Abel Johan Ikonen (12. elokuuta 1887 Mikkelin maalaiskunta – 28. helmikuuta 1947 Mikkelin maalaiskunta) oli suomalainen jääkärivänrikki. Hänen vanhempansa olivat puuseppä Abel Ikonen ja Edla Fredfors.^[1][2]

Ennen jääkäriuraa Abel Ikonen kävi kansakoulun ja käsityöläiskoulun sekä opiskeli kirjaltajaksi. Hän suoritti Haminan taistelukoulun sisällissodan jälkeen vuonna 1918.^[1][2]

Ikonen toimi kirjaltajana Mikkelissä ja noin neljä vuotta Itävallassa kunnes lähti matkaan marraskuussa 1915 laivalla Kotkan satamasta, määränpäänään Saksan Sassnitz.

Sieltä hän jatkoi matkaansa Libauhun ja liittyi 19. marraskuuta 1915 vapaaehtoisena Saksan armeijan jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan, josta hänet siirrettiin 15. marraskuuta pataljoonan 2. konekiväärikomppaniaan. Ikonen osallistui ensimmäisen maailmansodan taisteluihin itärintamalla Latviassa Misse-joella, Riianlahdella, Dumbessa ja Aa-joella. Libauhun palattuaan Ikonen suoritti lääkintäaliupseerikurssin vuonna 1917.^[1][2]

Abel Ikonen saapui jääkärien pääjoukon mukana 25. helmikuuta 1918 Valkoiseen Suomeen, Vaasaan vääpeliksi ylennettynä. Suomen sisällissodassa hän toimi lääkintävääpelinä 2. Jääkärirykmentin 4. jääkäripataljoonassa ja osallistui taisteluun Tampereesta, missä hän haavoittui lievästi jalkaan 3. huhtikuuta 1918. Sodan loppuajan hän vietti Vaasan sotasairaalassa ja toipilaana.^[1][2]

Sisällissodan jälkeen Ikonen palveli lääkintävääpelinä edelleen 2. Jääkärirykmentissä, jonka nimi muuttui Porin jalkaväkirykmentti n:o 2:ksi, josta hänet siirrettiin 16. lokakuuta 1918 samanlaiseen toimeen Sortavalan rajavartioryhmän I pataljoonaan ja edelleen 2. huhtikuuta 1919 Terijoen rajavartiopataljoonaan sekä 15. maaliskuuta 1920 Käkisalmen läänin rykmenttiin. Hänet siirrettiin 21. huhtikuuta 1921 I Polkupyöräpataljoonaan, jonka nimi muutettiin myöhemmin Jääkäripataljoona 1:ksi. Abel Ikonen toimi lipunkantajana Helsingissä järjestetyssä Polkupyöräpataljoona 1:n lippujuhlassa 16. toukokuuta 1923, missä pataljoonan lippu vihittiin käyttöön. Juhlassa lippu-upseereina toimivat luutnantit A. Vanonen ja V. Hietala.^[1][2]

Talvisotaan Abel Ikonen osallistui lähettiupseerina Kannaksen Armeijakunnan esikunnassa. Välirauhan aikana hän toimi samassa tehtävässä Maavoimien esikunnassa, josta hänet siirrettiin Toimituskomppaniaan ja edelleen Jääkäripataljoona 1:een. Hieman myöhemmin hänet siirrettiin 2. Prikaatin II Patteristoon sekä edelleen Ratsuväkiprikaatin esikuntaan. Jatkosodan sytyttyä hän palveli edelleen Ratsuväkiprikaatissa, kunnes hänet siirrettiin toimistoupseeriksi 20:een Sotilassairaalaan, jonka jälkeen hän toimikin sodan aikana useissa sotilassairaaloissa ja koulutuskeskuksissa toimistoupseerina, kunnes vuonna 1944 hänet siirrettiin Suur-Saimaan suojeluskuntapiirin hänen palveluskelpoisuutensa laskun takia. Armeijan vakinaisesta palveluksesta hän erosi 31. heinäkuuta 1944. Abel Ikonen kuoli Mikkelin maalaiskunnassa Kyyhkylän hoitokodissa ja haudattiin Vapaussodan invalidien veljeshautaan Mikkelin maaseurakunnan, Rouhialan hautausmaalle.^[2][3]

    Ylennykset ja kunniamerkit    

Ylennykset		Kunniamerkit
Hilfsgruppenführer 15. marraskuuta 1917 Vääpeli 11. helmikuuta 1918 Vänrikki 3. kesäkuuta 1942		Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera Vapaudenmitali 1. lk. Vapaussodan muistomitali soljen kera Talvisodan muistomitali Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan 1. lk. mitali kultaristin kera Jääkärimerkki Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi

• Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
• Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
• Suomen sota-arkisto, Jääkärikokoelma.