Varjojen kätkö on nuortenkirja vuodelta 1988. Sen on kirjoittanut ruotsalainen Maria Gripe. Alkuperäiseltä nimeltään kirja on Skugg-gömman,^[1] ja suomeksi teos julkaistiin vuonna 1990 (Tammi). Kirjan on suomeksi kääntänyt Eila Kivikkaho.^[2][3] Teos on neljäs ja viimeinen osa Gripen Varjo-sarjasta. Gripen kertomukset sopivat teini-ikäisistä alkaen kaikille, jotka pitävät hieman salaperäisistä tarinoista.

Kirjan alku sijoittuu ensimmäisen maailmansodan alkamisen aikoihin, lähtien elokuusta 1914. Varjo-sarjan kolmesta aiemmasta osasta poiketen neljännen kirjan päähenkilö ei nyt ole Berta vaan Carolin. Berta näyttäytyy kirjassa vain pieninä mainintoina ja sivuhahmona. Kuitenkin Carolin miettii Bertan tarkkanäköisyyttä, sillä juuri Berta huomaa, että Carolin tuntuu vetävän erilaisia rooleja kuin luonnostaan, ja että Carolinissa on erilaisia puolia, kuin useampi persoona. Ja ehkä juuri se on johtanut Carolinin teatteriopintojen pariin Tukholmaan, jossa myös hänen äidillään on asunto.

Tällä kertaa lukija pääsee Carolinin ajatuksenjuoksun jäljille, seuraamaan hänen itsetutkiskeluaan ja ajatuksia elämästä ja sen tärkeistä henkilöistä. Kirja sisältää paljon pohdintaa, mutta vähän tapahtumia. Kuitenkin myös erinäisiä asioita selviää ja uusia polkuja avautuu. Paitsi omaa minäänsä, Carolin pohtii edelleen kovasti perhettä, vanhempiaan ja heidän kohtaloaan, sisaruksiaan ja uusia ystävyyssuhteita. Carolin osittain kaipaa Bertaa ja Rosengåvan väkeä: Rosildaa ja Arildia sekä Lydiaa. Toisaalta hän tuntee itsensä edelleen erilaiseksi, torjutuksi ja ulkopuoliseksi, ei oikein tiedä kuka hän on. Etenkin äitisuhde on ajatuksissa. Äidissäkin tuntuu olevan kaksi eri puolta ja ihmistä, Ida ja Lydia. Carolin on ristimänimeltään Saga Carolin, ja hänestä tuntuu että Saga ja Carolin ovat kaksi eri ihmistä. Carolin kirjoittaa kirjeitä omalle "toiselle minälleen" Sagalle, etsii vastauksia "häneltä". Erikoista kyllä, hän myös saa vastauksia, vaikka ei tiedä näitä kirjeitä kirjoittavansa. Usein tuntuu että "Sagan" vastaukset ovat kryptisiä ja herättävät Carolinissa vain lisää kysymyksiä.

• Salaisuus varjossa 1984 (Skuggan över stenbänken, 1982)
• ...ja metsän valkeat varjot 1986 (...och de vita skuggorna i skogen, 1984)
• Varjojen lapset 1988 (Skuggornas barn, 1986)
• Varjojen kätkö 1990 (Skugg-gömman, 1988)

Sarjan kirjojen kansikuvat ovat Maria Gripen aviomiehen Harald Gripen käsialaa.

Varsinaisia tapahtumia kirjassa on verkkaisesti, Carolinin itsetutkiskelua on paljon. Hän miettii että hänen mahdollisella sisarpuolellaan Bertalla on sielunelämä hallinnassa, toisin kuin hänellä. Bertan elämä tuntuu selvältä, Carolinilla on paljon mietittävää omassaan. Mielessään ja sydämessään hän on isänsä löytänyt, Bertan isän. Carolinia kuitenkin kaihertaa se, että todellisessa maailmassa asiat eivät ole menneet kuten hän on niiden mielessään kuvitellut sujuvan.

Myös äiti on löytynyt jälleen, vaikka tämän sanottiin kuolleen. Carolinin äiti on tehnyt elämässään valintoja ja ratkaisuja, jotka vaikuttavat pakenemiselta. Ja ehkä äiti onkin paennut. Mutta voiko asioita vielä korjata? Aluksi äiti ja Carolin asuvat Tukholmassa äidin asunnossa. Carolin iloitsee elämästä äidin kanssa. Äiti kuitenkin palaa Rosengåvan linnaan, sillä hänen on tutustuttava uudelleen myös Rosildaan ja Arildiin. Äiti on hyvin epävarma, sillä hänen aikoja sitten tekemänsä ratkaisut lasten suhteen painavat hänen mieltään. Voiko saada anteeksi, kun on lähtenyt pois? Ja kun äiti keskittyy Rosengåvaan, tuntee Carolin itsensä hylätyksi jälleen. Etenkin kun Berta kutsutaan linnaan ilman Carolinia. Vaikka saisi asua äidin asunnossa, on Carolinin pakko muuttaa omilleen.

Carolin kirjoittelee kirjeitä "toiselle minälleen" Sagalle ottaakseen itsestään ja minuutensa eri puolista selvää. Samalla hän kirjoittaa elämäänsä liittyviä dialogeja, joista lopulta muodostuu kuin elokuvan käsikirjoitus. Harmi vain, että eletään yhä mykkäelokuvan aikaa: elokuvissa ei ollut ääniraitaa ennen 1920-luvun loppua.

Carolinilla on uusia ihmissuhteita: opiskelijatoveri David on häneen rakastunut. Carolin ei silti kaipaa Davidin ihailua, hän haluaa mieluummin tutustua itseensä. David ei ota uskoakseen, hän päivystää Carolinin asunnon ulkopuolella tai milloin missäkin, ihan nauttii rakkaudessa riutuvan, torjutun kosijan roolista. Elokuussa 1914 Saksa julistaa Venäjälle sodan, ja pian alkaa maailmansota. Sen vaikutukset koskettavat myös tukholmalaisia. On levotonta. Carolin etsii rauhaa hautausmaalta. Hautausmaalla tulee usein vastaan joku nuorukainen, jolla on erikoiset silmät. Carolin kaipaisi Davidia ystäväksi, mutta koska viimeisen vuosikurssin opiskelija on käynyt ärsyttävästi palvomaan Carolinia, Carolin harkitsee josko kutsuisi luokseen luokkatoverinsa Ingeborgin, jota ei vielä juurikaan edes tunne – tutustuminenhan juuri on mielenkiintoista. Carolin saa Davidilta taas rakkauskirjeen; sen tuo hänelle pikkuinen poika, Åke. Carolin tarjoaa Åkelle maitoa ja korppuja, pikkupoika näyttää olevan puutteellisista oloista.

Joulu lähestyy, eikä Carolinilla ole riittävästi kynttilöitä. Niitä pitäisi kuitenkin olla äidin asunnossa Swedenborgin kadulla, jossa Carolin ei ole ollut sitten äidin lähdön. Kynttilöitä ei tunnu löytyvän. Sen sijaan Carolin löytää kirstun, jossa on valokuvia. Tyttö hätkähtää, koska yhdestä vanhasta kuvasta "tuijottaa hänen tuskaisa silmäparinsa": mutta ei kuvassa voi olla Carolin itse. Eikä se ole äitikään. Naisesta on muitakin kuvia, mutta aavemaisesti kuvasta toiseen, vaikka aikaa kuluu, nainen pysyy samannäköisenä. Tuon kuvien naisen täytyy olla hänen äitinsä äiti, Clara de Leto, ihminen josta ei ole hyvää sanaa kuultu. Äidinäiti itsekyydellään ja oikuttelullaan pilasi Lydian lapsuuden, vaikeutti avioliittoa, ja vielä kuolemansa jälkeen kummittelemalla onnistui tuhoamaan tyttären avioliiton ja suhteen lapsiin. Ja sen seurauksena Lydia yritti itsemurhaa.

Kun ihan lähellä joulua Carolin käy äidin asunnossa uudestaan, kynttilätkin löytyvät. Nyt hän huomaa myös äitinsä isän kuvat. Varhain kuollut isoisä vaikuttaa lempeältä ja rakastavalta. Carolin ei lähde jouluksi Rosengåvan linnaan, kuin mielenosoituksena hän pysyttelee poissa. Hän aikoo viettää joulun yksin, ostaa lahjankin itselleen. Lahjanhakureissulla hän törmää luokkatoveriinsa Ingeborgiin. He menevät kauppaan yhdessä, ostavat lahjat toisilleen eikä itselleen. Jouluaattona Ingeborgilta tulee kirje. Hän ottaisi sittenkin mieluummin oman lahjansa. Jos Carolinille vaihto sopii, hän tulee käymään. Ingeborg ja Carolin viihtyvät erinomaisesti yhdessä. Tulee kuitenkin outo hetki, kun Ingeborg katselee kuvia, jotka Carolin on nostanut lipaston päälle. Ingeborg hätkähtää Bertan kuvaa, mutta on pian sen jälkeen melkeinpä välinpitämätön.

Carolin tutustuu Ingeborgiin yhä paremmin, vaikka toinen välttelee kertomasta itsestään Carolinille. Carolinia kiinnostaa myös lehdessä nähty ilmoitus: ostetaan elokuvakäsikirjoituksia. Erään kerran Ingeborgin luota palatessa Carolin huomaa taas pikkupoika Åken, joka tuntuu olevan perin köyhistä oloista. Yhdessä Ingeborgin kanssa Carolin päättää selvittää missä poika asuu ja mitä hänen eteensä voisi tehdä. Käy ilmi että pojalla on hoidettavana Tyra-vauva, äiti Greta on töissä kapakassa. Gretan elämää riivaa naisen oma isä, joka juovuspäissään riehuu ja uhkailee. Tytöt onnistuvat luomaan Åken äitiin luottamuksellisen suhteen, ja he yrittävät kohentaa leskeksi jääneen naisen ja hänen lastensa elämää.

Ingeborg on hartaan uskonnollinen. Carolin käy hänen kanssaan kirkossa, vaikkei koe sitä omaksi paikakseen. Hän käyttää aikaansa muita tarkkailemalla. Mutta yllättäen hän onkin itse toistuvasti tarkkailun kohde: Häntä katselee nuori mies, jonka Carolin muistaa tavanneensa hautausmaalla; Tuntematon jolla on erikoiset silmät. Mies tuntuu haluavan olla Carolinin lähellä. Carolin taas on vaivautunut, kun mies putkahtelee hänen tielleen milloin missäkin. Sattumalta Carolin utelee Ingeborgilta rakkauden asioista. Ystävä tahtoo vaieta aiheesta. Carolin huomaa että tätä painaa joku asia, hän salaa jotakin. Asia ei tunnu selviävän, Ingeborg ei halua puhua. Kun toveri taas kerran katselee Bertan kuvaa, Carolin ajattelee että ystävä on mustasukkainen Bertalle.

Carolin alkaa harjoitella Orleansin Neitsyen pääosaan. Pääsiäisen lähestyessä äiti jälleen houkuttelee Carolinia Rosengåvaan. Carolinia jännittää kohdata sisaruksensa. He ovat tuttuja, mutta sisarussuhde on uusi. Uutta on sekin, että Carolin tulisi linnaan omana itsenään – ei nuorukaiseksi pukeutuneena. Carolin matkustaa junalla, ja siellä hän huomaa taas tuon miehen, Tuntemattoman, jolla on erikoiset silmät. Ennen junamatkan alkua David on asemalla, suuri ämpäri ruusuja mukanaan. Carolin ihmettelee, eihän hän junassa ruusuilla mitään tee. David ei anna periksi, mutta Carolin ei yllä ottamaan ruusuja. Yllättäen tuo Tuntematon nuori mies tulee avuksi ja kurottaa ruusut junaan Carolinin puolesta. Nyt Carolin tuumii, ettei mies ole hassummannäköinen. Tutultakin mies näyttää, mutta Carolin ei käsitä missä on miehen sitten tavannut ennen Tukholmaa. Ravintolavaunussa mies "tuppautuu" seuraan, ja se ärsyttää Carolinia. Sitten tapahtuu jotain outoa: Mies ojentaa Carolinille kirjainlukon, jonka tyttö osti itselleen joululahjaksi. Kukaan muu ei tiedä kirjainyhdistelmää, jolla lukko aukeaa. Mutta miespä osaa lukon avata. Koodi on ADAM.

Junamatkan jälkeen Berta ja Carolin kohtaavat. He juttelevat pitkään, vaikka aluksi Carolin pelkää että he ovat etääntyneet toisistaan. Käy ilmi että Carolinilla on kaupungissa ystävä, mutta Carolin on luvannut olla mainitsematta Ingeborgia nimeltä, ystävän toiveesta. Berta paljastaa että Arild on hänen paras ystävänsä, he ovat kirjeenvaihdossa. Lopulta Carolin ei sittenkään tule linnaan, vaikka Berta sinne menee. Kaupungissa Carolin lähtee käymään Åken perheen luona, mutta perillä odottavat rikotut paikat. Vaikka Gerda ja lapset tyttöjen avulla muuttivat eri paikkaan, on Gerdan isä löytänyt heidät ja kännipäissään rikkonut paikat. Carolin vie perheen kotiinsa, mutta Ingeborg vaatii että perhe tulee hänen luokseen, koska hänellä on isompi asunto. Carolin keskittyy näytelmäroolin sisään pääsemiseen, ja miettii samalla taas omaa perhettään.

Carolin odottaa Gerdaa ja lapsia luokseen, mutta ovelle koputetaan etuajassa: siellä ovat yllättäen äiti ja Rosilda. Carolin on hetken pois tolaltaan. Sitten Gerda tulee lapsineen, ja Åke tahtoo kahvia. Carolinin äiti on ensin varautunut, mutta Rosilda ja Åke helpottavat kaikkia sopeutumaan toisiinsa. Sitten eteen tulee pulma: Gerdan täytyy lähteä töihin, lapset jäävät Carolinille, mutta äiti ja Rosilda luulivat että Carolin voisi tulla heidän mukanaan äidin asunnolle. Rosilda ehdottaa, että Carolin ja lapset tulevat heidän kanssaan, ja Gerda töiden jälkeen saa nukkua rauhassa Carolinin asunnossa. Carolin pitää siitä millainen hänen äitinsä on, kun he kaikki leikkivät lasten kanssa äidin huoneistossa. Lapset käyvät nukkumaan, ja taas on jotenkin vaikea olla ja puhua. Äiti vetäytyy iltatoimiin, lopulta Carolin ja Rosilda pystyvät puhumaan asioistaan. Sitten he puhuvat Rosildan isästä, ja äiti kuulee sen. Rosildan on pakko kertoa, että hän ja hänen veljensä Arild eivät ole kertoneet äidille totuutta. Kaksosten toisessa Balkanin sodassa, Adrianopolin taistelussa kadonnut isä Maximillian ei olekaan kuollut, hän elää. Äiti järkyttyy. Onhan hänenkin luultu aikoinaan kuolleen, eikä aviomies tiedä että vaimo elää. Vasta tuntien päästä Lydia pystyy puhumaan, ja hän toteaa ettei aio tällä kertaa paeta – jos mies haluaa hänet nähdä. Toisaalta Carolin oivaltaa, että hän on nyt taas ulkopuolinen. Eräänä iltana Gerda tulee itkien kertomaan, että hänen isänsä on keksinyt, että he asuvat Ingeborgin luona. Hänen pitäisi päästä kaupungista pois, mutta ei ole paikkaa minne mennä. Kun Lydia kuulee asioista, hän keskittää kaiken tarmonsa pikkuperheen olojen parantamiseen: Heille on kyllä paikka maalla, Rosengåvan linnan tiluksilla.

Kun Åke perheineen on poissa, Carolinille tulee ikävä. Sitten hän huomaa, että voi nyt kaikin voimin keskittyä Orleansin Netsyt -näytelmän pääosaan. Johannan (Jeanne d'Arc ruotsiksi) rooli on vaikea. Sitten Carolin kohtaa, sattumalta, Tuntemattoman jälleen. Mies ei ole tuntevinaan Carolinia. Kun mies tuijotteli häntä kirkossa ja he sitten kohtasivat hautausmaalla, Carolin käski miehen jättää hänet rauhaan. Nyt mies siirtyy kadun toiselle puolelle, jos näkee Carolinin ajoissa. Ja he näkevät toisiaan jatkuvasti, sattumalta.

Ingeborg ja Carolin ovat joutua riitoihin. Carolin ei keksi mikä epäsovun varsinainen syy on, mutta kun hän miettii asiaa, on Bertan nimen mainitseminen kohta, jonka jälkeen Ingeborgin käytös muuttuu. Ensin tyttö lainaa Carolinille kirjan, mutta viekin sen sitten vähän töykeästi mennessään. Seuraavana päivänä Carolin menee ystävänsä luo, vain ottaakseen hänen hyllystään sen saman kirjan, Ellen Keyn Elämän suuntaviivoja -kirjan ensimmäisen osan Rakkaus ja avioliitto. Kirja ei Carolinia niin kiinnosta, mutta kun hän kotona pitelee sitä, sen välistä tippuukin avattu kirje. Se on osoitettu Ingeborgille siihen kaupunkiin, jossa Bertakin asuu. Kuoren käsiala on Bertan! Carolin on tuohtunut, kun Ingeborg ei ole kertonut tuntevansa Bertan. Muutaman päivän hän vihoittelee, sitten Ingeborg tulee hänen luokseen. Lopultakin selviää miksi Ingeborg katosi niin äkkiä Bertan elämästä, mitä hänelle tapahtui.

Carolin ja Ingeborg ovat jo kauan olleet naisten äänioikeuden kannattajia. Nyt he seuraavat kiihkeästi naisten rauhanliikkeen toimintaa. Huhti-toukokuussa 1915 Haagissa pidettiin Kansainvälinen naistenkongressi, jonka kokousselostuksia ystävykset seuraavat. Eräänä päivänä Ingeborg pyytää Carolinia vilkaisemaan lehdestä jotakin aiheeseen liittyvää. Mutta Carolin huomaakin jutun, jossa kerrotaan Maximillian Falck af Stenstiernan olevan paluumatkalla kotiin. Lehti kertoo lyhyesti mitä Rosildan ja Arildin isälle on tapahtunut. Myöhemmin kun tytöt ovat iltakävelyllä ja kulkevat Carolinin äidin asunnon ohitse, Carolin huomaa että asunnossa on valot päällä. Kun tytöt lähtevät tahoilleen, käy Carolin hakemassa kotoaan äidin avaimen. Mutta nyt valo ei pala. Ehkä hän näki omiaan?

Toukokuun lopussa 1915 Carolin esiintyy Orleansin Neitsyen ensi-illassa. Melkein kaikki Carolinin rakkaat ovat tulleet esitystä katsomaan: äiti, Arild, Ingeborg, isä ja Berta. Vain Rosilda puuttuu, hän on kotona isänsä luona. Sen sijaan tuo Tuntematon nuorukainen on paikalla hänkin. Arild ja Ingeborg kohtaavat ohimennen. Sitten Ingeborg ja Berta kohtaavat. Carolin menestyy hyvin, mutta säntää esityksen jälkeen pukuhuoneisiin. Tuntematon odottaa portaissa ja ojentaa kukkaa, Carolin karkaa. Seuraavaksi vastassa on isä kukkien kanssa. Mutta Carolin ei tahdo tavata ketään, hän lähtee välittömästi kotiinsa. Kotiin Carolin saa valtavasti kukkia ja kirjeitä. Yksi niistä on Carl Vilhelmiltä; se on isä. Isä sanoo että piti Carolinin roolihahmon uteliaista silmistä. Kun Carolin katsoo peiliin, hänkin huomaa ne nyt. Huomaa perineensä isän silmät, eikä Clara de Leton, tuon ikävänpuoleisen isoäidin silmiä. Äidiltäkin on kirje. Äiti onnittelee mutta murehtii tekojaan ja pohtii matkustaisiko Norjaan, että olisi poissa tieltä nyt, kun Maximillian on palannut. Ja myöhemmin kun Carolin käy äidin luona, äiti ehdottaa että Carolin lähtisi hänen mukanaan reissuun. Carolin tulee lupautuneeksi. Äiti kuitenkin tuntuu viivyttelevän matkaa, valmistelee ja varmistelee. Juuri ennen Kristianiaan lähtöä Carolin lähtee Ingeborgia tapaamaan. Äiti hermostuu kun tytärtä ei kuulu takaisin. Ovikello soi ja tulija on joku vieras. Äiti kätkee kasvot käsiinsä ja odottaa huonoja uutisia. Mutta tulija ei ole poliisi, joka toisi sanan sairaalasta, vaan se on Maximillian.

Carolinilta jää Norjan matka tekemättä, sillä äiti päättää lopulta pitkän jahkailun jälkeen lähteä yhdessä Maximillianin kanssa Rosengåvaan, jotta he voivat opetella tuntemaan toisensa uudestaan. Samalla Carolin kokee menettävänsä lopullisesti äitinsä Idan. Mutta uutta on tiedossa: elokuvayhtiö on kiinnostunut Caroliniin – eli Carl Jakobssoniin – elokuvakäsikirjoituksesta. Carolinin täytyy jälleen pukeutua nuorukaiseksi. Ja sopimus syntyy, jopa miespääosasta. Sitten hänen täytyy taas ihmetellä mihin tuli ryhtyneeksi ja kuinka tässä nyt näin kävi. Hänen pitäisi esittää Tuntematonta, eikä hän edes tiedä miltä mies oikeastaan näyttää. Ehkä hän luo tästä oman versionsa. Tätä tuumiessaan Carolin poikkeaa miesten vaatehtimoon. Ja törmää siellä isänsä asioilla liikkuvaan Arildiin. Tätä kohtaamista Carolin on pelännyt. Hän loukkasi Arildia syvästi esittämällä poikaa, vaikka Berta alun alkaen siitä Carolinia varoitti. Mutta Arild on hyväntuulinen ja rento, ei vihainen, eikä lainkaan aran ahdistunut ja uneksiva nuorukainen niin kuin aiemmin. Illemmalla Ingeborg on Carolinilla kylässä, kun Arild tulee vieraisille. Sattumalta Carolin katselee peiliin ja näkee sitä kautta veljensä ja ystävänsä. Ja saa todistaa parin välistä kemiaa. Mutta itse hän ei toivo rakastuvansa. Carolinin alter ego Saga on kuitenkin toista mieltä. Saga paljastaa Carolinille missä hän on aiemmin tavannut tuon Tuntemattoman, nuorukaisen jonka nimi on Adam, nuorukaisen jolla on erikoiset silmät. Ehkäpä Carolinin on aika vihdoin tutustua koko mieheen.

Sarjan teemat jatkuvat nyt "aikusemmalla" tasolla. Carolin pohtii ihmissuhteita, sukulaisuutta, kaipuuta, rakkautta, ihmisten vastuuta ja sen pakenemista, kohtaloita, hyväksytyksi tulemista, minuuden löytämistä ja jonkin verran edelleen myös ihmisyyttä ja sukupuolta – oikeutta olla oma itsensä sukupuolesta riippumatta. Elämässä tuntuu yhtä aikaa sekä löytyvän kadonneita ihmisiä ja ihmissuhteita, että mahdollisesti katoavan myös jo olemassa olevia siteitä. Jos ihminen ei tunne omaa alkuperäänsä, hän joutuu pohtimaan enemmän myös sitä kuka oikeastaan on. Tai jos sukulainen on esimerkiksi epätasapainoiseksi tiedetty ja on traumatisoinut läheisiään, niin kuinka pitkälle jälkipolviin tuo epätasapaino ulottuu? Periytyykö epävakaa persoonallisuus tai voiko tehdä omia valintoja elämässä ilman rasitteita, voiko traumoista päästä lopulta ylitse?

• Varjojen kätkö / Maria Gripe. Helsinki : Tammi, 1990. 452, [1] sivua. ISBN 951-30-9240-2

• RisingShadow – scifi- ja fantasiakirjat: [1] – (www.risingshadow.fi)