Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
Tietokonevalmistaja Compaqin suositut Presario-sarjan tietokoneet käyttivät tätä suoritinta. Compaq oli Intelin suoritinten suurin ostaja ennen loikkaustaselvennä.[2]
K6-2 oli suunniteltu kilpailemaan Intel Pentium II:n kanssa, joka oli hieman vanhempi ja huomattavasti kalliimpi kuin K6-2. Niiden suorituskyky oli aluksi jotakuinkin samaa tasoa. K6-2 oli kuitenkin aluksi hieman nopeampi yleisissä tehtävissä, kun taas Pentium II:n liukulukusuorituskyky oli huomattavasti edellä K6-2:a. K6-2 menestyi markkinoilla hyvin. Sen ansiosta AMD sai kerättyä AMD Athlonin kehitykseen ja julkaisuun tarvittavan julkisuuden ja pääoman. Kellotaajuuksien kasvaessa Intel alkoi kasvattaa suorituskykyetumatkaa paremman välimuisti- ja väylärakenteensa ansiosta, ja myöhemmin K6-2 kilpaili lähinnä Intel Celeronin kanssa.
AMD:n julkaistua Athlonin K6-2:n valmistusta jatkettiin melko pitkään, koska K6-2 oli jo tuolloin hyvin halpa valmistaa ja markkinoilla oli kysyntää halvemmille suorittimille. Nopein K6-2 toimi 550 megahertsin kellotaajuudella, mikä on erinomainen kellotaajuus 5–6-vaiheisella liukuhihnalla varustetulle 0,25 µm:n valmistustekniikalla valmistetulle suorittimelle, Intelin Pentium III:ssa ja Celeronissa oli kuitenkin kaksi kertaa pidempi liukuhihna. Toisaalta nämä viimeiset K6-2:t kärsivät pahasti sekä kaukana emolevyllä olevasta L2-välimuistista että hitaasta liukulukuyksiköstään, joten suurehkosta kellotaajuudestaan huolimatta ne olivat aikalaisiinsa nähden melko heikkotehoisia.
Parannukset K6:sta
K6-2 oli ensimmäinen suoritin, joka sisälsi liukulukuja tukevan SIMD-käskykannan. AMD nimesi sen 3DNow!:ksi. Se paransi suorittimen suorituskykyä selvästi uusissa 3D-ohjelmissa, jotka olivat kirjoitettu käyttämään sitä, mutta ei auttanut yhtään sitä käyttämättömän ohjelmakoodin nopeuteen. Intel julkaisi vastaavan, mutta monimutkaisemman SSE-käskykannan noin vuotta myöhemmin. Lähes kaikki K6-2:t käyttivät 100 megahertsin väylää tukevia Super Socket 7 -emolevyjä, koska aikaisemmissa K6-suorittimissa käytetty 66 MHz:n väylä oli paha suorituskykypullonkaula, lähinnä koska L2-välimuisti sijaitsi väylän takana.
3DNow!:n ja nopeamman väylän lisäksi K6-2:ssa oli paranneltu MMX-suorituskykyä; Alkuperäinen K6 pystyi suorittamaan MMX-käskyjä vain toisella liukuhihnallaan, K6-2 molemmilla, mikä kaksinkertaisti teoreettisen MMX-suorituskyvyn.
K6-2+
Vähemmän tunnettu K6-2+ oli K6-2, johon oli lisätty 128 kibitavua integroitua L2-välimuistia ja joka oli valmistettu 0,18 mikrometrin prosessilla. Käytännössä se oli siis pienempi versio K6-III+:sta. K6-2+ oli suunniteltu kannettaviin tietokoneisiin, eikä sitä markkinoitu pöytäkoneisiin, mutta sitä oli kuitenkin harmailta markkinoilta saatavilla myös pöytäkoneisiin. K6-2+ tarjosi selvästi alkuperäistä K6-2-prosessoria paremman suorituskyvyn, mutta jo sitä ennen olivat markkinoille tulleet myös Athlon ja K6-III, jotka molemmat voittivat sen suorituskyvyssä selvästi. K6-2+ saavutti 550 megahertsin kellotaajuuden.
Merkittävä uusi ominaisuus K6-2+:ssa oli PowerNow-nimellä kulkenut ominaisuus, joka tarkoittaa sitä, että suorittimen kellotaajuutta pystyttiin laskemaan silloin, kun täyttä suorituskykyä ei tarvittu. Tämä mahdollisti selvästi pidemmän akunkeston kannettavalle tietokoneelle kevyessä käytössä.
