Aleksei Aleksandrovitš Surkov (ven. Алексе́й Алекса́ндрович Сурко́в, 13. lokakuuta 1899 nykyisen Jaroslavin alueen Rybinskin piirin Serednevon kylä – 14. kesäkuuta 1983 Moskova^[1]) oli venäläinen neuvostorunoilija ja kirjallisuusvaikuttaja.

Aleksei Surkov syntyi talonpoikaisperheeseen. Hän osallistui Venäjän sisällissotaan^[1] ja liittyi Neuvostoliiton kommunistiseen puolueeseen vuonna 1925^[2]. Surkov oli yksi Venäjän proletaarikirjailijoiden yhdistyksen johtajista. Hän valmistui Punaprofessorien instituutista vuonna 1934 ja työskenteli Gorkille nimetyn kirjallisuusinstituutin opettajana vuosina 1934–1939.^[1]

Surkov osallistui sotakirjeenvaihtajana Puolan itäosien miehitykseen, talvisotaan ja toiseen maailmansotaan^[1]. Hän oli Literaturnaja gazetan vastaava toimittaja vuosina 1944–1946,^[2] Ogonjokin vastaava toimittaja vuosina 1945–1953 ja Neuvostoliiton kirjailijaliiton ensimmäinen sihteeri vuosina 1953–1959. Surkov toimi Neuvostoliiton korkeimman neuvoston edustajana vuodesta 1954 ja kirjallisuustietosanakirja Kratkaja literaturnaja entsiklopedijan päätoimittajana vuosina 1962–1975.^[1]

Surkov julkaisi ensimmäiset runonsa vuonna 1918 ja ensimmäisen kokoelmansa vuonna 1930. Hänen tuotantonsa edustaa tyypillistä sosialistista realismia.^[1] Taiteellista arvoa on lähinnä hänen sota-ajan runoillaan,^[2] joista monet on sävelletty lauluiksi. Surkov sai Stalin-palkinnon vuosina 1946 ja 1951. Kirjailijaliiton johtajana hän osallistui muun muassa Boris Pasternakin vainoon. Surkoville myönnettiin sosialistisen työn sankarin arvonimi vuonna 1969. Hänet on palkittu neljällä Leninin kunniamerkillä.^[1]