Wanhan kansan merkkipäivät on suomalaisen agronomin Antto Laihon vuonna 1912 ilmestynyt kirja, joka sisältää vanhoihin merkkipäiviin, viikonpäiviin ja kuukausiin liittyvää kansanperinnettä. Teoksesta on vuoteen 2006 mennessä otettu 14. painosta,[1] joista viimeisimmissä on Marjaliisa Pitkärannan kuvitus.
Kirjan sananparsien ja kansanviisauksien sisältämiä neuvoja käytettiin aikoinaan hyväksi maanviljelyksessä ja eläinten hoidossa sekä yleisessä maaseudun arki- ja pyhäpäivien elämässä. Perinne syntyi jo keskiajalla, kun kansa alkoi yhdistelemään katolisen kirkon viettämiin pyhimysten merkkipäiviin maataloudessa esiintyviä töitä sekä säätä koskevia tietoja ja erilaisia havaintoja vuodenkierrosta sekä kasvi- ja eläinkunnasta.[2]
Tekstinäytteitä
»Jos Uudenvuoden yönä on tyyni ja selkeä ilma, niin tulee hyvä viljavuosi; mutta jos silloin on tuulinen ja sateinen, niin odotetaan katovuotta, jolloin ei vasikat elä, eikä sienetkään kasva.»
»Jos sunnuntaina sataa, sataa viikollakin vähän joka päivä.»
»Kyllä piru puuta tuo, kun pyhäpäivänä puukon käteensä ottaa.»
»Nyt on hyvä kyntöaika, kun västäräkkejä on pellolla.»
Lähteet
