Werner Woldemar Söderhjelm (3. toukokuuta 1832 Muolaa – 14. elokuuta 1904 Helsinki) oli suomalainen juristi, joka toimi Suomen prokuraattorina 1897–1900.^[1]

Woldemar Söderhjelm kuului Söderhjelmin ruotsalaiseen aatelissukuun, ja hänen vanhempansa olivat kruununvouti Johan Ulrik Söderhjelm ja Charlotta Ulrika Stråhlman. Söderhjelm kirjoitti ylioppilaaksi Viipurista 1849, suoritti tuomarintutkinnon 1853 ja sai varatuomarin arvon 1857. Hän aloitti uransa Viipurin hovioikeudessa ylimääräisenä kanslistina 1854, mutta yleni vähitellen korkeampiin tehtäviin. Vuosina 1871–1897 Söderhjelm toimi Äyräpään tuomiokunnan tuomarina Karjalankannaksella ja hän sai laamannin arvonimen 1881.^[1] Hänet nimitettiin Suomen prokuraattoriksi vuonna 1897. Söderhjelm esitti 1899 vastalauseensa, kun senaatti ei ennen helmikuun manifestin julkaisua tehnyt keisarille asiasta alistusta.^[2] Kun tällä ei ollut vaikutusta asiaan, hän pyrki saamaan huomiota Suomen tilanteelle kansainvälisen lehdistön kautta. Kun Söderhjelm asettui vastustamaan vuonna 1900 myös kielimanifestia, hänet siirrettiin senaattoriksi oikeusosastoon, mutta hän erosi tehtävästä jo parin kuukauden kuluttua.^[1]

Söderhjelm oli vuodesta 1858 naimisissa Olivia Cloubergin kanssa, jonka isä oli kauppaneuvos Carl Gabriel Clouberg. Heidän lapsiaan olivat muun muassa historioitsija ja diplomaatti Werner Söderhjelm, historioitsija Alma Söderhjelm, hovioikeudenneuvos ja Helsingin pörssin johtaja Karl Harald Söderhjelm sekä kirjallisuudentutkija Torsten Söderhjelm. Aktivisti Konni Zilliacus oli Söderhjelmin sisarenpoika ja prokuraattori Julius Grotenfelt, senaattori John Berndt Nordgren sekä yritysjohtaja Carolus Wrede hänen vävyjään.^[1] Söderhjelmin lapsenlapsiin kuuluivat ministeri J. O. Söderhjelm, runoilija Erik Grotenfelt ja eversti Valter Nordgren.