Yassine Chikhaoui (arab. ياسين الشيخاوي, s. 22. syyskuuta 1986 Aryanah, Tunisia) on tunisialainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja. Hän edustaa Qatarin pääsarjassa Al-Gharafaa.
Ura
Chikhaoui aloitti uransa ES Radesin junioreissa, josta hän myöhemmin siirtyi Étoile du Sahelin junioreihin vuonna 2002 ja pelasi edustusjoukkueessa vuodet 2004–2007. Kausien aikana Chikhaoui ehti voittaa Afrikan Confederation Cupin ja tulla valituksi vuoden tunisialaiseksi jalkapalloilijaksi vuonna 2006. Vuotta myöhemmin hän juhli ensimmäistä liigamestaruuttaan.
FC Zürich
FC Zürich ilmoitti 23. toukokuuta 2007 tehneensä viisivuotisen sopimuksen Chikhaouin kanssa. Lehtitietojen mukaan ranskalaisseurat Olympique de Marseille, RC Lens ja Le Mans UC olivat myös kiinnostuneita tekemään sopimuksen nuoren hyökkääjän kanssa.[1] Uudessa joukkueessaan hän on pelannut hyökkääjänä, keskikentän laidoilla, sekä hyökkäävänä keskikenttäpelaajana. Chikhaoui osoittautui Zürichin kannalta hyväksi hankinnaksi. Hän pelasi Sveitsin pääsarjassa Axpo Super Leaguessa 18 ottelua ja onnistui maalinteossa 9 kertaa. Chikhaoui kuitenkin loukkasi polvensa kauden päätteeksi ja pelasi puolikuntoisena vuoden 2008 Afrikan-mestaruuskisoissa. Kisojen jälkeen hän päätti lepuuttaa polveaan toukokuusta 2008 arviolta elokuuhun asti, mutta polvivamman kuntouttaminen osoittautui pidempiaikaiseksi. Chikhaoui kävi maaliskuussa leikkauttamassa polvensa FC Barcelonan lääkintäkeskuksessa.[2] Hän teki paluun pelikentille 26. huhtikuuta 2009 Sveitsin pääsarjan ottelussa Young Boysia vastaan, jossa Chikhaoui pelasi ottelun viimeiset 7 minuuttia.[3] Hän pelasi lopulta yhteensä kuudessa ottelussa tehden yhden maalin FC Vaduzia vastaan. Kauden päätteeksi Chikhaoui juhli Sveitsin-mestaruutta.
Chikhaouin jalka ei ollut kuitenkaan vielä täysin kunnossa ja hän oli poissa koko alkukauden 2009-2010 joutuen jättämään muun muassa Mestarien liigan väliin. 13. maaliskuuta 2010 FC Zürichin valmentaja kertoi Chikhaouin harjoitelleen täyden harjoituspäivän ja olevan valmis pelaamaan illan ottelussa FC Arnauta vastaan.[4] Chikhaoui pääsi myös kentälle 83 minuutin kohdalla kymmenen kuukauden pelaamattomuuden jälkeen. Hän pelasi kauden neljännessä ottelussaan täydet minuutit FC St. Gallenia vastaan 27. maaliskuuta 2010.
Kaudella 2011–2012 Chikhaoui aloitti kautensa pelaamalla avausottelunsa Eurooppa-liigassa Sportingia vastaan 15. syyskuuta 2011. Viikkoa myöhemmin hän pelasi myös avausottelunsa Sveitsin pääsarjassa FC Thunia vastaan. Molemmissa otteluissa Chikhaoui oli avauskokoonpanossa. 27. marraskuuta 2011 Chikhaoui sai ulosajon kahden keltaisen kortin myötä Sveitsin cupin ottelussa St. Gallenia vastaan.
Maajoukkueessa
Chikhaoui pelasi ensimmäisen maaottelunsa Uruguayta vastaan 2. kesäkuuta 2006. Hän oli mukana myös vuoden 2006 MM-kisoissa, jossa pelasi yhdessä ottelussa 81 minuuttia. Chikhaoui oli mukana myös vuoden 2008 Afrikan kisoissa, jonka jälkeen hän oli lähes kaksi vuotta pois maajoukkuepeleistä polvivamman vuoksi.
Chikhaoui palasi maajoukkuepaitaan 30. toukokuuta 2010 harjoitusottelussa Ranskaa vastaan. Hän loukkaantui uudelleen 11. elokuuta 2010 pelatussa Afrikan kisojen karsinta ottelussa Tšadia vastaan, jossa vastustajan pelaaja talloi hänen sääriluunsa poikki. Tunisian maajoukkueen lääkäri ilmoitti Chikhaoui olevan 4-5 kuukautta poissa pelikentiltä. Chikhaoui palasi lopulta maajoukkueeseen 12. marraskuuta 2011 tultuaan vaihdosta kentällä harjoitusottelussa Algeriaa vastaan.
Chikhaoui valittiin Tunisian kapteeniksi ensimmäistä kertaa karsintaottelussa Botswanaa vastaan 6. syyskuuta 2014. Hän teki ottelussa Tunisian voittomaalin rangaistuspotkusta. Tunisia voitti ottelun maalein 2–1.
Saavutukset
Seurajoukkueissa
Henkilökohtaiset
Tilastot
Seura
|
Kausi
|
Liiga
|
Cup
|
Eurocup
|
Yhteensä
|
Ottelut
|
Maalit
|
Ottelut
|
Maalit
|
Ottelut
|
Maalit
|
Ottelut
|
Maalit
|
ES Sahel
|
2004–2005
|
15
|
2
|
-
|
-
|
-
|
-
|
15
|
2
|
2005–2006
|
22
|
4
|
-
|
-
|
8
|
1
|
30
|
5
|
2006–2007
|
26
|
5
|
-
|
-
|
12
|
1
|
38
|
6
|
Yhteensä |
63 |
11 |
- |
- |
20 |
2 |
83 |
13
|
FC Zürich
|
2007–2008
|
18
|
9
|
4
|
2
|
8
|
0
|
30
|
11
|
2008–2009
|
6
|
1
|
-
|
-
|
-
|
-
|
6
|
1
|
2009–2010
|
8
|
0
|
-
|
-
|
-
|
-
|
8
|
0
|
2010–2011
|
5
|
0
|
-
|
-
|
-
|
-
|
5
|
0
|
2011–2012
|
17
|
1
|
2
|
1
|
5
|
0
|
24
|
2
|
2012–2013
|
13
|
2
|
2
|
0
|
-
|
-
|
15
|
2
|
Yhteensä |
67 |
13 |
8 |
3 |
13 |
0 |
88 |
16
|
Uralla yhteensä |
130 |
24 |
8 |
3 |
33 |
2 |
171 |
29
|
Muuta
Chikhaoui tunnetaan kaikissa Konamin julkaisemissa Pro Evolution Soccer peleissä nimellä "Chirne". Lisenssi syistä johtuen hänen oikeaa nimeään ei saa pelisarjassa käyttää.
Lähteet
Aiheesta muualla