Volubilis
Volubilis
Maailmanperintökohde
Sijainti	Fès-Meknès, Marokko 34°4′26.004″N, 5°33′24.984″W
Tyyppi	kulttuurikohde
Kriteerit	ii, iii, iv, vi
Tunnusnumero	836bis
Valintahistoria
Valintavuosi	2008
Volubilis
Infobox OK

Volubilis (latinaa; arabiaksi وليلي‎, walīlī; berberikielellä ⵡⵍⵉⵍⵉ, wlili, historiallisesti myös Walila) on arkeologinen tutkimuskohde Marokossa noin 33 kilometriä Meknesin kaupungista. Alueella sijaitsi kaupunki ainakin tuhat vuotta. Se on nykyisin Marokon merkittävin ja tutkituin arkeologinen kohde.

Kaupungin perustivat todennäköisesti karthagolaiset kauppiaat kolmannella vuosisadalla eaa. Vuosina 40–285 kaupunki oli osa Rooman valtakuntaa ja laajeni nopeasti, kunnes roomalaiset vetäytyivät alueelta. Kaupungin ottivat hallintaansa paikalliset berberiheimot, mutta roomalaisten alueelle tuoma kulttuuri jatkui kaupungissa, joka säilyi vuosisatojen ajan monikulttuurisena.

Vuosien 600–700 välillä kaupungista tuli vähitellen varhainen islamilainen siirtokunta. Vuoden 788 jälkeen kaupungista tuli Idris ibn Abdullahin perustaman nykyisen Marokon ja Tunisian pohjoisosia hallinneen idrisidien dynastian keskuskaupunki nimellä Walila. Kaupunki menetti merkityksensä, kun Idris ibn Abdullahia hallitsijana seurannut Idris II siirsi pääkaupunkin Fèsiin.

Kaupunki säilyi pitkään lähes ennallaan, kunnes kärsi pahoja vauroita vuoden 1755 maanjäristyksessä. Kaupungista tuli arkeologinen kohde 1800-luvun lopussa. Nykyisin se on merkittävä turismikohde. Volubilis lisättiin Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 2008.

Nimi Volubilis tulee todennäköisesti berberikielisestä sanasta oualili, jolla kutsuttiin alueella kasvanutta oleanterikasvia. Arabiankielisissä lähteissä ja varhaisissa arabialaisissa kolikoissa kaupungin nimi kirjoitettiin muodossa Walila. 1800-luvulta lähtien raunioita kutsuttiin nimellä Ksar Faraoun, suomeksi 'Faaraoiden linna'.^[1]

Alueella on ollut asutusta jo neoliittisella kaudella. Paikka on helposti puolustettavissa ja lähistöllä on runsaasti vadi-joenuomia, joista saatiin elintärkeää vettä. Kaupunkia ympäröivät tasangot sopivat viljan viljelyyn ja alueella kasvatetaan edelleen oliivipuita.^[1]

Kaupungin perustivat todennäköisesti karthagolaiset kauppiaat kolmannella vuosisadalla eaa. Ensimmäiset varmat arkeologiset todisteet ovat toisen vuosisadan puolivälistä eaa. Ensimmäisessä vaiheessa noin 12 hehtaaria laajaa aluetta kiersi mutatiilistä rakennettu valli. Itse kaupungin rakennukset ovat jääneet myöhempien rakennusten alle.^[1] Kaupunki oli osa Mauretanian kuningaskuntaa ja kukoisti varsinkin Juba II:n aikana (25 eaa. – 23 jaa.) roomalaisten tukemana itsenäisenä kuningaskuntana. Roomassa koulutuksensa saaneen Juba II:n nimitti asemaansa keisari Augustus.^[2] Juba II:n jälkeen Mauretanian hallitsijaksi nousi Ptolemaios. Kun Rooman keisari Caligula kutsui Ptolemaioksen Roomaan ja murhautti hänet, osa Mauretaniaa nousi kapinaan Ptolemaioksen entisen orjan Aedemonin johdolla. Roomalaiset murskasivat vastarinnan ja jakoivat valtakunnan kahtia itäiseen Mauretania Caesariensisiin ja läntiseen Mauretania Tingitanaan.^[1][2]

Volubilis liitettiin Roomaan vuonna 44. Kaupunki ei ilmeisesti ollut tukenut kapinaa ja korotettiin municipiumin asemaan. Siitä tuli merkittävä keskus roomalaisessa Mauretania Tingitanassa. Kaupunkia hallitsivat nyt roomalaisten nimittämät virkamiehet.^[1][2] Roomalaisten hallitsema kaupunki laajeni nopeasti 40 hehtaarin alueelle. Kaupunkiin rakennettiin julkisia rakennuksia, kuten temppeleitä, hallintorakennuksia ja kylpylöitä, ja vuosien 60–70 välillä akvedukti. Kaupungin katujen varsilla oli pieniä kauppoja ja leipomoita. Valtaosa asukkaista oli todennäköisesti berbereitä, alueen alkuperäisiä asukkaita.^[1]

Kaupungista kehittyi tärkeä maatalouden keskus, jossa viljeltiin vientiin Roomaan vehnää. Oliiviöljystä tuli kuitenkin kaupungin tärkein vaurauden lähde. Kaupungin alueella lähes jokaisen suuren yksityisrakennuksen yhteydestä on löydetty oliivipuristamo. 100-luvun lopulta lähtien kaupungissa tuotettiin myös oliivien kuljetukseen ja vientiin tarkoitettuja amforeja.^[1][3] Keisari Marcus Aureliuksen vallan aikana vuosina 168-169 kaupunkiin rakennettiin uusi muuri, jossa oli kahdeksan tornien reunustamaa porttia. Severusten dynastian (193–235) aikana kaupunkiin rakennettiin keskusaukio, temppeli, basilika ja uusi forum. Kaupungin riemukaari rakennettiin keisari Caracallan valtakauden aikana.^[1]

200-luvun puolivälissä Rooman valtakunnassa vallitsi sekasorto. Vallankaappaukset seurasivat toisiaan. Kun keisari Diocletianus nousi valtaan hän pyrki rauhoittamaan valtakunnan tilannetta uudistamalla sen hallintoa. Osana uudistuksia roomalaiset joukot vetäytyivät Mauretania Tingitanan sisämaa-alueilta rannikoille ilmeisesti paikallisten berberiheimojen painostamina. Roomalaiset hylkäsivät myös äärimmäisen etuvartiokaupungin Volubiliksen.^[1][2][4]

Roomalaisten vetäytymisen jälkeen alueen ottivat hallintaansa berberiheimot ja kaupungissa alkoi sen pimeäksi kaudeksi kutsuttu ajanjakso. Kaupunki säilyi kuitenkin vuosisatojen ajan monikulttuurisena. Ilmeisesti akveduktin vaurioiduttua asukkaat muuttivat kaupungin itäpuolelle. Uuden ja vanhan kaupungin välille rakennettiin 400-luvulla muuri, jonka sisäpuolelle jäi 18 hehtaaria roomalaista kaupunkia. Riemukaaren alueesta tuli kaupungin hautausmaa. Hautausmaalta on löydetty vuosille 599–655 päivättyjä kristittyjä hautoja, joiden tekstit on kaiverrettu latinaksi. Alueella siis jatkuivat edelleen roomalaiset perinteet.^[5][6]

Vuosien 600–700 välillä kaupungista tuli vähitellen varhainen islamilainen siirtokunta, mahdollisesti Ukba ibn Nafin ja Musa ibn Nusairin alueelle suuntautuneiden sotaretkien seurauksena.^[6] Vuoden 788 jälkeen kaupungista tuli nimellä Walila Idris ibn Abdullahin perustaman nykyisen Marokon ja Tunisian pohjoisosia hallinneen Idrisidien dynastian keskus. Kaupunki menetti merkityksensä, kun Idris ibn Abdullahia hallitsijana seurannut Idris II siirsi dynastian pääkaupunkin Fèsiin.^[2][5] Al-Bakrin mukaan kaupungissa oli edelleen asutusta vuonna 1068, kunnes se hylättiin 1000-luvun lopussa kokonaan todennäköisesti almoravidien hyökkäyksen jälkeen.^[6] Asukkaat muuttivat Volubilikseen läheisyyteen syntyneeseen Moulay Idriss Zerhounin kaupunkiin.^[7]

Ensimmäisen länsimaisen kuvauksen Volubiliksen raunioista laati englantilainen John Windus vuonna 1721. Kaupunki rakennuksineen säilyi pitkään lähes alkuperäisessä kunnossa, kunnes kärsi pahoja vauroita vuoden 1755 maanjäristyksessä, joka vahingoitti myös Lissabonia. Maanjäristyksen jälkeen läheisen Meknesin kaupungin asukkaat hakivat Volubiliksesta kiviä omien talojensa rakennusmateriaaliksi.^[6]

Ranskalaiset suorittivat alueella ensimmäisiä arkeologisia kaivauksia vuosina 1887–92, ja C. H. Tissot tunnisti alueen roomalaiseksi Volubiliksen kaupungiksi. Varsinaiset arkeologiset kaivaukset ja rakennusten kunnostaminen alkoivat ranskalaisen L. Chatelainin johdolla vuonna 1915. Riemukaari restauroitiin 1930–34, capitolium 1962, basilika 1965–67 ja Tangierin portti 1967. Vuosien 1952–55 välillä restauroitiin myös alueen mosaiikkeja. Alueella on ennallistettu ja suoritettu kaivauksia noin kahdenkymmenen hehtaarin alueella. Noin puolet roomalaisesta kaupungista on edelleen tutkimatta.^[6][8]

Varhaisilla arkeologisilla kaivauksilla oli kuitenkin ongelmansa, sillä ne keskittyivät vain kaupungin roomalaiseen kauteen. Foinikialainen kausi ennen roomalaisia ja arabialainen kausi roomalaisten jälkeen jäivät tutkimatta. Kokonaisuudessaan kaupungin alueesta on tutkittu vain kolmannes, ja esimerkiksi kaupungin arabialaisella alueella on tehty arkeologisia tutkimuksia vasta 2000-luvulla.^[7]

Volubilis lisättiin Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 2008.^[9] Nykyisin alueella käy vuosittain yli 200 000 turistia.^[7]

Ennen roomalaista aikaa Volubilis oli noin 12 hehtaarin laajuinen. Muurien ympäröimä kaupunki rakennettiin v-kirjaimen muotoiselle harjanteelle Fertassan ja Khomaunen vadien väliin. Vanhan foinikialaisen kaupungin keskustasta on jäljellä vain vähän merkkejä, sillä se jäi roomalaisten rakentaman uuden keskustan alle.^[6]

Roomalaisen vallan aikana kaupunki laajeni noin 42 hehtaarin alueelle. Suurin osa roomalaisista julkisista rakennuksista rakennettiin kaupungin vanhan keskustan alueelle. Riemukaarelta lähtenyt kivetty pääkatu Decumanus Maximus erotti uuden roomalaisen kaupungin vanhan keskustan alueesta. Pääkatua reunustivat pylväikköjen arkadit, joissa oli kymmeniä pieniä kauppoja. Niiden väleistä oli läpikulku pääkadun varren suuriin huviloihin, joissa oli pylväikön kehystämät sisäpihat ja suuria mosaiikkeja.^[5][6][7]

Roomalaisten lähdön jälkeen kaupungin asutus keskittyi sen itäpuolen kukkuloiden rinteelle. Todennäköisesti kaupungin akvedukti rikkoontui, ja kaupunkilaisten piti ottaa uudeksi vesilähteekseen Khomaunen vadi. 400-luvulla uusi alue erotettiin kaupungista muurilla, jonka sisälle jäi 18 hehtaaria roomalaista kaupunkia. Muurien ulkopuolelle jääneestä riemukaaren alueesta tuli hautausmaa.^[5][7]

Kaupungin vanhaa keskustaa hallitsevat kaksi suurta julkista rakennusta, kaupungin hallintorakennus basilika ja capitoliumin temppeli. Basilika valmistui Macrinuksen valtakaudella 200-luvun alussa. Sen esikuvana on luultavasti ollut Libyassa sijaitsevan Leptis Magnan basilika. 42,2 metriä pitkässä ja 22,3 metriä leveässä rakennuksessa oli alun perin kaksi kerrosta. Sisätiloissa oli kaksi pylväsriviä. Ne kehystivät rakennuksen molemmissa päissä sijaitsevia apsiksia, joissa tuomarit istuivat.^[10] Basilikan pylväiden ympäröimä ulkoseinä avautuu keskusaukiolle forumille, jossa pidettiin markkinoita. Pienet temppelit ja julkiset rakennukset reunustivat 1 300 neliömetrin kokoista forumia, joka oli roomalaisella kaudella täynnä keisareiden ja paikallisten arvohenkilöiden patsaita. Nykyisin patsaista on jäljellä vain jalustat.^[11]

Basilikan takana on Capitoliumin temppeli, jossa on alun perin ollut pylvässisäpiha. Sisäpihan alttarin takana 13 porrasta johtivat korinttilaispylväillä koristeltuun temppeliin. Temppelin edessä pidettiin kansalaiskokouksia, joissa sekä rukoiltiin jumalien apua että kiitettiin heitä. Temppeli on rakennettu uudelleen vuonna 218. Se restauroitiin osittain vuonna 1955 ja perusteellisemmin vuonna 1962, jolloin portaat, katedraalin seinät ja pylväät rakennettiin uudelleen.^[12]

1. Basilikan ulkopuoli. 2. Basilika sisältä. 3. Capitoliumin temppeli.

Caracallan riemukaari sijaitsee kaupungin pääkadun Decumanus maximuksen päässä. Riemukaaren rakennutti vuonna 217 kaupungin kuvernööri Marcus Aurelius Sebastenus kunnioittaakseen keisari Caracallaa ja tämän äitiä Julia Domnaa, kun itsekin Pohjois-Afrikassa syntynyt Caracalla oli myöntänyt rooman kansalaisuuden pohjois-afrikkalaisen alueen asukkaille. Osin sortunut riemukaari rakennettiin uudelleen vuosien 1930–34 aikana paikalta löydetyistä kivistä. Rekonstruktion tarkkuus on kuitenkin kyseenalaistettu.^[13]

1. Caracallan riemukaari pohjoisesta. 2. Lähikuva kaaren muistokirjoituksesta. 3. Kaari etelästä kuvattuna.

Kaupungin roomalaiset talot, huvilat ja palatsit ovat Pohjois-Afrikan hienoimpia esimerkkejä roomalaisesta yksityisistä rakennuksista. Kaupungissa on sekä rikkaiden suuria huviloita että hyvin yksinkertaisia kahden huoneen mutatiilirakennuksia, joissa asui kaupungin köyhempiä asukkaita. Suuret, huolellisesti mosaiikeilla koristellut huvilat kertovat kaupungin vauraudesta roomalaisena aikana. Arkeologit ovat nimenneet useita suurista huviloista.^[14]

Esimerkkejä Volubiliksen mosaiikeista. 1. Bacchus ja Adriane Ritarin talossa. 2. Neljä vuodenaikaa Herakleen urotöiden talossa. 3. Urheilijan talon ratsastajaa esittävä mosaiikki.

• Orfeuksen talo on nimetty sen alueelta löydetyn mosaiikin mukaan. Mosaiikissa Orfeus soittaa harppua puille, linnuille ja muille eläimille.^[14][15]
• Urheilijan talossa tai Desultorissa lähellä forumia on humoristinen mosaiikki urheilijasta, joka ratsastaa takaperin aasilla.^[14]
• Epheben talo on nimetty sieltä löydetyn patsaan mukaan. Talossa on suuri pylvässisäpiha, jonka kautta on pääsy useisiin mosaiikein koristeltuihin huoneisiin.^[14][16]
• Ritarin talossa on mosaiikki Bacchuksesta nukkuvan Ariadnen kanssa. Bacchus ja Adriane saivat legendan mukaan kuusi lasta. Rakennus on saanut nimensä patsaasta, joka löydettiin talosta 1918. Erittäin suuren rakennuksen (1,700 m²⁾ alueella on kahdeksan tai yhdeksän kadulle avautuvaa kauppatilaa ja oliivipuristamo.^[14][17]
• Herakleen urotöiden talo on saanut nimensä mosaiikista, joka kuvaa kahtatoista tehtävää, jotka puolijumalan oli suoritettava katumusharjoituksena vaimonsa ja lastensa tappamisesta. Talon toisessa mosaiikissa on kuvattu Juppiter, hänen rakastajansa Ganymedes ja neljä vuodenaikaa. Palatsimaisessa 2 000 neliömetrin rakennuksessa on 41 huonetta.^[14][18]
• Gordianuksen palatsi oli kaupungin suurin rakennus ja luultavasti kuvernöörin asuinpaikka. Rakennus rakennettiin uudelleen keisari Gordianus III:n valtakaudella 200-luvun puolivälissä. Rakennuksen alueella oli kaksi erillistä taloa, joissa oli yhteensä 74 huonetta. Alueella oli sisäpihoja ja kylpylöitä, joita käytettiin sekä yksityisesti että virkatehtävissä. Rakennuksen julkisivun pylväskäytävässä eli arkadissa oli kymmenkunta myymälää. Palatsin alueella oli myös oliiviöljypuristamo.^[14][19]
• Venuksen talo oli yksi kaupungin ylellisimmistä asuinrakennuksista. Rakennuksessa oli yksityinen kylpylä ja mosaiikein koristeltu koristeltu sisustus 100-luvulta. Mosaiikkeja oli seitsemällä käytävällä ja kahdeksassa huoneessa. Keskipihan mosaiikkiin on kuvattu hippodromin kilpa-ajot, joissa vaunuja vetävät riikinkukkojen, hanhien ja ankkojen joukkueet. Venusta esittävä mosaiikki on siirretty Tangeriin, mutta viereisessä huoneessa on yhä mosaiikki, joka esittää Dianaa ja nymfiä, jotka Aktaeon yllättää kesken kylvyn. Talo näyttää tuhoutuneen noin vuonna 280.^[14][20]

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Volubilis.

• Unescon Volubilis-sivut (englanniksi) (ranskaksi)