Vuoden 2020 koronaviruspandemian läpinäkyvyys

Vuoden 2020 koronaviruspandemian läpinäkyvyys tarkoittaa lähinnä viranomaisten koronaviruksesta antaman tiedon luotettavuutta. Esimerkiksi tautitapauksia ja kuolemia oli monissa maissa enemmän, kuin mitä testein vahvistettujen tapausten luku antoi ymmärtää. Syynä tähän olivat mm. testaamattomat kuolemat hoivakodeissa.

Kiinassa

21. tammikuuta kerrottiin viruksen ydinalueen sairaaloilta loppuneen varusteet ja henkilökunta kesken. Tämän vuoksi monet sairaalat eivät olleet kyenneet diagnosoimaan koronavirustapauksia tarkasti, ja ne olivat diagnosoineet monia koronavirustapauksia "vakavaksi keuhkokuumeeksi".[1]

Iranissa

Helmi- ja maaliskuussa 2020 epäiltiin Iranissa olevan sairastuneita todellisuudessa paljon ilmoitettua enemmän muun muassa matemaattisten mallien perusteella, sillä virus on levinnyt Iranin kautta useisiin maihin, ja suhteutettuna kuolinlukuihin tautitartuntoja täytyisi olla jopa kymmeniä tuhansia, ja tauti vaikuttaa myös levinneen Iranin sisällä epäilyttävän nopeasti.[2][3][4] Iranin parlamentin jäsen syytti 24. helmikuuta Iranin hallitusta maan koronavirusepidemian laajuuden pimittämisestä. Parlamentaarikon mukaan pelkästään Qomin kaupungissa 50 ihmistä oli kuollut virukseen ja 250 saanut tartunnan. Iranin viranomaisten mukaan 24. helmikuuta 12 ihmistä oli kuollut ja 61 sairastunut uuteen koronavirukseen. Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo vaati Irania kertomaan totuuden koronavirustilanteesta, ja kertoi olevansa huolissaan tietojen pimittämisestä.[2] Britannian yleisradioyhtiö BBC:n mukaan Iranin terveydenhoitoviranomaiset paljastivat 28. helmikuuta yhtiön persiankieliselle toimitukselle, että koronavirukseen on Iranissa kuollut jo ainakin 210 ihmistä, kun virallinen luku oli tähän asti ollut 34.[2] Tartunnan saaneita oli virallisesti 388, mutta Teheranin kaupunginhallinnon jäsenen mukaan 10 000–15 000 tartuntaa on odotettavissa muutaman viikon kuluessa.[5] Iran on aktiivisesti puolustellut epidemian vastaisia toimiaan, ja se on kiistänyt pimittäneensä epidemian todellista laajuutta.[6][2] Useat paikallislähteet raportoivat huomattavasti terveysministeriön lukuja korkeampia uhrimääriä ja lääkäreitä kerrotaan painostettun kirjaamaan uhreille muita kuolinsyitä.[7] Useat poliitikot ovat ilmoittaneet alueellaan olevan uhreja moninkertaisesti virallisiin lukuihin verrattuna. Maaliskuun alussa Iranin parlamentin 290:stä jäsenestä 23:lla oli todettu tartunta. Viisi korkea-arvoista iranilaispäättäjää oli kuollut virukseen.[8][4]

Ensimmäiset koronavirustapaukset raportoitiin virallisesti Qomissa 19. helmikuuta, mutta asiantuntijoiden mukaan tauti alkoi levitä kaupungissa 3–6 viikkoa tätä aikaisemmin. Virus olisi levinnyt kiinalaisten opiskelijoiden kautta. Teheranilainen lääkäri kertoi Reutersille sairaaloiden olevan täynnä tartunnan saaneita ihmisiä, ja heidän kuulleen sadoista kuolleista. Tilanteesta oli kielletty kertomasta tiedotusvälineille rangaistuksen uhalla. Maaliskuussa henkilökohtaiset suojavälineet ja puhdistusaineet olivat lähes loppuneet koko maasta, eikä Iran saanut niitä paljonkaan maan ulkopuolelta, sillä Yhdysvallat on asettanut maan kauppasaartoon sen ydinohjelman vuoksi.[4] Asiantuntijat epäilivät maaliskuussa Iranin lukuja täysin vääristellyiksi. Toronton yliopiston tartuntatautiasiantuntija oli arvioinut lukujen perusteella Iranissa olleen tartuntoja kaikkiaan 28 000, joka olisi tällöin virallisiin lukuihin nähden noin kahdeksankertainen määrä. Myös suurempia arvioita esitettiin,[8] esimerkiksi The Atlantic -lehti arvioi 9.3. Iranissa olleen vähintään 590 000 tapausta.[9] Erään kansanedustajan mukaan Iranissa oli 27. maaliskuuta mennessä menehtynyt COVID-19-tautiin ainakin 12 400 ihmistä 228 paikkakunnalla. Tämä lukumäärä olisi yli viisinkertainen verrattuna Iranin terveysministeriön virallisiin lukuihin.[10]

Yhdysvalloissa

Yhdysvalloissa epidemian laajuus oli 10. maaliskuuta epäselvä, sillä maa ei ollut testannut laajoja määriä ihmisiä koronaviruksen varalta. Virallisten lukujen uskotaan olevan huomattavasti alhaisempia kuin todelliset luvut väestön testaamattomuuden vuoksi.[11] Maan arvioidaan olevan hyvin varautumaton virukseen.[12] Yhdysvaltain tautikeskus CDC oli maaliskuussa hyvin vaitonainen viruksesta. Osa ongelmaa oli CDC:n viivästys testauspakkausten toimittamisessa paikallisille terveyspalveluille, ja sen vastahakoisuus pitkään muualta kuin Wuhanista tulleiden ihmisten testaamiseen, vaikka epidemioita oli käynnissä jo muualla maailmassa.[13][12][14] Maan arvioitiin tuhlanneen tärkeää aikaa, kun viruksen leviäminen voitiin vielä helposti pysäyttää.[15] Vaikka kriteerejä höllennettiin huomattavasti, tuli ilmi tapauksia, joissa muun muassa tartunnan saaneita hoitajia ei oltu suostuttu testaamaan.[12][14] Viruksen arvioitiin kiertäneen Yhdysvalloissa viikkoja huomaamatta.[13][15] Yhdysvaltojen toimet koronavirukseen olivat mitättömiä verrattuna muihin kehittyneisiin maihin. Se johtui osittain siitä, että Trumpin hallinto vähensi CDC:n rahoitusta tuntuvasti vuonna 2018, ja ehdotti 16 prosentin leikkausta CDC:n budjettiin vuodelle 2021.[16] Alhaisten testauslukujen valossa Yhdysvaltain tautikeskus lopetti negatiivisten tulosten julkistamisen maaliskuussa.[11] Viruksen testaamiskapasiteetti vaihteli paljon osavaltiosta toiseen – Kaliforniassa voitiin testata 6. maaliskuuta 6 000 ihmistä päivittäin, kun taas Pensylvaniassa vain kymmeniä. Siinä missä Etelä-Korea oli testannut yli 100 000 ihmistä koronaviruksen varalta ja noin 15 000 päivittäin, Yhdysvallat oli testannut 8. maaliskuuta mennessä noin 5 000 ihmistä, vaikka Yhdysvaltojen väkiluku on yli kuusi kertaa Etelä-Koreaa suurempi.[17] Yhdysvaltojen arvioitiin olevan huomattavasti jäljessä toimenpiteissä verrattuna koronaviruksen leviämiseen maassa. Viruksen arvioitiin sairastuttaneen maaliskuussa Yhdysvalloissa tuhansia, ellei kymmeniä tuhansia ihmisiä.[18][17][11]

Katso myös

Lähteet

  1. Lily Kuo, Lillian Yang: Coronavirus: Chinese hospitals not testing patients, say relatives The Guardian. 21.1.2020. Viitattu 25.1.2020. (englanti)
  2. a b c d Lue uusimmat tiedot koronaviruksen tilanteesta Yle Uutiset.
  3. Tracking coronavirus: Map, data and timeline BNO News. Viitattu 6.2.2020. (englanti)
  4. a b c Marika Kataja: "Koko kaupunki haisee kuin ruumishuone" – Iran kamppailee kestokykynsä rajoilla koronavirusepidemiaa vastaan ja pyytää apua ulkomailta Yle Uutiset. 4.3.2020. Viitattu 4.3.2020.
  5. Coronavirus kills 210 in Iran – hospital sources BBC News. 28.2.2020. Viitattu 28.2.2020. (englanti)
  6. Coronavirus: WHO issues 'highest alert' BBC News. Viitattu 28.2.2020. (englanti)
  7. Ershad Alijani: Authorities in Iran 'hiding' COVID-19 deaths by listing other causes on death reports france24.com. 12.3.2020. Viitattu 30.3.2020. (englanniksi)
  8. a b Tartuntataudit | Koronavirustartunnat leviävät Iranin johdossa, Khamenein neuvonantaja ja viisi muuta korkea-arvoista päättäjää kuollut Helsingin Sanomat. 6.3.2020. Viitattu 6.3.2020.
  9. Graeme Wood: Iran Has Far More Coronavirus Cases Than It Is Letting On The Atlantic. 9.3.2020. Viitattu 10.3.2020.
  10. Adena Nima: MP says Iran hiding COVID-19 death toll as fatalities surpass 12,400 irannewswire.org. 27.3.2020. Viitattu 30.3.2020. (englanniksi)
  11. a b c Alexis C. Madrigal: The Official Coronavirus Numbers Are Wrong, and Everyone Knows It The Atlantic. 3.3.2020. Viitattu 10.3.2020.
  12. a b c Juliette Kayyem: The U.S. Isn’t Ready for What’s About to Happen The Atlantic. 8.3.2020. Viitattu 10.3.2020.
  13. a b Berkeley Lovelace Jr ,William Feuer: Doctor who treated first US coronavirus patient says COVID-19 has been 'circulating unchecked' for weeks CNBC. 6.3.2020. Viitattu 10.3.2020.
  14. a b Robinson Meyer, Alexis C. Madrigal: Exclusive: The Strongest Evidence Yet That America Is Botching Coronavirus Testing The Atlantic. 6.3.2020. Viitattu 10.3.2020.
  15. a b Kashmira G, er On 3/6/20 at 8:46 AM EST: "Broken" coronavirus testing process in U.S. could have enabled COVID-19 to spread "silently" for weeks, experts warn Newsweek. 6.3.2020. Viitattu 10.3.2020. (englanniksi)
  16. Aylin Woodward, Aria Bendix: Delays and errors have put the US far behind other countries in testing and treating coronavirus patients: 'We are trotting along while they're racing' Business Insider. Viitattu 10.3.2020.
  17. a b Robinson Meyer, Alexis C. Madrigal: The Dangerous Delays in U.S. Coronavirus Testing Haven’t Stopped The Atlantic. 9.3.2020. Viitattu 10.3.2020.
  18. Kashmira G, er On 3/6/20 at 8:46 AM EST: "Broken" coronavirus testing process in U.S. could have enabled COVID-19 to spread "silently" for weeks, experts warn Newsweek. 6.3.2020. Viitattu 10.3.2020. (englanniksi)