Sackville-Westin puoliso oli diplomaatti ja kirjailija Harold Nicolson, joka kirjoitti muun muassa elämäkertoja, muistelmia ja artikkeleita. Yhdessä puolisot pitivät suosittua radio-ohjelmaa, jossa kävivät keskusteluja vaikeistakin aiheista, kuten avioliiton ongelmista, ihmissuhteista, rakkaudesta ja mustasukkaisuudesta. Heitä yhdisti myös rakkaus puutarhanhoitoon, ja he loivat kotilinnansa Sissinghurst Castlen ympärille yhden Englannin kauneimpana pidetyn puutarhan. He saivat kaksi poikaa, joista Benedict Nicolson (k. 1978) oli taidehistorioitsija ja kirjailija ja Nigel Nicolson on poliitikko ja kirjailija. Nigel Nicolson on muun muassa kirjoittanut vanhempiensa avioliitosta kirjan Erään avioliiton muotokuva, jonka pohjalta on tehty neliosainen televisiosarja. Sackville-Westin suuri suru oli brittiläinen perimyslaki, jonka vuoksi hänen linnamainen synnyinkotinsa Knole periytyi hänen vanhimmalle veljelleen.
Nigel Nicolsonin kirja jakautuu viiteen osaan, joista kolme on hänen itsensä kirjoittamia. Kaksi muuta osaa ovat Sackville-Westin kuoleman jälkeen löytyneet päiväkirjamuotoiset muistiinpanot 1920-luvulta.
Televisiosarja keskittyi juuri näihin Sackville-Westin itsensä kirjoittamiin osiin. Niissä hän kuvaa intohimoista rakkaussuhdettaan toiseen naiseen, Violet Trefusisiin, joka oli hänen nuoruudenystävänsä ja vanhimman poikansa Benin kummi. Teksti on ehkä parasta hänen koskaan kirjoittamaansa; se on paljasta, teeskentelemätöntä ja yksinkertaista.[1] Vaikka Sackville-West elinaikanaan salasi päiväkirjansa, niiden sävy ja tyyli paljastavat, että hän lienee tarkoittanut ne julkaistaviksi myöhemmin draaman osapuolten kuoltua.
Omana aikanaan Vita Sackville-West oli kuuluisuus, mutta nykyään hänet muistetaan lähinnä rakkaussuhteestaan Virginia Woolfiin. He olivat hyviä ystäviä, ja syvä ystävyys, kiintymys ja toistensa ymmärtäminen ja tukeminen jatkuivat kaksikymmentä vuotta, aina Woolfin kuolemaan saakka. Sackville-West kirjoitti vuosia tämän itsemurhan jälkeen: ”Vieläkin minusta tuntuu, että olisin voinut pelastaa hänet, jos vain olisin ollut hänen luonaan ja olisin tiennyt millaiseen mielentilaan hän oli vaipumassa.”
Virginia Woolfin romaani Orlando on fiktiivinen muotokuva Sackville-Westistä. Sitä on kutsuttu kirjallisuuden pisimmäksi ja kauneimmaksi rakkauskirjeeksi. Orlandon alaotsikko on Elämäkerta, ja se on omistettu Sackville-Westille. Kirjan ilmestyessä 1928 sen kuvituksena oli valokuvia Sackville-Westista Orlandoksi pukeutuneena, Orlandon kotilinnan kuvana on Vitan synnyinkoti Knole ja maalausta eräästä Sackville-Westin esi-isästä on käytetty kuvaamaan Orlandoa poikana. Sackville-West osallistui Orlandon luomiseen ja antoi Woolfille täydet valtuudet käyttää kaikkea itseään koskevaa materiaalia.
Tuotanto
Vita Sackville-West on kirjoittanut 14 romaania, muun muassa Heritage (1918), Challenge (1923, suom. Elämän haaste) ja Sissinghurst (1931), ja kymmenen runoteosta, muun muassa pitkä kertova runoelma, The Land, josta hän sai Hawthorndenin palkinnon vuonna 1927. Hän sai palkinnon toistamiseen 1933 kokoelmalla Collected Poems ja oli ainoa kirjailija, joka on saanut palkinnon kahdesti. Lisäksi hän on kirjoittanut useita elämäkertoja ja puutarhakirjoja.
Päivi Tapola: ”Vita Sackville-Westin omaelämäkerta”, teoksessa Päivi Tapola: Äitini puutarhassa, polkuja naiskirjallisuuteen, Like, 2002, s. 240. ISBN 951-8989-61-3
Päivi Tapola: Orlandon puvussa, teoksessa Shakespearen sisarpuolet – Naisellisia lukukokemuksia, toim. Sara Heinämaa ja Päivi Tapola, Kääntöpiiri, 1994, s. 115. ISBN 951-8989-38-9
Nicolson, Nigel: Erään avioliiton muotokuva, WSOY, 1998
Nicolson, Nigel (toim.): The Letters of Virginia Woolf, HB Book, 1977
Nicolson, Nigel (toim.): Vita and Harold, The Letters of Vita Sackville-West and Harold Nicolson, Weidenfeld & Nicolson, London, 1992
Victoria Glendinning: Vita – The Life of Vita Sackville-West, Penquin Books, 1984.
