Veikko Ilmari Väänänen (28. marraskuuta 1905 Mikkeli – 1. kesäkuuta 1997 Helsinki) oli suomalainen antiikintutkija (filologi).[1] Väänänen oli erikoistunut niin kutsuttuun vulgaarilatinaan ja romaanisten kielten syntyyn. Hän työskenteli Helsingin yliopiston klassillisen filologian apulaisprofessorina 1938–1951[2] ja romaanisen filologian professorina 1951–1972.[1] Hän toimi myös Suomen Rooman-instituutin johtajana 1959–1962 ja 1968–1969.[3]
Väänäsen väitöskirja käytti lähteinään Pompeijin alkuperäisiä piirtokirjoituksia. Tutkielma herätti laajaa huomiota, ja se on ilmestynyt kolmena painoksena.[4] Väänänen on ensimmäinen suomalaistutkija, joka on tehnyt tutkimustyötä pompeijilaisen materiaalin pohjalta. Hänen merkityksensä suomalaiselle Pompeiji-tutkimukselle on ollut merkittävä. Hän vaikutti myös ratkaisevasti suurta kansainvälistä mainetta saavuttaneen suomalaisen epigrafisen koulukunnan syntyyn.
Vulgäärilatinan tuntijana tunnetun Väänäsen teos Introduction au latin vulgaire (1963) on käännetty usealle kielelle, ja se julkaistiin 2006 uutena ranskankielisenä laitoksena.[4]
Teoksia
- Le latin vulgaire des inscriptions pompéiennes, Helsinki 1937.
Lähteet
Kirjallisuutta
- Härmä, Juhani (toim.): Veikko Väänänen (1905–1997): latinisti ja humanisti. Veikko Väänänen 100 ans : Un bilan. (Publications du Département des langues romanes de l'Université de Helsinki, 20) Helsinki: Université de Helsinki, 2008. ISSN 0359-775X ISBN 978-952-10-5012-1
- Solin, Heikki: ”Väänänen, Veikko (1905–1997)”, Suomen kansallisbiografia, osa 10, s. 776–777. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-451-2 Teoksen verkkoversio.
|
---|
Kansainväliset | |
---|
Kansalliset | |
---|
Tieteilijät | |
---|
Henkilöt | |
---|
Muut | |
---|