Yhdysvaltain teollistuminen oli ajanjakso, jolloin Yhdysvaltojen talous muuttui maatalousyhteiskunnasta teollissuuden aikaan: maassa alettiin tuottaa raaka-aineista tuotteita koneiden avulla.
Kun Yhdysvaltain sisällissodassa teollistunut pohjoinen voitti maatalousvaltaisen etelän, alkoi itärannikolle ja Suurten järvien alueelle kehittyä suurteollisuutta. Yhdysvallat teollistui nopeasti, koska raaka-aineita oli paljon, liikenneyhteydet olivat hyvät, amerikkalainen yhteiskunta oli yrittäjähenkinen ja tasa-arvoinen, maa toteutti vapaakauppaa ja oli muuttovoittoinen. Erityisesti tällöin kasvoi tekstiiliteollisuus, teurastamoteollisuus sekä hiili- ja terästeollisuus. Tämän kullatun aikakauden (engl.gilded age) tunnetuimpia teollisuusmiehiä olivat muun muassa John D. Rockefeller ja Andrew Carnegie.
Yhdysvaltojen maataloustuotannon määrä kasvoi nopeasti. 1860-luvulta 1900-luvun alkuun mennessä se kaksinkertaistui. Talouselämän muilla sektoreilla tuotanto kuitenkin kuusinkertaistui. Yhdysvallat ohitti teollistumisen edelläkävijämaat Britannian ja Saksan esimerkiksi kivihiilen, raudan ja teräksen tuotannossa. Työvoimaa saatiin maatalouden piiristä ja maahanmuuttajista. Samaan aikaan oli kaupungistuminenkin nopeaa, sillä esimerkiksi New Yorkin asukasluku kasvoi vuoden 1870 runsaasta puolestatoista miljoonasta vuoden 1900 kolmeen ja puoleen miljoonaan, ja Chicago vastaavasti neljännesmiljoonasta 1,7 miljoonaan asukkaaseen. Myllykaupunki Minneapolisissa oli 25 000 asukasta vuonna 1860 ja vuonna 1920 viisitoistakertaisesti 380 000 asukasta. Los Angelesissa oli vuonna 1890 alle 50 000 asukasta, mutta kahdenkymmenen vuoden päästä 1910 jo 320 000. Yhtenä tämän kehityksen tunnuspiirteenä olivat pilvenpiirtäjät.[1]
Teollisuuden tehokkuus perustui suuriin tuotantoyksiköihin, sarjatuotantoon, koneellistamiseen, suuriin markkinoihin ja standardointiin. Vuoden 1900 vaiheilla Yhdysvaltojen tuotanto työntekijää kohden oli 2,26-kertaa suurempi kuin Britanniassa. Amerikkalaisten yritysten halu kehittää tehokkuutta johtui suurista palkkakustannuksista. Tehdastyöläisen reaalipalkka oli suunnilleen kaksinkertainen Ranskaan verrattuna. Tosin palkkaerot olivat suuria sekä alueittain että teollisuussektoreittain. Ammattitaidottomat maahanmuuttajat joutuivat usein työskentelemään heikommissa oloissa kuin olivat Euroopassa olleet.[1]
Työntekijöiden olot
Tehtaiden suurentuminen heikensi työntekijöiden asemaa, erityisesti sekatyöläisten elintaso oli alhainen verrattuna esimerkiksi Englantiin. 1880-1920 Yhdysvalloissa kuoli suhteellisesti enemmän työläisiä työtapaturmissa kuin missään muussa teollisuusmaassa. Tekstiiliteollisuudessa vaivasi pöly, joka oli syypää useisiin hengenvaarallisiin tulipaloihin. Hiilikaivoksissa huono ilma aiheutti keuhkosairauksia ja heikot rakenteet kaivosten romahtamisia. Kaikessa teollisuudessa vaaralliset koneet veivät raajoja, aiheuttivat työkyvyttömyyttä ja kuolemaa. Työpäivät olivat pitkiä, jopa 12-tuntisia ja lapsityövoimaa käytettiin yleisesti.
Ammattiyhdistykset
"Uskon, että työväenluokan voi vapauttaa vain työväenluokka itse." Samuel Gompers v. 1890, AFL:n puheenjohtaja
1880-luvulla syntyneen Ammattiyhdistysliikkeen (American Federation of Labor) tavoitteina olivat oikeudenmukainen palkka ja kahdeksan tunnin työpäivä. Se tavoitteli jäsenikseen erityisesti hyväpalkkaisia tehdastyöläisiä. Yhdysvalloissa ammattiyhdistysliike oli suoraviivaisempi ja väkivaltaisempi kuin Euroopassa. Köyhät maahanmuuttajat eivät usein halunneet liittyä ammattiyhdistyksiin, ja yritysjohtajien vastarinta sitä kohtaan oli voimakasta. (vrt. Pinkertonit ja Heinätorin verilöyly). AFL:n jäsenmäärä vuonna 1900 oli 550 000 ja viisi vuotta myöhemmin puolitoista miljoonaa.[1]
Ammatillinen järjestätyminen oli kuitenkin vähäisempää kuin Euroopassa. Amerikkalaisten keskuudessa eli vahva käsitys siitä, että jokainen on oman onnensa seppä. Tätä käsitystä ylläpiti myös kioskikirjallisuus, tunnetuimpana alan kirjoittajana Horatio Alger.[1]
AFL:n toiminta ei kuitenkaan 1900-luvun alussa miellyttänyt kaikkein radikaaleimpia työläisiä. Vuonna 1905 Chicagossa anarkistit, sosialistit ja muut radikaalit perustivat Industrial Workers of the Worldin (I.W.W.), jonka ensisijainen tavoite oli työväen vallankumous. IWW järjesti useita lakkoja, esimerkiksi vuonna 1912 Lawrencessa, Massachusettsissa tekstiilityöläisten lakon, joka laajeni nopeasti yleislakoksi.selvennä[2]
