Viinuri luistimilla tai Charlie rullaluistimilla (The Rink) on Charles Chaplinin ohjaama ja käsikirjoittama vuoden 1916 yhdysvaltalainen lyhyt mykkäelokuva.
Viinuri luistimilla -elokuvan innoittamana oli todennäköisesti Fred Karnon ”Skating”-sketsi, vaikkakin yhtäläisyydet ovat melko pinnallisia.[1] Elokuva ei ollut täysin kehittynyt lyhytelokuva vaan lähinnä eräänlainen kohtaussarja, jossa tapahtumat sijoittuivat ravintolaan ja luisteluradalle.[2]Viinuri luistimilla sai ensi-iltansa 4. joulukuuta 1916, ja se oli Chaplinin viimeinen elokuva vuonna 1916. Elokuvan arvosteluista nousi kohua, kun New York TribunenHeywood Broun syytti Chaplinia yli-ihmismoraalista. Brounin ei ollut todennäköisesti kirjoittanut aivan tosissaan, mutta monet lukijat olettivat, että kirjoitus oli tehty tosissaan.[1]Viinuri luistimilla oli kuitenkin aikansa suosituimpia Chaplin-elokuvia, ja se oli myös Chaplinin ensimmäinen elokuva, jota esitettiin myös Saksassa. Elokuvan Berliinin-ensi-ilta oli 2. syyskuuta 1921.[3]
Lähteet
Robinson, David: Chaplin – elämä ja elokuvat. Suomentanut Lehtonen, Reijo. Jyväskylä, Helsinki: Gummerus, 1988. ISBN 951-20-3306-2