Vartsalan työväentalo on Salon Halikossa Vartsalan kylässä sijaitseva työväentalo. Työväentalolla on kulttuurihistoriallista merkitystä ja se on seudullisesti arvokas.
Historiaa
Vartsalan työväenyhdistys perustettiin marraskuussa 1906 ja yhdistys liittyi saman tien Sosialidemokraattiseen puolueeseen. Oman talon puute hankaloitti toimintaa. Kokoukset järjestettiin osuuskaupan pienessä salissa, missä pidettiin myös iltamia talvisin. Kesällä iltamat järjestettiin heinämakasiinissa. Yhdistys järjestikin iltamia ahkerasti alusta asti. Oma näytelmäseura ja kirjasto perustettiin alkuvuosina.[1][2]
Rakennus
Yhdistys perusti rakennuskomitean oman talon rakentamista varten jo 1907, mutta tontin hankkiminen tuotti vaikeuksia. Asia eteni vasta viisi vuotta myöhemmin, jolloin yhdistys osti vanhan riihen rakennustarpeiksi ja vuokrasi tontin taloa varten. Piirustukset tilattiin rakennusmestari Kustaa Haulilta, joka oli Halikon Kaninkolan ja myöhemmin Salon työväenyhdistyksen jäsen. Suunnitelma valmistui vuonna 1916, ja saman vuoden lopulla valmistui työväentalo.[3][2][4]
Taloon laitettiin peltikate vuonna 1924, ja seuraavana vuonna saatiin sähkövalo.[2] Talo on vinkkelin muotoinen, ja se sijaitsee tien risteyksessä niin, että talon pitkät sivut ovat tielle päin. Pääsisäänkäynti on tien puolella. Talo on vuorattu ponttilaudoituksella. Talo oli vaaleanpunainen 1970-luvulla, mutta on sen jälkeen maalattu punaiseksi. Työväentalon näyttämö on purettu ja rakennettu uudelleen. Sisätiloja on osittain uusittu.[3] Rakennusta on kunnostettu vuonna 1990.[5]
Toimintaa työväentalolla
1920-luvulla talolla toimi lukuisia alaosastoja. Näytelmäseuran lisäksi yhdistyksellä oli opinto-, nuoriso-, raittius- ja urheiluosasto.[2] Työväentalo on alueen ainoa yleinen kokoontumistila, joten oman käytön ohella talolla järjestetään kansalaisopiston kursseja, siellä kokoontuvat Halikon Eläkkeensaajat ja talo toimii myös Salon kaupungin nuorisotilana. Tiloja vuokrataan myös yksityisille juhlien ja muiden tapahtumien pitopaikaksi.[6]
Lähteet