Uusklassisen muistomerkin tekijän, italialaisen kuvanveistäjän Arnoldo Zocchin ehdotus voitti kilpailun 31 muun taiteilijan ehdotuksen joukosta. Osallistujia oli 12 maasta 1800-luvun lopulla (kiinnostuneita oli yhteensä 90 taiteilijaa 15 maasta). Bulgarialainen arkkitehti Nikola Lazarov osallistui muistomerkin arkkitehtuurin suunnitteluun.
Monumentin peruskivi muurattiin 23. huhtikuuta 1901, Pyhän Yrjön päivänä, Bulgarian ruhtinas Ferdinand I:n läsnäollessa. Muistomerkki valmistui 15. syyskuuta 1903. Ferdinand osallistui myös muistomerkin vihkimiseen 30. elokuuta 1907 yhdessä poikiensa Borisin ja Kirilin sekä Aleksanteri II:n pojan Venäjän suuriruhtinas Vladimir Aleksandrovitšin ja tämän perheen kanssa.
Vapauttajatsaarin monumentti on Sofian Tsar Osvoboditel -bulevadin varrella, Bulgarian kansalliskokouksen rakennuksen edessä, takanaan Radisson SAS -hotelli.
Monumentin jalusta on mustaa kiillotettua graniittia, joka on peräisin Vitošasta. Vapauttajatsaarin momumentti koostuu jalustasta, keskiosasta henkilöhahmoineen ja massiivisesta uusrenessanssityylisestäkorniisista, sekä veistoksesta, jossa Venäjän tsari on hevosen selässä. Jalustaosassa olevan pronssisen seppeleen lahjoitti Romania sodan aikana kuolleiden romanialaisten sotilaiden muistoksi.
Teos poistettiin paikalta syksyllä 2013 entisöitäväksi. Hevosen jalkojen pronssi oli korvattava halkeilujen takia. Teokseen kertynyt patina poistettiin ja jalusta tasapainotettiin ja puhdistettiin. Myös teoksen ympäristöä uusittiin. Entistetty teos julkistettiin seuraavana keväänä.[1]
Kuvia
Yleiskuva teoksesta.
Taustalla Bulgarian kansalliskokouksen rakennus ja Aleksanteri Nevskin katedraali.
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista. Alkuperäinen artikkeli: en:Monument to the Tsar Liberator