Aamu toi ilta vei on iskelmälaulaja Jamppa Tuomisen kappale ja ensisingle vuodelta 1977. Levyn kustansi CBS Records Oy ja kappaleet April Music.
Singlen etiketissä Tuomisen nimi on vielä virallisessa muodossa Jarmo Tuominen.
”Aamu toi ilta vei” oli Jamppa Tuomisen läpimurtokappale, joka aloitti artistin kulta- ja timanttilevyjen sarjan. Kappaleen mukaan nimettiin Veikko Tiiton laatima Jamppa Tuomisen elämäkertateos (Minerva, 2008), Heikki Lundin Tuomisesta kertova musiikkinäytelmä Jamppa – Aamu toi, ilta vei Keski-Uudenmaan Teatterissa Keravalla 2014[1] ja Pauli Ylitalon musiikkinäytelmä Ylikiimingissä 2014[2]. Samanniminen oli myös Tuomista muistellut kiertue 2013–2014, jonka isäntänä esiintyi Mikko Alatalo[3].
Singlen kappaleet
- Aamu toi ilta vei – 3.07 (säv. ja san. Veikko Juntunen, sov. Nacke Johansson)
- Minkä taivas loi – 2.20 (säv. ja san. Juntunen, sov. Kari Kuusamo)
Lähteet
- Jarmo Tuominen s. Aamu toi ilta vei (CBS 5029, 1977)
Viitteet