Alankomaiden koripallomaajoukkue edustaa Alankomaita koripallon arvokisoissa.
Alankomaiden saavutukset koripallossa sijoittuvat 1940–1980-luvulle. Maa on päässyt EM-kisoihin yhteensä neljätoista kertaa. Parhaimmillaan Alankomaat on ollut neljäs vuonna 1983. Lisäksi maa on ollut kerran viides ja kerran kuudes.
Alankomaat on onnistunut kerran selviytymään koripallon maailmanmestaruuskilpailuihin. Vuonna 1986 se osallistui Espanjassa pidettyihin MM-kisoihin ja oli lopulta turnauksen neljästoista. Mukana joukkueita oli 24, joten maa sijoittui turnauksen keskikastiin.
Lähteet
Aiheesta muualla