Ääretön joulu (KÄDET-105) on hardcore punk -yhtye Terveiden Käsien vuonna 1982 julkaistu 7’’ EP. Sitä pidetään yleisesti yhtenä Terveiden Käsien merkittävimmistä julkaisuista ja yhtenä suomalaisen hardcore punkin merkkiteoksista. EP:n kappaleet ovat erittäin lyhytkestoisia ja aggressiivisesti soitettuja.
Levyn tunnetuimmat kappaleet lienevät ”Pissaa ja paskaa” ja ”Tornion kevät”, joita ovat versioineet myös monet muut yhtyeet. Lappeenrantalainenrock-yhtye Kotiteollisuus versioi ”Pissaa ja paskaa” -kappaleen vuonna 2008 ilmestyneelle Sotakoira -albumilleen. Apulanta on soittanut esiintymisissään ”Tornion kevät” -kappaletta ja se päätyi myös live-levylle, joka julkaistiin vuonna 2007 ilmestyneen Eikä vielä ole edes ilta -albumin erikoispainoksella[2].