Werner Kuusikon vanhemmat olivat suomalaisia. Isä Antti (Granlund) toimi räätälinä Tornionjoen molemmilla puolilla kunnes hän lasten kasvun ja kouluun menon myötä asettui Suomen puolelle. Antti Granlund toimi Tornion työväenyhdistyksessä ja kuului Tornion työväenneuvostoon vuonna 1917. Hänet vangittiin keväällä 1918 ja hän sai lyhyen vankeustuomion. Perhe muutti 1920-luvulla Kemiin.
Werner kirjoitti 22-vuotiaana Aavasaksalla-nimisen ensimmäisen näytelmänsä. Sitä seurasi Huomenkellot, jota pidetään työväenkirjallisuuden kannalta hänen arvokkaimpana teoksenaan. Sen kustantaja on sosiaalidemokraattien omistama Oulun läänin Työväen Kirjateollisuus oy, joka aloitti 1918 lakkautetun Kansan Tahdon julkaisemisen uudelleen vuonna 1919 nimellä Pohjan Kansa. Viranomaisten julkaisukieltojen takia lehti ilmestyi myöhemmin muun muassa nimellä Pohjan Voima 1924–1930. Kun lehden vastaava toimittaja sai vankeustuomion keväällä 1930, joutui Werner ottamaan hänen tehtävänsä. Lehti lakkautettiin jo kesäkuussa 1930. Vernerin poliittisia runoja julkaistiin Pohjan Voimassa vuodesta 1927 alkaen nimimerkillä Venni Kuusio.
Oulun läänin Työväen Kirjateollisuus lähti vuonna 1926 kilpailemaan Revontulet-nimisellä lehdellä viikkolehtirintamalla. Werner toimitti tätä Pohjan Voiman sivujulkaisua vuodesta 1928. Revontulet oli merkittävä tulonlähde lehtiyhtiölle, ja se piti myös hengissä Pohjan Voimaa. Myös Revontulet lakkautettiin 1930, vaikka sen sisältö ei juurikaan eronnut vastaavista porvarillisista kilpailijoistaan. Lehti julkaisi rakkaus-, jännitys- ja rikoskertomuksia, pakinoita, runoja ja jatkokertomuksia. Revontulten merkittävintä antia ovat kuitenkin sen päätoimittajan kirjalliset pikkutyöt, lähinnä lyriikkaa mutta myös jonkin verran proosaa. Revontulten jälkeen Werner ystävineen halusi perustaa uuden lukemistolehden, mutta se ei saanut julkaisulupaa.
Työttömyydestä kärsivä sosiaalidemokraatti Werner meni Neuvosto-Karjalaan. Hän kirjoitti alkuvuosina ahkerasti kotiinsa kirjeitä. Vuonna 1933 Wenne kirjoittaa: ”Työ täällä radiossa käy entistä latuaan. Nyt minulla on sellainen paikka, josta sielläkin usein haaveilin. Saan palkkaa siitä, että yksinomaan kirjoittelen – mitään muuta ei tehtäviini kuulu. …. Teatteri harjoittelee muun ohessa parhaillaan minunkin kahta 1-näytöksistä näytelmääni, ”Tulivuori” ja ”Uittokämpällä”. Kaikki näytti olevan hyvin.
Stalinin puhdistukset koituivat Wernerin kohtaloksi, joka oli vuosikymmeniä tuntematon perheellekin. Kirjeiden tulo loppui 1933. Eila Lahti-Argutinan mukaan Werner toimi Karjalan radiokomiteassa 1933–1934 ja myöhemmin Karhumäen piirissä Tshelmuzhissa metsätyöläisenä[1].
Neuvostoliiton arkistojen avauduttua on selvinnyt, että Werner pidätettiin kesäkuussa 1938 ja asetettiin syytteeseen vakoilijana, tuomittiin kuolemaan syyskuussa ja teloitettiin ampumalla 3. lokakuuta 1938. Hautapaikka on Petroskoin ympäristössä. Vernerin maine palautettiin Petroskoissa 7.5.1989.[1]
Nainen on aina nainen : yksinäytöksinen huvinäytelmä. Seuranäytelmiä 327. Karisto 1932.
Nimimerkillä Venni Kuusio
Huomenkellot : 3-näytöksinen työväen näytelmä. Oulun läänin työväen kirjateollisuus-oy, Oulu 1927.
Näytelmiä maaseudun dramaattisille kerhoille, kirjoittajat L. Subbotin, I. Personoff, Venni Kuusio ja Matti Husu. Valtion kustannusliike Kirja, Petroskoi 1934.
Käännöksiä
Sophia I. Wakkure: Siirtolaistytön kohtalo : kertomus luokkataistelun pyörteistä. Oulun läänin työväen kirjateollisuus-oy, Oulu 1929
Kostiainen, Auvo: Werner Kuusikon Neuvosto-Karjala vuonna 1933. Turun hist. ark. 47. 1992. 291–348.
Ylipiessa, Matti: “Venäjänkuume” 1930-luvun alun Kemissä. Jatuli XXXIII. Kemin Kotiseutu- ja museoyhdistyksen vuosikirja 2015. 202–242.
Viitteet
↑ abLahti-Argutina, Eila: Olimme joukko vieras vaan: Venäjänsuomalaiset vainonuhrit Neuvostoliitossa 1930-luvun alusta 1950-luvun alkuun, s. 260. Turku: Siirtolaisuusinstituutti, 2001. ISBN 951-9266-72-0
