Vilho Korte (16. maaliskuuta1895Kaukola – 1977) oli suomalainen jääkärimajuri. Korte oli sotilasoppinsa Saksasta hakenut jääkäri, joka joutui taisteluihin niin ensimmäisessä maailmansodassa kuin Suomen sisällissodassakin ja toisen maailmansodan aikana talvi- ja jatkosodassa. Näistä ansioistaan hänelle myönnettiin lopulta kolmannen luokan Vapaudenristi kahteen kertaan ja saksalaisten myöntämä toisen luokan Rautaristi.[1][2][3]
Kortteen vanhemmat olivat maanviljelijä Matti Korte ja Maria Loviisa Kiuru. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1926 Aili Ada Eugeline Hästeskon kanssa.[1][2]
Opinnot
Korte kävi kansakoulun ja suoritti viidennen luokan oppimäärän Helsingin suomalaisessa lyseossa vuonna 1926 sekä Taistelukoulun komppanianpäällikkökurssin vuonna 1928 ja asemestarikurssin (osittain) vuosina 1931–1932.[1][2]
Jääkärikausi
M. G. K:n miehiä (Jääkäripataljoona 27:n konekiväärikomppania) Riianlahdella vuoden 1916 rintamaoloissa. (Kuva väritetty.)
Korte liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n 1. konekiväärikomppaniaan 8. helmikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hänet siirrettiin pataljoonan rintamalta paluun jälkeen 2. konekiväärikomppaniaan 10. heinäkuuta 1917 ja osallistui samana vuonna Polangenissa järjestetyille erikoiskursseille (pommarikurssi).[1][2]
Suomen sisällissota
Korte komennettiin Saksasta Suomeen 2. joulukuuta 1917 ja hän saapui Aspuskäriin Merikarvialle aselaiva S/S Equityn toisella retkellä 8. joulukuuta 1917. Suomessa hän toimi aluksi sotilaskouluttajana Jyväskylässä, mistä hän siirtyi samoihin tehtäviin 9. tammikuuta 1918 Karstulan alueelle. Karstulassa hänen tehtävänään oli antaa sotilaskoulutus paikallisille suojeluskuntajoukoille ja muodostaa näin koulutetuista joukoista kaksi komppaniaa, joista toisen piti olla konekiväärikomppania. Karstulasta hän jatkoi matkaansa Viitasaarelle ja Kivijärvelle, missä hän niin ikään koulutti paikallisia suojeluskuntajoukkoja, jotka koostuivat lähinnä paikkakuntien opiskelijoista ja viljelijöistä. Edellä mainituista joukoista hän kokosi joukon, joka 1. helmikuuta 1918 hänen johdollaan riisui aseista Jyväskylän oluttehtaalle majoitetut venäläiset joukot ilman tulitaistelua,[4] jonka jälkeen hän johdatti joukkonsa Haapakoskelle ja edelleen Vilppulaan. Vilppulasta hänet komennettiin 7. helmikuuta 1918 osastoineen Savon rintamalle Mäntyharjulle, missä otti osaa Papinpojan taisteluun ja kirkonkylän valtaukseen.[1][2]
Mäntyharjulta hänet siirrettiin joukkoineen Eväjärvelle, missä osasto liitettiin Pohjois-Hämeen rykmentin II pataljoonan 3. komppaniaksi, hänen jatkaessa nyt nimitettynä komppanianpäällikkönä. Korte otti osaa sisällissodan taisteluihin edellä mainittujen lisäksi Vilppulassa, Länkipohjassa, Vilkkilässä, Haavistolla, Kokkolankylässä, Orivedellä, Lempäälässä, Tampereella ja Viipurissa. Näissä käymissään taisteluissa hän haavoittui yhden kerran lievästi Hatanpäässä 25. maaliskuuta 1918.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika
Korte määrättiin sisällissodan jälkeen 16. toukokuuta 1918 alkaen 7. komppanian päälliköksi Pohjois-Hämeen rykmenttiin, josta hänet siirrettiin joukko-osaston hajottamisen jälkeen 18. heinäkuuta 1918 alkaen Suomen valkoiseen kaartiin, missä hänet sijoitettiin nuoremmaksi upseeriksi. Valkoisessa kaartissa hän oli useita kertoja muun muassa komppanianpäälliköiden viransijaisena sekä rykmentin ase- ja konekivääriupseerina. Hänet nimitettiin 1. elokuuta 1928 alkaen 1. konekiväärikomppanian päälliköksi, josta hänet siirrettiin 8. lokakuuta 1930 Aseseppäkoulun koulutusupseeriksi ja 1. heinäkuuta 1933 alkaen kaasunsuojelu-upseeriksi Keski-Suomen rykmenttiin. Rykmentissä hänet nimitettiin 14. joulukuuta 1934 alkaen 5. komppanian päälliköksi ja 16. toukokuuta 1937 alkaen 1. konekiväärikomppanian päälliköksi. Sisällissodan jälkeisinä aikoina hänellä oli myös muutama komennustehtävä, kun hän oli komennettuna opetusupseeriksi Sortavalan rajavartioryhmään 14. marraskuuta – 31. joulukuuta 1918 väliseksi ajaksi ja jalkaväkiupseeriksi Tampereen itäisen sotilaspiirin esikuntaan 1. maaliskuuta 1932 – 1. elokuuta 1933 väliseksi ajaksi.[1][2]
Talvi- ja jatkosota
Korte osallistui talvisotaan pataljoonan komentajana Jalkaväkirykmentti 28:ssa, josta hänet siirrettiin Kenttätäydennyspataljoona 10:n komentajaksi. Hän siirtyi täydennyspataljoonan komentajana pataljoonan komentajaksi Jalkaväkirykmentti 23:een, josta hänet siirrettiin edelleen Työpataljoona 11 komentajaksi. Vielä ennen sodan päättymistä hänet siirrettiin yhteysupseeriksi III Armeijakunnan esikuntaan. Hän otti osaa talvisodan taisteluihin Taipaleella. Sotatoimien päätyttyä hänen tehtäväkseen tuli johtaa Käkisalmen alueen evakuointia.[2]
Välirauhan aikana hän toimi aluksi edelleen yhteysupseerina, kunnes hänet siirrettiin myöhemmin pataljoonan komentajaksi Jalkaväenkoulutuskeskus 3:een, josta hänet siirrettiin edelleen Jalkaväkirykmentti 43:een. Seuraavaksi hänet siirrettiin pataljoonan komentajan viransijaiseksi 10. Prikaatiin, missä hän jatkoi varsinaisen komentajan palattua komentajan apulaisena. Myöhemmin hän toimi prikaatin aliupseerikoulun johtajana. Prikaatista hän siirtyi Suojeluskuntajärjestöön, missä hänet sijoitettiin toiseksi sotilasohjaajaksi Lahden suojeluskuntapiiriin.[2]
Jatkosodan puhjettua Korte määrättiin 49. Kuormastokomppanian päälliköksi, mistä hänet siirrettiin edelleen Jääkäripataljoona 1:n konekiväärikomppanianpäälliköksi. Jääkäripataljoonasta hänet siirrettiin pataljoonan komentajaksi Jalkaväkirykmentti 5:een ja edelleen Jalkaväenkoulutuskeskus 1:een. Vuonna 1942 hänet nimitettiin Lahden varuskunnan komendantiksi ja edelleen Lahden suojeluskuntapiirin 1:n toimiston päälliköksi, missä tehtävässä hän oli vuoteen 1943 saakka. Lopulta hänet siirrettiin pataljoonan komentajaksi Järjestyskeskus 1:een, missä hän palvelikin sodan loppuun saakka. Korte otti osaa jatkosodan taisteluihin Tolvajärvellä, Aittojoella, Moisiovaaralla, Onkamuksessa, Säämäjärvellä, Markelitsassa, Villavaaralla ja Suojunjoella.[2]
Sotien jälkeinen aika
Korte jatkoi sotien jälkeen palveluaan Järjestyskeskuksessa, josta hänet siirrettiin piakkoin lakkautuspalkalle ja hän siirtyi Vakuutusyhtiö Salaman palvelukseen Lahteen tarkastajaksi. Vuonna 1949 hän siirtyi Rauma-Repola Oy:n palvelukseen Lahden tehtaille mittamieheksi, missä hän työskentelikin sitten aina vuoteen 1965 saakka.[2]
Ylennykset ja kunniamerkit
Ylennykset
Kunniamerkit
Vänrikki 18. maaliskuuta 1918
Luutnantti 29. toukokuuta 1918
Kapteeni 28. toukokuuta 1926
Majuri vuonna 1941
Vapaudenristi 3. lk. (1918 ja 1941)
Vapaudenristi 4. lk. (miekkojen kera 1918 ja 1940)
.svg){kind=small}
