Alina Talai (valkoven. Аліна Талай; s. 14. toukokuuta 1989 Orša, Valko-Venäjän SNT, Neuvostoliitto) on valkovenäläinen pika-aitajuoksija, joka kilpailee 100 metrin aidoissa. Hänen ennätyksensä on vuonna 2018 Sankt Pöltenissä juostu 12,41[1], joka on myös Valko-Venäjän ennätys. 164 senttimetriä pitkä ja 54 kilogrammaa painava Talai edustaa Vitebskaja-seuraa[2].
Vuoden 2015 MM-kilpailuista Pekingistä Talai saavutti pronssia Valko-Venäjän ennätyksellä 12,66. Lontoon MM-kilpailuissa 2017 hän sijoittui kuudenneksi. Talai on saavuttanut yhden pronssimitalin 60 metrin aidoista sisäratojen MM-kilpailuista vuodelta 2012 Istanbulista. Portlandin MM-hallikilpailuissa 2016 hän oli kuudes.[3] Talai osallistui myös vuoden 2012 kesäolympialaisiin, jossa hän jäi välieriin niin 100 metrin aidoissa kuin 4 × 100 metrin sileässä pikaviestissä[4]. Myös Rio de Janeiron olympialaisissa 2016 hän karsiutui 100 metrin aitajuoksun välierissä[3].
Ulkoratojen EM-kilpailuista Talailla on yksi kultamitali 100 metrin aidoista Helsingistä vuodelta 2012 ja hopeaa Amsterdamista 2016. Lisäksi hän oli viides Zürichisä 2014. Berliinissä 2018 hänet hylättiin loppukilpailussa. Sisäratojen EM-kilpailuista Talailla on kaksi kultaa: vuodelta 2013 Göteborgista ja vuodelta 2015 Prahasta sekä hopeaa vuodelta 2017 Belgradista. Pariisissa 2011 hän sijoittui viidenneksi.[3]
Kesäuniversiadeista Talai on saavuttanut hopeaa vuodelta 2013 Kazanista. Alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuissa hän sai kultaa 2011 ja pronssia 2009[3]. 100 metrin sileällä Talain ennätys on 11,48[1].
Lähteet
Aiheesta muualla