Walter Lehmann (13. tammikuuta 1919 – 23. syyskuuta 2017)[1] oli sveitsiläinen telinevoimistelija, olympiamitalisti ja maailmanmestari.
Lehmann saavutti Lontoon kesäolympialaisissa 1948 hopeamitalit ottelusta, rekiltä ja joukkuekilpailusta ja sijoittui renkailla neljänneksi, nojapuilla viidenneksi ja hypyssä kahdeksanneksi. Lehmann kamppaili Lontoossa mitaleistaan muun muassa suomalaista Veikko Huhtasta vastaan. Kaksi vuotta myöhemmin Baselin koti-MM-kilpailuissa Lehmann sai jälleen kovimman vastuksen maanmiehiltään ja suomalaisilta, etenkin Olavi Ropeelta. Lehmann onnistui kuitenkin voittamaan kolme kultamitalia ja lisäksi kolme MM-pronssia.[2][3]
Lähteet
Viitteet
|
---|
Kansainväliset | |
---|
Kansalliset | |
---|