Victor Joseph Mignogna (s. 27. elokuuta 1962 Greensburg, Pennsylvania) on yhdysvaltalainen ääninäyttelijä, pianisti, ohjaaja ja muusikko, joka tunnetaan lukuisista animen dubbauksistaan ja videopelien äänirooleistaan. Hänet muun muassa palkittiin vuonna 2007 American Anime -palkinnolla parhaasta dubbauksesta animessa.[1]
Ura
Mignognan ura alkoi vuonna 1986 mainosten tuottajana ja ohjaajana, jolloin hän muun muassa ohjasi musiikkivideoita. Mignogna teki vuosina 1986–1988 mainos- ja opetusvideoita Ocean Cityn poliisiyksikölle Marylandissä. 1990-luvun alussa Mignogna toimi muun muassa Houstonin taideinstituutissa opettajana videon tuottamisessa ja äänten suunnittelijana, sekä säveltäjänä.
Laulajana Mignogna julkaisi ensimmäiset levynsä vuonna 2006.
Ääninäyttelijänä
Mignogna päätyi ääninäyttelemisen pariin työskennellessään Houstonissa videotuotannon parissa, kun hänen työkaverinsa kysyi Mignognan halukkuutta kokeilla ääninäyttelemistä animen parissa. Mignogna esiintyi aikaisemmin pitkään erimuotoisissa teatterinäytelmissä ja suostui ehdotukseen, jonka myötä muutaman kerran ADV Filmsilla työskennellyt kaverinsa lähetti kyseiselle dubbaus-yhtiölle suosituksen Mignognasta. Päästyään koe-esiintymään hän sai myöhemmin vuonna 1999 ensimmäisen ääniroolinsa Street Fighter II V -sarjasta, jossa Mignogna ääninäytteli Vegaa.[2] Sittemmin hän on tehnyt useimmiten äänirooleja AVD:lle, sekä muutaman kerran FUNimationille. Mignogna kertoi myös olevansa harras kristitty, jonka vuoksi hän on valikoiva tiettyjen ääniroolien suhteen mikäli sarja on liian väkivaltainen.[2]
Uransa merkittävämpään roolin hän päätyi Justin Cookin myötä, jonka oli tarkoitus alun perin ohjata Fullmetal Alchemist.[2] Hän kutsui puhelimitse Mignognaa koe-esiintymään Dallasiin. Päästyään paikalle hän istui odotushuoneessa ja huomasi kansion, jossa oli sarjan erihahmojen profiileja. Selatessaan kaikki hahmot läpi sarjan ohjaaja Cook tuli paikalle kutsuessaan Mignognaa koe-esiintymis vuorolleen.[2] Hän näytti Cookille haluavansa kokeilla Edward Elricin roolia tietämättä sen olevan sarjan päähahmo. Cook oli tyytyväinen Mignognan valintaan ja teki hyvin nopeasti demoversion sarjan ensimmäisestä jaksosta, koska Fullmetal Alchemistin japanilaisyhtiö halusi tietää miltä yhdysvaltalaisdubbaus kuulostaisi ja tarvitsisiko siihen tehdä muutoksia ääniroolien suhteen.[2] Mignognan onneksi japanilaiset pitivät hänen roolisuorituksesta, jonka myötä Mignogna myös sai Edwardin roolin. Myöhemmin vuonna 2005 hänet palkittiin roolistaan ADR-palkinnolla kuukauden ääninäyttelijänä Edwardin roolista.[3]
Urallaan Mignogna on dubannut yli 180 animesarjaa[4], joista merkittävin rooli on ollut Fullmetal Alchemistissa, josta Mignogna palkittiin American Animella vuonna 2007.[1] Samaisessa gaalassa hänet palkittiin Fullmetal Alchemistin ohella Macrossin dubbaamisesta Hikaru Ichijon ääniroolista.
Valikoituja äänirooleja
Lähteet
Aiheesta muualla
|
---|
Kansainväliset | |
---|
Kansalliset | |
---|
Taiteenala | |
---|
Henkilöt | |
---|
Muut | |
---|