William Frawley (26. helmikuuta 1887 Burlington, Iowa – 3. maaliskuuta 1966 Hollywood, Kalifornia) oli yhdysvaltalainen näyttelijä.[1]
Aikaisemmin muun muassa vaudevillessa veljensä kanssa esiintynyt Frawley aloitti elokuvanäyttelemisen 1930-luvun alussa. Frawley esiintyi elokuvissa säännöllisesti, kunnes hänen elokuvaroolinsa vähenivät 1950-luvun alussa alkoholiongelman takia. Desi Arnaz kuitenkin valitsi Frawleyn näyttelemään Fred Mertziä televisiosarjassa I Love Lucy, tämän luvattua pysytellä irti alkoholista kuvausten aikana. Frawley oli mukana sarjassa aina sen päättymiseen vuonna 1960 saakka,[2] ja oli roolistaan viisi kertaa ehdolla Emmy-palkinnon saajaksi.[1] Tämän jälkeen hän näytteli seuraavat viisi vuotta televisiosarjassa Kolme poikaani.[2] Frawley on saanut tähden Hollywood Walk of Famelle.[3]
Osittainen filmografia
Lähteet
|
---|
Kansainväliset | |
---|
Kansalliset | |
---|
Taiteenala | |
---|
Henkilöt | |
---|
Muut | |
---|