Klaus Aksel Vilhelm Ek (6. huhtikuuta1881Helsinki – 18. elokuuta1948Helsinki) oli suomalainen urheilujohtaja 1910–1930-lukujen Suomessa. Hän oli Suomen Voimistelu- ja Urheiluliiton (SVUL) puheenjohtaja vuosina 1919–1924 ja 1928–1931. Ekin oma urheilu-ura ajoittuu aivan 1900-luvun alkuun, jolloin hänellä oli muun muassa yleisurheilussa 200 metrin ja pituushypyn Suomen ennätys. Ekin ammatti oli kelloseppä, jossa hänellä oli oma yritys ja tunnustuksena yritystoiminnassa tehdystä työstä hänelle myönnettiin talousneuvoksen arvo.
Nuoruudessaan Aksel Ek kilpaili Helsingissä yleisurheilussa ensin Helsingin Reippaan ja sitten Helsingin Unitasin riveissä. Paras saavutus oli yleisurheilussa 200 metrin Suomen ennätys vuonna 1900 ajalla 24,0 ja pituushypyssä 615 cm.[1]
Nuoren tasavallan urheilun keskeisenä toimijana
Aksel Ek oli ammatiltaan kelloseppä, ja hänellä oli oma kellosepänliike Helsingissä, jonka hän oli perustanut vuonna 1909. Sitä ennen hän oli saanut ammatillisen koulutuksen alan toisessa liikkeessä. Ammatillisen uran rinnalla hän teki pitkän, noin 30 vuoden uran urheilujohtajana.[2]
Kun Suomen Voimistelu- ja Urheiluliitto (SVUL) perustettiin vuonna 1906, kuului Aksel Ek alusta alkaen keskeisiin toimijoihin.[3] SVUL:n ensimmäisenä puheenjohtajana toimi Ivar Wilskman, ja Ekin rooli oli ollut toimia Wilksmanin ”oikeana kätenä”. Vuodesta 1919 lähtien hän toimi SVUL:n puheenjohtajana vuoteen 1925. SVUL:n sisäisten kiistojen seurauksena puheenjohtajaksi valittu K.E. Levälahti vetäytyi tehtävästä, ja Ek valittiin uudelleen vuosiksi 1928–1931. Ek tunnettiin 1920-luvulla erityisesti SVUL:n talouden lujittajana, joka onnistuikin ja mahdollisti suomalaisen urheilun kehittymisen.[4] Ekin toiminta tuli erityisen näkyväksi osana 1920-luvun olympialaisiin järjestetyissä olympiakeräyksissä, jotka olivat nuoren suomalaisen tasavallan kansalaisia yhteenkokoava toiminta ja taloudellisesti menestyksellinen.[5]
SVUL:n puheenjohtajuuden myötä Ek oli mukana 1920-luvulla lukuisissa uusien urheilulaitosten perustamissuunnitteluissa. Suomen urheiluopiston perustamista varten perustettiin 1920-luvulla kannatusosakeyhtiö, jonka hallintoneuvoston ensimmäisenä puheenjohtajana Ek toimi vuosina 1927–1936.[6]
Kriittinen keskustelu olympialaisiin osallistumisesta
Aksel Ek oli Olympiakomitean eli silloisen Suomen Olympialaisen Komitean jäsen vuosina 1919–1938 ja varapuheenjohtajana 1929–1933. Lisäksi hänen vastuullaan olivat Olympiakomitean rahastonhoitajan rooli.[7]
1920-luvulla käytiin useampaan otteeseen keskustelua olympialaisiin osallistumisen puolesta ja vastaan. Kriittisimpiä puheenvuoroja olympialaisiin osallistumiseen esitti Lauri ”Tahko” Pihkala. Aluksi kritiikkiä olympialaisten suhteen aiheutti Saksan poisjättäminen vuosien 1920 ja 1924 olympialaisista ja sen jälkeen olympialaisten aiheuttama kilpailu-urheilun liiallinen korostuminen. Ek oli 1920-luvun alun Saksan poisjäännin vuoksi aluksi samoilla linjoilla Pihkalan kanssa eli kannatti suomalaisten poisjääntiä olympialaisista, mutta kääntyi lopulta osallistumisen kannalle.[8] Kaikkinensa suomalaiset osallistuivat menestyksellisesti vuosien 1920 ja 1924 kisoihin. Ekin rooli oli toimia vuosien 1924 ja 1928 kesäkisojen olympiajoukkueen ylijohtajana.[9]
Vuoden 1928 kesäolympialaisiin osallistuminen aiheutti julkista keskustelua. Yrjö SalminenTampereelta ja ”Tahko” Pihkala ajoivat läpi esityksensä suomalaisten vuoden 1928 Amsterdamin olympialaisten boikotoinnista, koska ”ohjelmasta oli poistettu suomalaisille menestyksellisiä yleisurheilulajeja ja toisaalta aiempi kisamenestys ei ollut hyödyttänyt sisäistä urheiluelämäämme uhrauksia vastaavassa määrässä”. Ek oli tässä keskustelussa olympialaisiin osallistumisen puolella.[10]
Tämän riitelyn seurauksena K.E. Levälahti luopui puheenjohtajuudesta Ekin siirtyessä takaisin SVUL:n puheenjohtajan rooliin. Ekiä saattoi pitää tässä vaiheessa kuitenkin välivaiheen ratkaisuna, koska erikoisliittokeskustelu SVUL:ssa oli juuri silloin kiihkeimmillään.[10]
Ekin syrjäänsiirtyminen erikoisliittojen myötä
Seuraava SVUL:n urheiluaktiiveja hajottava tekijä oli SVUL:n muuttaminen erikoisliittopohjaiseksi. Tätä linjaa oli ajanut erityisesti SVUL:n voimistelujaoston puheenjohtaja SOK:n silloinen johtaja ja myöhempi toimitusjohtaja ja vuorineuvos Väinö Niiniluoto sekä yleisurheilujaoston puheenjohtaja Urho Kekkonen. Asiaa käsiteltiin jo vuonna 1929, mutta silloin ns. ”Wilskmanin sukupolvi”, johon myös Aksel Ek kuului, sai lykättyä päätöstä.[11] ”Wilksmanin sukupolven” mielestä kilpaurheilu ja sen vaatima erikoistuminen tuhoavat joukkoperustan, joka heidän mielestään oli SVUL:n urheilutoiminnan perusta. Uudistus tehtiin kuitenkin vuonna 1932, jolloin Aksel Ekin tilalle SVUL:n puheenjohtajaksi valittiin vuorineuvos Niiniluoto. Kyseessä oli sukupolven vaihdos, koska Ekiä voitiin pitää SVUL:n perustamista johtaneen Ivar Wilskmanin sukupolven edustajana.[12]
Tunnustusta niin liike- kuin urheilutoiminnan kehittämisestä
Aksel Ek oli urheilutoiminnassa vaikuttanut ennen kaikkea urheilujärjestöjen talouden vahvistamiseen ja onnistuikin siinä. Oma työ kultasepänliiketoiminnassa oli myös menestyksellinen. Niinpä tunnustuksena hänen työstään liike-elämässä hänelle myönnettiin 1930-luvulla talousneuvoksen arvo.[2]
Akseli Ekin elämä päättyi hänen kultasepänliikkeessä työnsä ääressä sydänkohtaukseen 67-vuotiaana 18. elokuuta 1948.[2]
Kirjallisuus
Aimo Halila, Paul Sirmeikkö: Suomen Voimistelu- ja Urheiluliitto SVUL 1900–1960. Helsinki: Suomen Voimistelu- ja Urheiluliitto, 1960.
Hentilä, Seppo: Suomen Työläisurheilun Historia I – 1919–1944. Hämeenlinna: Karisto, 1982. ISBN 951-23-2009-6
Kokkonen, Jouko: ”Oikeiden olympiakisojen maa”, Sadan vuoden olympiadi – Suomalaisen olympialiikkeen historia. Helsinki: WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-32429-5
