Yashican historia alkaa joulukuusta 1949 Naganosta, kun Yashima Seiki Company perustettiin 566 dollarin alkupääomalla. Yhtiö aloitti kellonosien valmistamisen kahdeksan työntekijän voimalla.[1] Myöhemmin Yashica alkoi valmistaa kameroiden komponentteja, ja kesäkuussa 1953 esiteltiin ensimmäinen varsinainen kamera, Yashimaflex. Se oli keskikoon filmille tarkoitettu, 6x6 cm kuvia ottava TLR- (Twin Lens Reflex) eli ns. kaksisilmäinen peiliheijastuskamera. Linssit tähän ensimmäiseen ja moneen tulevaankin kameraan valmisti Tomioka Optical Works.[2] Myöhään 1953 nimi vaihtui muotoon Yashima Optical Industry Company, Ltd.[1]
1957 Yashima perusti USA:n markkinointia parantaakseen tytäryhtiön New Yorkiin nimellä Yashica, Inc.[1][3] Samana vuonna esiteltiin myös uusi TLR-kameroiden sarja, Yashica Mat, joka sittemmin osoittautui menestyksekkääksi,[1] sekä 8 mm kaitafilmikamera. Seuraavan puolentoista vuoden aikana Yashima jatkoi kasvamistaan. Vuoden 1958 aikaan työntekijöitäkin oli jo 1982.[1] Myöhemmin 1958 Yashiman nimi vaihtui Yashicaksi, kun se osti Nicca Camera Companyn.[1] Hankinta osoittautui hyväksi, sillä yhtiöoston mukana tulleet valmiit kameraprojektit avustivat Yashicaa laajentamaan valikoimaansa mittaetsinkameroiden puolelle.
Mittaetsinosaaminen toimi pohjana vuonna 1965, kun Yashica esitteli 35 Electron, josta tuli maailman ensimmäinen kaupallisesti menestynyt elektronisesti ohjattu kamera. 35 Electroa eri muunnelmineen myytiin lopulta noin kahdeksan miljoonaa kappaletta.[4] Yhtiö jatkoi laajenemistaan kansainvälisillä markkinoilla ja osti linssivalmistajansa Tomiokan elokuussa 1968.[1] Tähän mennessä Tomiokasta oli ehtinyt kehittyä yksi Japanin suurimmista ja maineikkaimmista linssivalmistajista. 35 mm järjestelmäkameroidenkin myynti kasvoi tasaisesti ja Yashica saavutti nopeasti mainetta kameraelektroniikan ja optiikan osaajana. Vuonna 1968 esiteltiin myös yhtiön viimeinen merkittävä TLR-malli, Yashica Mat-124, joka yhdisteli aiempien TLR-mallien parhaita puolia.
Vuoden 1979 uutuus oli hinnaltaan edullinen 35 mm SLR- (Single Lens Reflex) eli ns. yksisilmäinen järjestelmäkamera, FX-3, joka oli suunnattu erityisesti aloitteleville harrastekuvaajille.[5] Kuten kaikissa muissakin Yashican manuaalitarkennusrungoissa, oli myös FX-3:ssa C/Y-objektiivikiinnitys, johon käyvät myös Carl Zeiss T* -linssit. Yksinkertainen ja kevyt FX-3 meni hyvin kaupaksi ja pysyi tuotannossa pienin muutoksin pitkään.
Lokakuussa 1983 keramiikka-alan jättiläinen Kyocera osti Yashican. Tästä eteenpäin Kyocera, jonka valikoimiin kuului myös Contax-kamerat, piti huolen Yashican markkinoinnista ja jälleenmyynnistä. Vuonna 1985 Yashica kohtasi kovaa kilpailua erityisesti Minoltan suunnalta. Minolta oli juuri esitellyt 35mm SLR-järjestelmäkameransa, joka oli aggressiivisesti hinnoiteltu ja teknisesti edistyksellinen, sisältäen mm. automaattisen tarkennuksen. Ennen pitkää Yashica esitteli oman automaattisesti tarkentavan SLR:nsä, mutta varsinkin Minoltaan verrattuna se oli toivottoman kallis ja huonosti markkinoitu yritys. Kalliin virheen seurauksena Kyocera päätti jatkossa markkinoida Yashicaa halvemman luokan kamerana, jonka mallisto koostui lähinnä yksinkertaisista kompaktikameroista. Ammattimaisemman tason SLR-kameroiden tuotanto loppui kokonaan.
Merkin hohdon himmennyttyä Kyocera lopetti kaikkien kameroiden, myös Contaxin ja muiden merkkien, valmistamisen 2005.[6] 2008 oikeudet tavaramerkkiin myytiin hongkongilaiselle MF Jebsen Groupille, joka on JNC Datum Tech International, Ltd. -tytäryhtiönsä kautta ottanut Yashica-nimen uudelleen käyttöön. Elvytetyn mutta juurettoman Yashican tuotevalikoimaan kuuluvat kamerat, videokamerat, sähköiset kuvakehykset, kannettavat DVD-soittimet, kannettavat musiikkitoistimet, digitaaliset äänitinlaitteet, kiikarit, matkapuhelimet ja SD-muistikortit.