VfB Einheit zu Pankow on saksalainen jalkapalloseura Berliinistä, Pankowin kaupunginosasta.
Historia
Seura edeltäjänä pidetty VfB Pankow perustettiin vuonna 1893. Sosialistisen hallinnon alettua seura perustettiin uudelleen nimellä SG Pankow-Nord. 1940-luvun lopun ajan seura pelasi Berliinin kaupunkisarjoja, joista se nousi kaudeksi 1950–1951 DDR-Oberligaan.[1] Pääsarjassa seura pelasi nimellä VfB Pankow Berlin, ja sijoittui ensimmäisellä kaudellaan selvästi sarjan viimeiseksi voitettuaan vain kaksi ottelua maalisuhteella 29–131. Maan jalkapalloliiton päätöksellä seuraa ei kuitenkaan pudotettu DDR-Ligaan, sillä pääsarjatasolla haluttiin olevan ainakin yksi berliiniläisjoukkue.[1] Toisen Oberliga-kautensa seura pelasi nimellä BSG Einheit Pankow Berlin, mutta sijoittui sarjan viimeiseksi. Tällä kertaa seura putosi DDR-Ligaan, jossa se sijoittui ensimmäisellä kaudella kymmenenneksi ja vältti näin putoamisen viimeisenä joukkueena. Kauden jälkeen 1953–1954 seura putosi Bezirksliga Berliiniin, jolloin se vaihtoi nimensä BSG Lokomotive Lichtenbergiksi seurafuusion myötä. Seura oli pahimmillaan neljännellä sarjatasolla, mutta nousi vuonna 1957 kolmannelle sarjatasolle II. DDR-Ligaan. Kahden kauden jälkeen seura putosi jälleen neljännelle sarjatasolle.[1]
Seura nousi takaisin toiselle sarjatasolle vuonna 1971, mutta putosi heti kauden jälkeen. Seuraavan kerran Pankow nähtiin DDR-Ligassa vuonna 1973, mutta tällöinkin visiitti oli ainoastaan kauden mittainen.[1] Viimeisen kerran seura pelasi toisella sarjatasolla kaudella 1975–1976, jonka jälkeen se putosi. Itä-Saksan romahdettua seuran nimeksi otettiin VfB Einheit zu Pankow. Tämän jälkeen seura on pelannut Saksan alasarjoissa.[1]
Lähteet
- ↑ a b c d e Leske, Hans: Enzyklopädie des DDR-Fussballs, s. 85–86. Göttingen: Verlag die Werkstatt, 2007. ISBN 978-3-89533-556-3 (saksaksi)
Aiheesta muualla