraskuussa 1895 mukana Suomen NNKY:n perustavassa kokouksessa Helsingin suomalaisen tyttökoulun juhlasalissa.[9]
Nuorten raittiusvalistustyö
Vuonna 1894 Trygg jätti opettajantyönsä keskittyäkseen lapsille ja nuorille suunnattuun raittiusvalistukseen, sillä hän oli vakuuttunut siitä, että tehokkainta olisi varoittaa alkoholin vaaroista ”ajoissa”.[1] Hän perusti Toivon Liitto -nimisen raittiusseuran, joka oli englantilaiseen esikuvaan (Band of Hope) perustunut, nuorisolle suunnattua raittiusopetusta organisoinut järjestö.[10] Trygg perusti 1894 myös Eos ja Koitto -nimiset lasten raittiuslehdet, joita toimitti kuolemaansa asti. Hän toimitti muitakin lehtiä, 1888–1892 JoulutervehdystäVera Hjeltin sekä 1893–1896 Kansan Lehteä ja 1898–1907 Joululehteä yhdessä miehensä kanssa. Trygg oli lisäksi perustamassa Suomen Opettajain Raittiusliittoa ja vielä vuonna 1909 Suomen Kristillistä Raittiusliittoa.[8] Hän ehdotti kansa- ja oppikouluihin raittiuskirjoituskilpailuita, joita järjestettiin sitten yli puolen vuosisadan ajan. Trygg osallistui asiantuntijana myös Ruotsin ja Viron raittiustyöhön.[1]
Sosiaalinen toiminta
Kansankeittiö ja Kansankoti
Trygg siirtyi käytännön sosiaalityön puolelle ja perusti 1889 Helsingin Sörnäisiin kapakoiden kilpailijaksi kansankeittiön, jossa tarjottiin edullista ruokaa sekä ”Allin kaljana” tunnettua kotikaljaa. Keittiön yhteydessä toimi myös lukusali. Kyseessä oli ensimmäinen yritys työväestön sosiaalisen aseman parantamiseksi Helsingin Pitkänsillan pohjoispuolisissa työläiskaupunginosissa. Jo seuraavana vuonna hän perusti edelleen Sörnäisten Kansankodin, joka oli tarkoitettu työväestön henkisen ja sosiaalisen elämän keskukseksi. Siitä tulikin monenlaisen yhdistys- ja harrastustoiminnan keskus Sörnäisissä.[1] Kansankoti kuului ensimmäisiin setlementtihenkisiin laitoksiin Suomessa,[11] ja sen on katsottu perustuneen lontoolaisiin esikuviin.[12] Kansankoti-idean Trygg oli omaksunut Washingtonissa tapaamaltaan Hannah Whitall Smithiltä.[1]
Kansankodin toimitalo Hämeentien varrella Kalliossa.
Kansankodin kaksikerroksinen puurakennus vihittiin käyttöön marraskuussa 1890 Kaiun huvila-alueella, osoitteessa Hämeentie 24. Se oli aikansa monitoimitalo, jossa toimi kirjasto, lastentarha, raittiuskaljan panimo, osuuskauppa, työnvälitystoimisto ja tiloja työväenjärjestöille. Lisäksi Trygg itse asui alkuvuosina talon vintillä.[3] Kansankodin tiloissa perustettiin Sörnäisten työväenyhdistys vuonna 1894 ja siellä myös lausuttiin Työmies-lehden syntysanat 1895.[1] Trygg pääsi näin itsekin kosketuksiin nousevan ja radikalisoituvan työväenliikkeen kanssa. Kansankodin toiminta oli taloudellisesti tappiollista, mutta sitä rahoitettiin raittiuskaljan myynnistä saaduilla tuloilla.[13]
Kansankoti siirtyi vuosisadan vaihteessa puolittain kunnalliseen omistukseen ja sen kirjasto liitettiin Helsingin kaupunginkirjaston osaksi; siitä tuli myöhemmin Kallion kirjasto. Kansankodin rakennuksessa toimi vuodesta 1907 Pelastusarmeijan ylläpitämät lastenseimi, kansankeittiö ja ”Rälläkkänä” tunnettu Suomen ensimmäinen miesten yömaja. Talo purettiin vuonna 1938, ja sen tilalle tehtiin puisto.[3] Se nimettiin 1939 Alli Tryggin puistoksi.[1] Viereinen, Kallion kirjaston taakse jäävä puisto sai 1963 nimekseen Matti Heleniuksen puisto.[14]
Palvelijataryhdistys
Trygg-Heleniuksen johdolla perustettiin myös palvelusväen olojen parantamiseen tähdännyt Palvelijataryhdistys vuonna 1898, ja hänestä tuli sen ensimmäinen puheenjohtaja. Hän sai tämän johdosta osakseen konservatiivisten tahojen avointa paheksuntaa ja luovutti puheenjohtajuuden kolmen vuoden kuluttua Miina Sillanpäälle.[1] Trygg-Heleniuksen kiinnostus työväenasiaan ja toimintaan alempien yhteiskuntaluokkien parissa erotti hänet monista varhaisen naisliikkeen toimijoista.[15] Hän oli valmis kykyjensä mukaan myös henkilökohtaisesti avustamaan apua tarvinneita, ja häntä kuvattiin luonteeltaan hyvin tarmokkaaksi.[1][3]
Avioliitto ja yhteistyö Matti Helenius-Seppälän kanssa
Alli Trygg-Heleniuksen puoliso Matti Helenius-Seppälä vuonna 1920.
Trygg tapasi 1890 ensi kerran tulevan aviomiehensä Matti Heleniuksen (vuodesta 1906 Helenius-Seppälä), kun he olivat samassa tilaisuudessa raittiuspuhujina. Siitä alkaen he olivat ystäviä, ja Helenius auttoi Tryggiä muun muassa suomentamalla tämän kirjoituksia.[16] Trygg nai aate- ja työtoverinsa vuonna 1897 ja otti sukunimekseen Trygg-Helenius. Avioliitto herätti hämmästystä ja paheksuntaakin, sillä aviomies oli puolisoaan liki 18 vuotta nuorempi ja yhteisestä elämänkatsomuksesta huolimatta heidän sanottiin olleen luonteiltaan kovin erilaiset.[1][16] Matti Helenius matkusti paljon ulkomailla, teki tieteellistä tutkimustyötä alkoholikysymyksestä ja toimi vuodesta 1902 Raittiuden ystävien sihteerinä sekä myöhemmin Kristillisen työväenliiton kansanedustajana. Hänen päätavoitteensa oli kieltolain aikaansaaminen.[1] Puolisot osallistuivat yhdessä raittiustyöhön ja julkaisivat 1897 yhteisen luentosarjan pohjalta muokatun kirjan Mitä tiede sanoo väkijuomista?, joka kuvasi alkoholin terveydellisiä vaikutuksia ja esitti raittiuden laajana yhteiskunnallisena kysymyksenä.[17][1] Vuonna 1903 seurasi lapsille suunnattu tieteellinen valistusopas Alkoholin vaikutukset, josta tuli myös Jyväskylän opettajaseminaarin oppikirja.[18] Trygg-Helenius miehineen oli 1900-luvun alusta alkaen varsinkin vastustajien ja pilalehdistön silmissä Suomen raittius- ja kieltolakiliikkeen ehdoton keulakuva. Pariskunta joutuikin tämän vuoksi monenlaisen pilkan ja häirinnän kohteeksi.[19]
Alli Trygg-Heleniuksella ja Matti Helenius-Seppälällä ei ollut lapsia. Helenius-Seppälä kuoli kotimatkalla Yhdysvalloista vuonna 1920; kuusi vuotta pidempään elänyt Trygg-Helenius jatkoi toimintaansa sen jälkeenkin.[1] Hänet nimettiin Raittiuden ystävien kunniajäseneksi 1922.[8]
Muuta
Suomen Setlementtiliitto perusti vuonna 2020 Alli Trygg -tunnustuspalkinnon, joka jaetaan setlementtiliikkeelle tärkeitä aiheita ja arvoja esillä pitäneelle henkilölle.[20]
Teoksia
Mitä tiede sanoo väkijuomista?, 1897 (Matti Heleniuksen kanssa)
Toivon liiton opas, 1902
Minkävuoksi nuorisolle on raittiusopetusta annettava?, 1903
Alkoholin vaikutukset, 1903 (Matti Heleniuksen kanssa)
Joululeikkejä ja vuorokeskusteluja, 1909
Meidän nuorille naisillemme, 1925
Lähteet
Markkola, Pirjo: Synti ja siveys: Naiset, uskonto ja sosiaalinen työ Suomessa 1860-1920. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2002. ISBN 951-746-388-X
Nenonen, Kaija – Toppari, Kirsi: Työläisten ja herrasväen kaupunki: Helsingin vanhoja kortteleita 2. Helsingin Sanomat, Helsinki 1983. ISBN 951-9135-03-0
Sainio, Venla: ”Trygg-Helenius, Alli (1852–1926)”, Suomen kansallisbiografia, osa 10, s. 20–22. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-451-2Teoksen verkkoversio.
↑Kaartinen, Aija: Kansan raittiudeksi ja kotien onneksi: Naisten kieltolakimielipiteet ja toiminta kieltolain puolesta ja sitä vastaan 1919–1932, s. 65, 135. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2011.
Uno Stadius: Alli Trygg-Helenius: en levnadsteckning. 1929.
Maarit Wasenius: Alli Tryggin sosiaalinen herääminen: Sörnäisten kansankoti 1890–1905. Suomen historian pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto 2003.
