Ain Ghazalista löydetty patsas, jolla lienee ollut osansa uskonnossa. Kipsiä ja bitumia, korkeus 104 cm, noin vuodelta 6500 eaa.
Ain Ghazal (Ain Ghazul) oli muinainen kylä, joka sijaitsi Luoteis-Jordaniassa, Ammanin lähettyvillä. Kylässä asuttiin noin 7250–5000 eaa. Se perustettiin PPNB-kaudella, jolloin maanviljely toden teolla juurtui Lähi-itään. Ain Ghazulin talot olivat neliskulmaisia ja hyvin tehtyjä. Tämä viittaa paikallaan pysyvään asutukseen. Kylä oli lopulta pinta-alaltaan 15 ha ja se on aikakautensa suurimpia tunnettuja asuinpaikkoja Lähi-idässä.
Kylä perustettiin noin 7250 eaa. esikeraamisen neoliittisen B- eli PPNB-kauden alussa[1]. Sen kukoistuskausi oli noin 7000 eaa., jolloin 10–15 hehtaarin alueella asui noin 3000 ihmistä. Noin vuonna 6500 eaa. sen väkimäärä alkoi kuitenkin voimakkaasti vähentyä luultavasti ympäristöolojen heikentymisestä johtuen ja sen asukasmäärä putosi vain muutamassa sukupolvessa noin kuudenteen osaan.[2]
Alue alkoi kehittyä tyypilliseen tapaan vaatimattoman kokoisena kylänä. Sen vanhimman kerrostuman pinta-ala oli noin 2 hehtaaria[2]. Asutus rakentui porrastettuna Zarqa-joen laakson rinteille. Talot olivat hyvin tehtyjä ja niiden lattiat lujia. Rakennukset olivat suorakaiteen muotoisia taloja, joissa oli yksi suuri neliömäinen huone ja sen edessä pienempi huone. Polttamattomista tiilistä tehdyt seinät oli päällystetty ulkopuolelta mudalla ja sisältä kalkkikivilaastilla, jota uusittiin muutaman vuoden välein.
Kuitenkin muutkin varhaisten maanviljelyskulttuurin edustajat, Ain Ghazalin asukkaat viljelivät esimerkiksi ohraa ja muinaisia vehnälajikkeita sekä erilaisia palkokasveja, kuten herneitä, linssejä ja papuja kylän yläpuolella sijaitsevilla pelloillaan. He laidunsivat kesyjä vuohia ja metsästivät villejä eläimiä, kuten sikoja, gaselleja, peuroja, hevosen sukuisia eläimiä ja pienempää riistaa, kuten kettuja ja jäniksiä. Noin 6000 eaa. nautoja, sikoja, lampaita ja vuohia pidettiin saaliin sijasta karjana.
Keskinen esikeraaminen neoliittinen MPPNB oli nopean väestönkasvun aikaa. Kylä kasvoi 5 hehtaarin kokoiseksi 600–700 vuodessa, joiden päätyttyä paikalla asui 600–750 ihmistä. Kauden lopulla Jordanin laaksossa ja Israelissa hylättiin monia kyliä, ilmeisesti väki muutti ylämaalle, muun muassa Ain Ghazaliin. Tällöin noin 6500 eaa. Ain Ghazalin väkiluku räjähti nousuun[2]. Kylä kasvoi 10 hehtaarin kokoiseksi muutamassa sukupolvessa ja kaksinkertaistui kooltaan LPPNB:n alussa. Noin 6000 eaa. kylän pinta-ala oli 15 hehtaaria, ja sen väkiluku oli noin 2500[2]. Näin ollen Ain Ghazalista tuli tuon ajan mittojen mukaan pikkukaupunki, koska sen koko osui luokkaan 6–25 hehtaaria[2].
Muualla Jordanin laaksossa syntyi samoihin aikoihin (PPNB-kaudella) muitakin pikkukaupunkeja, muun muassa Wadi Shuíeib, Basta, Es-Sifiya, 'Ain Jammam ja Al-Baseet. Näissä MPPNB:llä ja LPPNB:llä kasvaneissa keskuksissa yhteiskunta ja talous muuttuivat tuohon aikaan merkittävästi, vaikka keskuksista ei tullut kaupunkeja, eikä syntynyt merkittäviä eroja yhteiskuntaluokkien välille. Vuoden 6000 eaa. vaiheilla monet Lähi-idän kylistä autioituivat. Noin 6000 eaa. esimerkiksi Tšhadjärven pinta laski, mikä voi kertoa kuivumisesta.
Noin 6000–5500 eaa. eli PPNC-kaudella Ain Ghazal kasvoi 14 hehtaarin kokoiseksi, mutta viljelymaiden hylkääminen, asuttujen talojen lukumäärän väheneminen Zarqa-joen itäpuolella ja niiden pitemmät etäisyydet toisistaan joen länsipuolella viittaavat pysyvään väestön vähenemiseen. Alue alkoi tyhjentyä pysyvistä asukkaista noin 5000 eaa. Viimeiset merkit neoliittisesta asutuksesta täällä ovat vaeltavien paimentolaisten pyöreiden telttojen perustuksia.[2]
Kulttuuripiirteitä
Ain Ghazal on tullut tunnetuksi antropomorfisista eli ihmisenmuotoisista patsaista, jotka löydettiin huolellisesti haudattuina kaivannoista lähellä erityisiä, mahdollisesti seremoniallisia rakennuksia. Saman tapaisten patsaiden kappaleita on löydetty samoin huolellisesti haudattuina neoliittisestä Jerikosta ja Nahal Hemarin luolakaivauksista Israelissa.[3]
Löydetyt patsaat ovat puolen ihmisen mittaisia ja ne on valmistettu kipsistä risukimpuista tehdyn ytimen päälle.[4] Hahmoille on maalattu vaatteet, hiukset ja joissakin tapauksissa jopa koristeellisia tatuointeja tai muuta vartalomaalausta. Silmät on valmistettu kaurikotiloista ja bitumista, jota on käytetty pupilleina.[5] Eräät löydöistä ovat ikään kuin patsaiksi muutettuja kalloja: kipsikasvoja, jotka oli muotoiltu kallon päälle.[6] Kipsikuvia on löytynyt kaiken kaikkiaan 32 kappaletta kahdesta eri paikasta[5] 15 täyttä vartalokuvaa, 15 rintakuvaa ja 2 osittaista päätä. Kolmella rintakuvalla oli kaksi päätä[5], mutta kaksipäisyyden merkitys ei ole selvinnyt. Koristellut ja luiden päälle muovatut kasvot voivat olla merkki esi-isien palvontakultista.[7]
Osa Ain Ghazalin kuolleista haudattiin talojen alle, ja jonkin ajan kuluttua hautauksesta pääkallo irrotettiin ruumiista[8] ja haudattiin erilliseen matalaan kuoppaan talon lattian alle. Alaleuka jätettiin kuitenkin alkuperäiseen hautaan.[2] Jotkut pääkallot vuorattiin savella. Tämä saattaa olla merkki suuresta kunnioituksesta vainajaa kohtaan.
Hautauksia tehtiin myös kylän ulkopuolelle. Kaivauksissa on myös löydetty ihmisten jäänteitä paikoista, jotka vaikuttavat kotitalousjätteitä varten tehdyiltä kuopilta. Tämä tuntuisi osoittavan, että ainoastaan osa kuolleista haudattiin seremoniallisesti. On edelleen selvittämättä, miksi ainoastaan vähäinen, valikoitunut osa haudattiin ja miksi suurin osa vainajista vain heitettiin pois. Poisheitettyjen vainajien asento ja löytöpaikkojen muu sisältö tuntuvat kuitenkin viittaavan kaikkein vähäisimpään sosiaalisen arvostukseen.[2]
Näiden kahden hautaustavan välissä ovat oletettavasti parhaimmista taloissa asuneiden perheiden jäsenet, joita ei haudattu lattian alle, eikä heitetty tunkiolle. On arvoitus, mitä heille tapahtui. Lattioiden alla olevista haudoista puuttuu kuitenkin jopa enemmän kuin 80% jokaisesta talojen laskennallisesta sukupolvesta. Voidaan olettaa, että asutuksen ulkopuolella olisi ollut "hautausmaa", mutta yli sadan vuoden aikana sellaista ei ole löydetty yhdestäkään neoliittisen ajan kaivauksesta Levantin alueella.[2]
Ain Ghazal löydettiin vuonna 1974, kun alueelle oltiin rakentamassa tietä.[5] Seudun tutkimus aloitettiin vuonna 1982. Valitettavasti silloin kylän halki oli kuitenkin rakennettu noin 600 metriä tietä. Kaupungin laajenemisen aiheuttamista tuhoista huolimatta Ain Ghazalista saatiin runsaasti tietoja aina vuoteen 1989 asti. Yksi merkittävimmistä löydöistä paljastui vuonna 1983, kun arkeologit tutkivat puskutraktorin aikaansaamaa maakerrosten poikkileikkausta. He havaitsivat läpimitaltaan 2,5-metrisen kaivannon, jossa oli kalkkikivestä ja kipsistä valmistettuja patsaita ja naamioita.[9] Tämä havainto oli alkuna vuonna 1990 aloitetuille uusille kaivauksille. Kylä liitettiin historiallisen arkkitehtuurin ja kulttuuriperinnön säilyttämisen puolesta toimivan World Monuments Fund -järjestön vuoden 2004 seurantalistalle (2004 World Monuments Watch).[9] Kylän paikkaa uhkasi vuonna 2004 sekä sen alueelle levittyvä kaupunkiasutus että sadekaudella muodostuvan joen aiheuttama eroosio. Vain osa kylän alueesta oli suojeltu, mutta Jordanian museoviranomaiset pyrkivät laajentamaan suoja-aluetta.[9]
↑ abcdefghijRollefson, Gary ja Kafafi, Zeidan: The Town of 'Ain Ghazal'Ain Ghazal Excavation Reports, Introduction. University of Texas at Austin. Arkistoitu 22.7.2012. Viitattu 11.2.2012. (englanniksi)
↑Preserving Ancient Statues from Jordan, Art and Society at `Ain Ghazal, s. 3. (Exhibition brochure, näyttelyn esite) Smithsonian Institution. Teoksen verkkoversio (viitattu 11.2.2012). (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
↑ abcdKleiner, Fred S.: Gardner's Art Through the Ages: The Western Perspective: Volume 1, s. 11–2. Twelfth painos. Belmont, California: Wadsworth Publishing, 2006. ISBN 0-495-00479-0(englanniksi)
