YUP (Yhdistyneet Urbaanit Puoskarit, alun perin Y.U.P., Young Urban Perverts[1]) on suomalainen Savonlinnassa vuonna 1987 perustettu rockmusiikkia soittava yhtye. Yhtyeen jäseniä kutsutaan joskus Puoskareiksi. YUP ilmoitti kotisivuillaan vuoden 2009 alussa jäävänsä määrittelemättömän pituiselle tauolle. Yhtyeen musiikissa ominaisia piirteitä ovat muun muassa laulaja Jarkko Martikaisen omaleimainen ääni, sanoitukset ja soitannan muuttuminen nopeasti esimerkiksi hardcoresta kansanlaulutasollekenen mukaan?.
Yhtye sai alkunsa Savonlinnan Taidelukion opiskelijoista vuonna 1987 ja soitti alkuvuosinaan edistykselliseksi hardcore punkiksi luokiteltavaa musiikkia englanninkielisillä sanoituksilla. Alun perin yhtyeeseen kuuluivat Jarkko Martikainen (kitara, laulu), Valtteri Tynkkynen (bassokitara) ja Jussi Hyyrynen (rummut). Yhtye on tullut tunnetuksi paitsi omaperäisen musiikkinsa, myös sanoitustensa osalta. Kappaleiden sanoituksista vastaava Jarkko Martikainen onkin nostettu samaan vertaisryhmään muiden suurten suomalaisten rock-sanoittajien kanssa. Sävellystyöstä vastaa Martikaisen lisäksi pääasiassa Tynkkynen, mutta myös Tiainen ja Hyyrynen ovat säveltäneet joitain kappaleita.lähde?
Vuonna 1990 julkaistun Turpasauna-ep:n myötä kieli muuttui suomeksi ja musiikillinen ilmaisu mutkistui. Musiikki oli jazzcore-tyylistä ja Dead Kennedys -vaikutteista.[2] Piakkoin yhtyeeseen liittyi myös neljäs jäsen, kosketinsoittaja Tommi Kärkkäinen, sillä Puoskareiden moninaisten ideoitten toteuttamiseen vaadittiin useampia soittajia. Vuonna 1992 julkaistulla singlellä Daavidin Fuzz/Paratiisin Sahakielet oli yhtyeen miehitys jälleen muuttunut: Jussi Hyyrynen oli siirtynyt soittamaan kitaraa, ja uudeksi rumpaliksi oli pestattu Janne Mannonen. YUP:n nykymuoto on peräisin vuodelta 1994, jolloin kosketinsoittajaksi vaihtui levyn Toppatakkeja ja Toledon terästä jälkeen Petri Tiainen Tommi Kärkkäisen ryhdyttyä klassisen musiikin säveltäjäksi.lähde?
Yhtye julkaisi 25.11.2004 nuottikirjan ja DVD:n tuotoksistaan.
Loppuvuodesta 2007 yhtye aloitti uuden albuminsa äänitykset.[3]Vapauden kaupungit -albumi julkaistiin 21. toukokuuta2008. Siitä julkaistiin myös minilevy Maailmannäyttely. Se sisältää kaksi uutta kappaletta sekä musiikkivideon.
Yhtye ilmoitti 2.1.2009 jäävänsä määrittelemättömän pituiselle tauolle. Yhtyeen jäsenet aikovat keskittyä muun muassa muihin musiikkiprojekteihinsa.
Like julkaisi helmikuussa 2017 Hippo Taatilan kirjoittaman historiikin YUP: Helppoa muisteltavaa.[4]
Yhtye teki paluun vuonna 2024 ilman Jarkko Martikaista ja nimellä YUP Instrumental. Yhtye julkaisee studioalbumin ”Opus 1” 26. huhtikuuta 2024.[5]