Väre on Aalto-yliopiston rakennus EspoonOtaniemessä. Rakennukseen pääkäyttäjä on Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu, minkä lisäksi rakennuksen katutason metrokeskuksessa sijaitsee noin 6 000 neliömetriä liiketiloja, kuten kaksi päivittäistavarakauppaa, erikoisliikkeitä ja useita ravintoloita ja kahviloita.[1]
Rakennuksesta järjestettiin arkkitehtuurikilpailu, jonka voitti vuonna 2013 Verstas Arkkitehtien tekemä ehdotuslähde?. Mukana suunnittelussa olivat mm. Jussi Palva, Väinö Nikkilä, Riina Palva, Ilkka Salminen ja Mikko Rossi[2].
Rakentaminen käynnistyi joulukuussa 2015.[1] Väre valmistui kesällä 2018 ja avattiin yleisölle saman vuoden syyskuussa. Samassa korttelissa sijaitsevan Kauppakorkeakoulun päärakennus[3] otettiin käyttöön helmikuussa 2019, kun loput Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun toiminnot siirtyivät Töölön tiloistaan Otaniemen uudisrakennukseen.[4]
Stereotypioiden vahvistamiseksi kauppakorkeakoulun osan kaiteissa ja portaikossa on käytetty vekkulisti kullan sävyistä maalia, kun taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun tilassa pääosassa on ruosteiseksi käsitelty teräs.[5][6] Kauppakorkeakoulun osan pohjakerroksessa on kahvila, jossa myydään kuohuviiniä. Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun pohjakerroksessa on kasvisruokaravintola.
Rakennus sai käyttäjiltään kritiikkiä mm. tarkoituksenmukaisten tilojen – esimerkiksi varastotilojen – puuttesta, hukkatilan määrästä, olemattomasta yksityisyydensuojasta ja riittämättömästä ilmastoinnista[2]. Opiskelijat pitivät tiloja jopa täysin sopimattomina taidealojen opiskeluun[2].
Verstas Arkkitehtien Jussi Palvan mukaan arkkitehtuurikilpailun tilaohjelmassa ja kilpailun voittaneessa suunnitelmassa kaikille toiminnoille oli kyllä varattu sopivasti tilaa, mutta vuonna 2015 aloittanut hallitus määräsi yliopistoille mittavia säästöjä, mikä johti tilojen karsimiseen[2]. Yliopistojen tilakuluista piti säästää merkittävästi, jotta tärkeimmät toiminnot eli opetus ja tutkimustyö saatiin pidettyä voimissaan[2]. Sen myötä Väre-hankkeen tilaohjelma supistui huomattavasti ja esimerkiksi opiskelijatöiden varastotiloja vähennettiin[2].
Tunnustukset
Aalto-yliopiston uuden kampusrakennuksen (Väre, Kauppakorkeakoulun päärakennus ja kauppkeskus A Bloc) ansioina on pidetty mm. hallittua arkkitehtuuria, sopivuutta Otaniemen kaupunkikuvaan ja rakennuksen muunneltavuutta [7][8].
Väre on saanut seuraavia palkintoja, palkintoehdokkuuksia ja tunnustuksia:
Espoon rakennusvalvonnan Hurraa! -tunnustuspalkinto ansiokkaasta toteutuksesta vuonna 2018 (Väre, Kauppakorkeakoulun päärakennus ja kauppkeskus A Bloc)[9].
Yksi Suomen ehdokas Euroopan unionin Mies van der Rohe -nykyarkkitehuuripalkintoon vuonna 2019[10].
Palkintoehdokkaana Amsterdamissa pidetyssä World Architecture Festivalissa vuonna 2019[11].