Viipurin Reipas on 13. syyskuuta 1891 perustettu alun perin viipurilainen urheiluseura. Alun perin seura keskittyi vahvasti voimisteluun. Sitä osoittaa seuran alkuperäinen nimikin: Voimisteluyhdistys Reipas. Myöhemmin 1900-luvun alkupuolella seura oli vahva myös eri palloilulajeissa eli jalkapallossa, jääpallossa ja jääkiekossa.
Vuonna 1891 perustetun Viipurin Reippaan ja sen voimistelu-urheilun perustamisvaiheen kantava voima oli Väinö Pynninen, joka valittiin 19-vuotiaana seuran puheenjohtajaksi. Tässä tehtävässä Pynninen oli vuoteen 1909.[1] Reipas oli 1900-luvun alussa Helsingin Ponnistuksen kanssa keskeisimpiä suomalaisseuroja, jotka ajoivat valtakunnallisen suomenkielisen urheiluliiton perustamista. Liitto, Suomalainen voimistelu- ja urheiluseurain Liitto eli SVUL:n edeltäjä, perustettiinkin kesällä 1900. [2] Vaikka valtakunnan liitto ei saanut perustamislupaa, Viipurin Reipas järjesti kesällä 1903 valtakunnalliset voimistelujuhlat Viipurissa.[3] Viipurilaisseurasta tulikin 1900-luvun alussa Suomen korkeatasoisin voimisteluseura, joka kiinnitti huomiota voimisteluharrastuksen levittämiseen maaseudulle. Voimistelumuodotkin laajenivat. Telinevoimistelusta tuli perinteisen sauva- ja vapaaliikevoimistelun ohella seuran päälaji.[4] Viipurin Reippaan uraauurtavan työn tuloksensa virallaisesti perustetun SVUL:n voimistelujaoston sijoituspaikaksi tuli Viipuri. Suurin ansio tästä oli Reippaan vireällä ja tuloksekkaalla toiminnalla. Tämä viipurilaisjakso kesti vuodet 1910–1914.[5]
Viipurin Reippaan voimistelun vahvuus tuli esille vuosien 1908 ja 1912 kesäolympialaisissa, joissa voimistelujoukkueen ytimen muodostivat Reippaan voimistelijat. Lontoon joukkueeseen kuului 40 voimistelijaa, joista 14 oli Viipurin Reippaan miehiä. Suomen joukkue saavutti kisoissa joukkuevoimistelussa pronssia. Tukholman kisoissa suomalaisvoimistelijat saivat hopeaa. [7]
Viipurin Reipas voitti voimistelun Suomen-mestaruuskilpailuissa seuramestaruuden vuosina 1903, 1906 ja 1912.[8]
Viipurin Reipas – 1920- ja 30-lukujen Suomen voimistelun mahtiseura
Vaikka Väinö Pynninen luopui Reippaan ja sen voimistelun johtotehtävistä, johtoon nousi uusi pystyvä henkilö – Yrjö Nykänen. Hän voitti vuonna 1916 ensimmäisen voimistelun mestaruuden. Hän otti oman voimistelun lisäksi valmentajan roolin. Nykänen valmensi Suomen voimistelujoukkuetta kolmissa olympialaisissa eli 1924, 1928 ja 1936. Viipurin Reipas ja Viipuri muutenkin oli johtava voimistelukaupunki. Kilpaileva SVUL:lilainen viipurilaisseura oli Kelkkalan Kisailijat ja TUL:n puolella Talikkalan Toverit. Reippaasta alkoi Nykäsen valmentamana nousta 1920-luvulla uusi voimistelijapolvi: Eetu Kostamo, Evert Karttula, Otto Suhonen.
Vuoden 1932 Los Angelesin olympiakisoihin Reippaasta nousi uusi tähti – silloin vain 17-vuotias Einari Teräsvirta. Tämä erityisesti rekin spesialisti ottikin heti lajissa olympiapronssia eli hänestä tuli ensimmäinen Reippaan telinevoimistelun olympiamitalisti.
Viipurin urheilu ja erityisesti voimistelu koki sotien seurauksena suuren takaiskun. Yrjö Nykänen menehtyi talvisodan pommituksissa. Seuran voimistelutoiminta lamaantui. Huiput vaihtoivat seuraa uusilla asuinpaikkakunnillaan. Einari Teräsvirta esimerkiksi saavutti Suomen voimistelujoukkueessa olympiakultaa Lontoon kisoissa 1948. Samassa joukkueessa todellisen suursaaliin korjasi Veikko Huhtanen kolmella kullalla, yhdellä hopealla ja pronssilla. Hän oli syntyjään viipurilainen ja Nykäsen johtaman Viipurin Reippaan voimistelukoulun kasvatti, vaikka olikin muuttanut jo ennen talvisotaa Viipurista ja vaihtanut seuraa. [9]
Jalkapalloon Viipurin Reipas tuli mukaan heti alusta pitäen eli vuodesta 1908, kun jalkapallon Suomen mestaruuksista alettiin kilpailla. Keskeisiä toimijoita jalkapallotoiminnan käynnistämisessä olivat Pekka A. Roiha ja Reino Laaksonen. Vuonna 1910 Reipas pääsi jo loppuotteluun, mutta tappio tuli turkulaiselle ÅIFK:lle lukemin 2–4[10]. Tämän ajan nimekkäin reippaalainen jalkapalloilija oli maalivahti Aku Syrjäläinen, joka edusti Suomea Tukholman olympialaisissa 1912.
Seuraavan kerran Reipas pääsi loppuotteluun vuosina 1918 ja 1919, mutta molemmilla kerroilla tappiot tuli helsinkiläiselle HJK:lle, ensin maalein 0–3 ja jälkimmäisenä vuonna 0–1.[10] Vuosina 1922 ja 1927 Reipas oli jälleen loppuotteluissa, mutta mestaruus meni molemmilla kerroilla Helsinkiin HPS:lle. Sen ajan nimekkäimpiä Reippaan jalkapalloilijoita olivat Suomen maajoukkueessakin pelanneet Leo Leivo ja Toivo Roivainen. Vuonna 1930 käynnistyneessä sarjamuotoisessa jalkapallon Mestaruussarjassa Reipas pelasi aina vuoteen 1938 asti B- eli Itä-Länsi-sarjassa, josta seura nousi kaudella 1939 Mestaruussarjaan pudotakseen sieltä välittömästi. [11]
Jääpalloon Viipurin Reipas tuli kaudesta 1909 lähtien. Menestys ei ollut samanlainen kuin jalkapallossa eli seura ei saavuttanut loppuottelupaikkaa. Reipas oli alkuaikoina kaksi kertaa välierissä eli ensimmäisissä SM-kisoissa 1909 ja kaksi vuotta myöhemmin eli 1911. Reippaan "kelta-mustapaitaisen" joukkueen henkilöhahmo alkuaikoina oli Reino Laaksonen, ensin pelaajana ja sitten joukkueen aktiivina puuhamiehenä. Reippaan nimekkäin pelaaja oli Armas Ahnger, josta kehittyi myöhemmin kaupungin johtavan jääpalloseuran Susien ja maajoukkueen monivuotinen mestaripelaaja. Reipas menetti varsin pian johtoaseman viipurilaisessa jääpallossa, sillä kaupungin jääpallon ykkösjoukkueeksi 1910-luvulta lähtien nousi Sudet ja myöhemmin 1920- ja 30-luvuilla myös Viipurin Palloseura. [12]
Viipurin Reippaan jääpallosaavutukset 1920-luvulla olivat kaksi kertaa selviytyminen cup-muotoisen jääpallon SM-sarjan välieriin eli 1920 ja 1925, mutta suurinumeroiset tappiot paikalliskilpailija Susille pudottivat Reippaan silloinkin loppuottelusta. Reipas pelasi vielä 1930-luvulla sarjamuoiseksi muuttuneen jääpallon Suomensarjassa. [13]
Jääkiekko
Jääkiekon ensimmäinen Suomen mestarijoukkue Viipurin Reipas vuonna 1928.
Palloilulajeissa Reipas pelasi aluksi alkuperäisellä nimellään Viipurin Reipas, mutta jatkoi vuodesta 1962 Reippaan nimellä.[14] Näkyvin sodanjälkeisen lahtelaistuneen Viipurin Reippaan palloilumuoto oli jääpallo. Siinä lajissa seura pelasi SM-sarjassa kaikkiaan seitsemän kautta. Sodan jälkeen ensimmäinen jääpallon SM-sarjakausi oli 1949–50, jonka jälkeen seura pelasi yhtäjaksoisesti kaudelle 1954–55 asti jääpallon SM-sarjassa. Paras saavutus tuli kaudella 1952–53 sijoittumallan neljänneksi samalla pistemäärällä WP-35:n kanssa. Parhaita Reippaan maalintekijöitä tänä aikana olivat Pentti Snellman, Kalevi Lamppu ja Lappeenrannasta siirtynyt Pentti Vartiainen. Näkyvänä hahmona Reippaan 1950-luvun jääpallossa oli myös Aki Lievonen - ensin pelaajana ja sitten valmentajana. Kaudella 1959-60 Viipurin Reipas kävi vielä jääpallon SM-sarjassa, mutta tulos oli välitön putoaminen häviämällä kaikki yhdeksän ottelua 10 joukkueen sarjassa. [15] Jääpallossa Viipurin Reipas on saanut viimeisen olympiaedustajansa, sillä jääpallo oli Oslon talviolympialaisissa 1952 kisojen näytöslaji ja Reippaan puolustaja Jussi Halme edusti Suomen jääpallomaajoukkuetta.
Jalkapallossa Viipurin Reipas pelasi enimmäkseen Suomisarjaa 1950-luvulla. Seura saavutti lahtelaisen jalkapalloilun ykkösaseman heti siirryttyään Lahteen, vaikka valtakunnallisesti oltiin vielä alemmissa sarjoissa. Paikkakunnalle oli muuttanut myös toinen viipurilaisseura, TUL:n Sorvalin Veikot. Kun TUL:n jalkapalloseurat liittyivät Palloliiton alaisiin sarjoihin, käytiin kesällä 1954 todellinen "evakkoderby" Viipurin Reippaan ja Sorvalin Veikkojen välillä Reippaan ollessa vahvempi. [16]
Varsinainen jalkapallomenestys alkoi nimen vaihduttua Lahden Reippaaksi vuonna 1962. Lahden Reipas-nimi oli näkyvä aina vuoteen 1995, jolloin edustusjoukkue lopetettiin sen fuusioituessa kilpailevan paikallisseuran FC Kuusysin kanssa FC Lahdeksi. Junioritoimintaa jatkettiin FC Pallo-Reippaan nimissä. Vuodesta 2012 Lahden Reippaan edustusjoukkue aloitti uudelleen jalkapallon edustusjoukkuetoiminnan, kun se sai Salpausselän Reippaan paikan Kolmosesta. Perinteiset lahtelaisen Reippaan pelipaitojen "musta-oranssi" -pystyraidat muistuttavat seuran taustasta.
Viipurin Reipas jatkaa edelleen voimistelun parissa toimintaa alkuperäisellä nimellään eli on palattu seuran 1800-luvun pääurheilulajiin.[17]
Lähteet
Kallio Kotkas (toim.) - Aimo Halila ja Paul Sirmeikkö (kirj.): Suone Voimistelu- ja Urheiluliitto SVUL 1900-1960. Helsinki: Suomen Voimistelu- ja Urheiluliitto, 1960.
Helge Nygrén - Markku Siukonen: Suuri olympiateos 1. Jyväskylä: Oy Scandia Kirjat Ab, 1978. ISBN 951-9466-05-3
Pekka Rinne toim. Juha Väätäinen kirj.: Kultaa, kunniaa, kyyneleitä - suomalainen olympiakirja, s. 206-212, 247-257. Turku: Pohjanlahden Kustannus Oy, 1980. ISBN 951-95416-5-9
Vesa Tikander, Ossi Viita, Merja Vilen ja Esko Paavola (toim.) - Kenth Sjöblom, Ossi Viita, Jouko Kokkonen, Leena Laine, Juha Kanerva, Hannu Itkonen, Markku Siukonen (kirj.): Sadan vuoden olympiadi - Suomalaisen olympialiikkeen historia. Porvoo: WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-32429-5
Pekka Anttinen: ”Viipurin Reipas”, Karjalan narukerä kierii - Viipurilaisen jääpallon historia, s. 37-40. Helsinki: Botnia-69 ry, 2010. ISBN 978-952-92-7927-2
