Von Schwerinin vanha aatelissuku on lähtöisin Pommerista Saksasta ja liitettiin Ruotsin aateliin 1700-luvun alussa. Wilhelm von Schwerinin isoisä, everstimarsalkka Jacob Philip von Schwerin korotettiin vuonna 1766 kreiviksi.[2][3] Wilhelm von Schwerinin isä oli Ruotsille tuolloin kuuluneessa Stralsundissa syntynyt kreivi Fredrik Bogislaus von Schwerin (1764–1832), joka ryhtyi nuorena papiksi ja toimi Ruotsissa Salan kirkkoherrana. Wilhelmin äiti Lovisa Charlotta af Petersens oli tukholmalaisen hovikanslistin tytär ja Erstavikin kartanon perijätär.[1] Perheeseen syntyi kaikkiaan yhdeksän lasta, ja kuudesta pojasta Wilhelm oli kolmas.[4]
Von Schwerin vietti lapsuutensa Erstavikin kartanossa ja kirjoittautui 13-vuotiaana syyskuussa 1806 vuotta vanhemman veljensä Filip Bogislauksen kanssa Karlbergin sotilasakatemiaan eli Ruotsin kuninkaalliseen sota-akatemiaan. Ruotsin jouduttua ahtaalle Suomen sodassa kuningas Kustaa IV Aadolf antoi kesäkuussa 1808 upseeripulan helpottamiseksi määräyksen, jolla parhaiten menestyneet sota-akatemian oppilaat julistettiin heti tutkintonsa suorittaneiksi. Näin von Schwerinistä tuli 11. heinäkuuta vain 15-vuotiaana Svean tykistörykmentin aliluutnantti ja kaksitykkisen patterin päällikkö. Kenraalimajuri Eberhard von Vegesackin komentamaan armeijakuntaan kuulunutta yksikköä oltiin tuolloin juuri lähettämässä Suomeen täydennysjoukoiksi.[1]
Suomen sodassa
”
"Ja jos tykkien luon' edes harjaunut sotavanhus ois,
joku mies, jok' on ruutia haistellut,johon luottaa vois;mut ei, vaan poikapa hento nyt siin',viistoistavuotias, kreivi Schwerin,saa vastata patterista - voiko turvata semmoisiin?"
”
– Johan Ludvig Runeberg: Vänrikki Stoolin tarinat 1848. Suom. Paavo Cajander 1889.
Von Schwerinin patteri nousi maihin Kristiinankaupungissa elokuun 1808 lopussa, mutta ei päässyt osallistumaan vielä seuraavana päivänä Lapväärtin luona käytyyn yhteenottoon, jossa venäläiset perääntyivät. Patteri sijoitettiin sen jälkeen everstiluutnantti Thure Drufvan joukkojen tueksi turvaamaan etuasemaa Metsälän (ruots. Ömössa) kylään kahden peninkulman päässä Lapväärtistä etelään. Venäläisten palattua von Schwerin sai tulikasteensa 6. syyskuuta[5] Metsälässä käydyssä taistelussa ja herätti huomiota rohkeudellaan, vaikka ruotsalaiset joutuivatkin vetäytymään.[1] Everstiluutnantti Drufva kirjoitti taistelusta virallisessa lausunnossaan, että von Schwerin oli ”neuvokas ja kylmä”.[6]
Ratkaisevassa Oravaisten taistelussa 14. syyskuuta 1808 Wilhelm von Schwerinin patteri oli aluksi jälkijoukoissa estämässä eversti Jakov Kulnevin kasakoita ylittämästä pientä siltaa, kun von Schwerin sai luodista osuman jalkaansa.[7] Hän kieltäytyi kuitenkin jättämästä asemaansa ja vihollisen apujoukkojen saapuessa onnistui vielä rynnäköllä pelastamaan patterinsa saartorenkaasta omien puolelle.[1] Teon merkitystä on vaikea arvioida, mutta pidättelemällä venäläisiä von Schwerinin patteri joka tapauksessa antoi taistelussa kärsineille ja ilman ammuksia jääneille ruotsalaisten etujoukoille mahdollisuuden perääntyä pääasemaan.[8] Myöhemmin samana päivänä hän haavoittui ruotsalaisten vastahyökkäystä seuranneessa taistelussa uudelleen ja joutui vihdoin jättämään taistelukentän. Ruotsalaisten linjojen murtuessa hän onnistui vain vaivoin pelastautumaan joutumasta vangiksi.[1]
Von Schwerin kuljetettiin ensin KokkolaanKaarlelan pappilan sivurakennukseen, jossa hän kirjoitti 17. syyskuuta vanhemmilleen kuuluisan velvollisuudentuntoaan painottaneen kirjeensä. Kirjeessä hän keskittyi kuvailemaan sotatapahtumia ilmeisesti tajuamatta pian kuolevansa. Seuratessaan vetäytyvää Ruotsin armeijaa von Schwerin näytti välillä jo toipuvan haavoistaan, mutta sai 20. syyskuuta Kalajoella haavakuumeen eli infektion, ja hänet jouduttiin jättämään jälkeen. Hän kuoli Kalajoella Matturaisen talossa viikkoa myöhemmin oltuaan sodassa tasan kuukauden.[1][7] Viimeiset kahdeksan päivää hän oli kovassa kuumeessa, ja hänen vierellään valvoi loppuun saakka kenraali J. F. Aminoffin adjutantti, luutnantti von Kothen, joka myös hautasi hänet Kalajoen kirkkomaalle.[9]
Muisto, perintö ja vaikutus
Myytinrakennus runoissa, kirjallisuudessa ja maalauksissa
Von Schwerinin tarinaa ryhdyttiin romantisoimaan pian hänen kuolemansa jälkeen. Ruotsin nöyryyttävään tappioon päättyneestä Suomen sodasta haluttiin löytää edes jotain sankarillista ja urhoollinen 15-vuotias sankarivainaja sopi tähän tarkoitukseen. Ruotsin hovia lähellä ollut taidemaalari Fredric Westin teki jo syksyllä 1808[5] maalauksen, joka esitti von Schweriniä jättämässä hyvästejä veljelleen. Veli Filip von Schwerin teetti taulusta myöhemmin myyntiin litografioita, jotka levisivät laajalle.[1] Myös isä Fredrik Bogislaus von Schwerin osallistui poikansa sankarimyytin rakentamiseen. Wilhelm von Schwerinin viimeisen kirjeen vanhemmilleen julkaisi ensi kerran Ernst Moritz Arndt jo 1809 saksankielisessä propagandalehdessä Der nordische Kontrolleur.[10] Historioitsija ja runoilija Erik Gustaf Geijer kirjoitti 1813[10] von Schwerinistä ihannoivan runon.[1] Myös ruotsalaiset Lorenzo Hammarskiöld ja Per Atterbom kirjoittivat runoja von Schwerinistä.[5] Sotahistorioitsija Gustaf Montgomery kuvasi von Schweriniä hyvin ylevästi kirjoittamassaan Suomen sodan historiassa. Hän oli itsekin tavannut tämän rintamalla sodan aikana. Montgomeryn teos toimi sitten Suomessa J. L. Runebergin keskeisenä vaikuttimena tämän suunnitellessa Vänrikki Stoolin tarinoita.[1]
Runeberg liitti Vänrikki Stoolin tarinoiden vuonna 1860 ilmestyneeseen toiseen osaan von Schwerinistä kertoneen runon Wilhelm von Schwerin, joka paalutti nuoren aliluutnantin maineen myös Suomessa. Mahdollisesti skandinavistisia herätteitä saanut Runeberg halusi runoteoksensa ensimmäisestä osasta poiketen korostaa nyt myös ruotsalaisten sankaruutta Suomen sodassa.[1] Runebergin lähteenä oli todennäköisesti Illustrerad Tidning -nimisessä ruotsalaislehdessä maaliskuussa 1859 julkaistu kopio von Schwerinin viimeisestä kirjeestä. Kirjeen taistelukuvausten uskottavuutta on joiltain osin myöhemmin epäilty, mutta Runebergia tämä ei häirinnyt – hänen runonsa noudattelee pääosin kirjeen kuvausta tapahtumista.[10] Lisäksi runossa annetaan harhaanjohtavasti ymmärtää von Schwerinin kaatuneen Oravaisten taistelussa, vaikka hän todellisuudessa kuolikin vasta kaksi viikkoa sen jälkeen,[8] ja sanotaan von Vegesackin sekä kenraali Adlercreutzin olleen läsnä hänen paariensa ääressä. Yhtä kaikki Geijerin runo unohtui pian, mutta Runebergin ansiosta von Schwerinin muisto jäi elämään.[10]
Wilhelm von Schwerinin muistomerkki Kalajoen kirkon hautausmaalla
Von Schwerinin alkuperäinen hautapaikka jäi sodan jälkeen rakennetun uuden Kalajoen kirkon alle. Kalajokelaiset pystyttivät hänelle hautamuistomerkin vuonna 1903.[14]Metsälän (ruots. Ömössa) taistelupaikalle pystytettiin vuonna 1936 von Schwerinin muistomerkki, jonka suunnitteli Vaasan kaupunginarkkitehti Ingmar Serenius. Sen rahoittivat von Schwerinin suku ja ruotsalaisen Svean kuninkaallisen tykistörykmentin upseerikunta. Paljastustilaisuuteen osallistui noin 1 500 henkeä.[5] Muistomerkin korkokuvan teki Fredrik Olaus Lindström jo 1908.[15] Ruotsissa on von Schwerinin muistomerkit Tärnan kansankorkeakoulussa Salassa ja VästeråsinDjäknebergetissä. Hänen sapelinsa on näytteillä Salan maaseurakunnan kirkossa.[5] Oravaisten taistelupaikalla valtatie 8:n tuntumassa on nykyään nähtävyytenä Wilhelm von Schwerinin silta,[15] eli sama silta, jolla hänen tykkinsä olivat pidätelleet venäläisiä[8].
Lähteet
Risto Marjomaa: ”Schwerin, Wilhelm von (1792–1808)”, Suomen kansallisbiografia, osa 8, s. 789–790. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-449-5Teoksen verkkoversio. (sama teksti luettavissa myös: Schwerin, Wilhelm von Vänrikki Stoolin henkilöhahmojen elämäkerrat Kansallisbiografiassa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.)
Johan Wrede: Se kansa meidän kansa on: Runeberg, vänrikki ja kansakunta (suom. Timo Hämäläinen ja Risto Hannula). Gummerus, Helsinki 1988. ISBN 951-20-3278-3
Viitteet
↑ abcdefghijklmRisto Marjomaa: Schwerin, Wilhelm von (1792–1808)Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 22.2.1999. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 9.11.2012.
↑Wilhelm von Schwerin Keski-Pohjanmaan museo, Kaarlelan pappila. Viitattu 11.9.2012.
↑ abAntero Tuomisto: Suomalaiset sotamuistomerkit. Sotiemme muistomerkit Pähkinäsaaren rauhasta 1323 nykypäivään 1998, s. 59-60. Espoo: Sotilasperinteen seuran julkaisu n:o 1, Kustannusosakeyhtiö Suomen Mies, 1998. ISBN 952-9872-05-4
