PROFILPELAJAR.COM

Vanki nimeltä Papillon
Papillon
Alkuperäisteos
Kirjailija	Henri Charrière
Kieli	ranska
Suomennos
Suomentaja	Matti Brotherus
Kustantaja	Otava
Julkaistu	1970
Ulkoasu	sid.
Sivumäärä	514
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta
	Infobox OK

Vanki nimeltä Papillon (Papillon) on Henri Charrièren ranskaksi kirjoittama osittain omaelämäkerrallinen romaani, jonka on kustantanut 1969 Ranskassa Robert Laffont. Kirjan on suomentanut Matti Brotherus ja suomennoksen julkaissut Otava vuonna 1970.

Kirjan nimi tulee Charrièren rintaan tatuoidusta perhosesta (ransk. papillon), joka oli kirjoittajan lempinimi ja kirjan nimihenkilö. Kirja oli heti ilmestyessään maailmanlaajuinen menestys. Papillonin pohjalta on tehty 1973 samanniminen elokuva, jossa pääosissa näyttelevät Steve McQueen ja Dustin Hoffman. Charrière toimi asiantuntija-avustajana aidoilla tapahtumapaikoilla Ranskan Guayanassa.^lähde? Vuonna 2017 julkaistiin teoksesta Michael Noerin ohjaama elokuva, jonka osissa näyttelee mm. Charlie Hunnam (Henri "Papillon" Charrière) ja Rami Malek (Louis Dega).

Charrière aloitti kirjansa omistuskirjoituksella: "Venezuelan kansalle, Parian lahden vaatimattomille kalastajille, kaikille intellektuelleille, sotilaille ja muille, jotka antoivat minulle mahdollisuuden uuteen elämään, vaimolleni ja parhaalle ystävälleni Ritalle"^[1].

Jatkoa Papillonille on kirja nimeltä Banco! Kaikki pelissä.

Historia

Henri Charrière päätti kirjoittaa kirjan seikkailuistaan ja pakomatkoistaan Etelä-Amerikassa luettuaan Albertine Sarrazinin kirjan l'Astragale (Karkulainen, Otava 1968), jota hän piti "melko hyvänä", mutta jatkoi, että "kolmenkymmenen vuoden kokemuksellani pakomatkoista myyn kirjaani varmasti kolminkertaisen määrän"^[2]. Charrière osti Caracasin kirjakaupasta ensin kaksi kierreselkäistä kouluvihkoa, jotka täytti kahdessa päivässä. Muutaman kuukauden kuluessa hän kirjoitti vielä 11 vihkoa. Tästä tulee kirjan muoto: luvut on jaoteltu 13 vihkoon, joissa seurataan Papillonin edesottamuksia kronologisesti vuoroin vankeudessa, vuoroin pakomatkalla.^lähde?

Charrière lähetti käsikirjoituksensa Sarrazinin kustantajalle Jean-Pierre Castelnaulle, joka sai sen syyskuussa 1969. Castelnau teki kirjaan pieniä muutoksia, kuten lisäsi välimerkkejä ja poisti joitakin korvakuulolta opitun espanjan aiheuttamia lauserakenteita. Kirjan henkilöiden nimet muutettiin, ja joitakin päivämääriä muutettiin.^lähde?

Charrière kävi Pariisissa kahdesti ennen kirjan julkaisua. Charrière ja Castelnau vannoivat, että kirjan tapahtumat olivat muistista kirjoitettuja ja tosia, lukuun ottamatta joitakin vuosikymmenten aikana unohtuneita yksityiskohtia. On kuitenkin hyvin luultavaa, että Charrière yhdisteli kirjassaan tarinoita ja anekdootteja, joita hän oli kuullut muilta vangeilta^[3] tai lukenut aiemmin ilmestyneistä vankilakronikoista, mahdollisesti René Belbenoit'n 1938 ilmestyneestä kirjasta Dry Guillotine, jossa kuvataan samankaltaisia sattumuksia ja pakomatkoja^[4]. Samaan aikaan kuin Charrière Ranskan Guayanassa karkotettuna ollut Charles Brunier väitti myöhemmin olevansa kirjan nimihenkilön esikuva ja "oikea Papillon"^[5].

Kirjaan jätettiin tarkoituksella puhekielelle ominaisia lauserakenteita, jotka aiheuttivat kääntäjille ristiriitatilanteen: pitäisikö alkuteosta "parantaa" käännöksessä. Useimmissa käännöksissä, kuten Matti Brotheruksen suomennoksessa, Charrièren vivahteikas puheenomainen kieli onkin säilytetty ansiokkaasti. Suomennettu Papillon toi yleiskieleen joitakin vankien käyttämiä ilmaisuja, kuten "köntti", "rundi" ja "matka lokaan".^lähde?

Charrière ehti kirjoittaa Papillonille jatko-osan, joka julkaistiin suomeksi 1973 nimellä Banco! – kaikki pelissä. Kirjan on suomentanut Vesa Santavuori.

Juoni

Papillon kertoo tarinan miehestä, Montmartren kasvatista ja taparikollisesta, joka tuomitaan syyttömänä murhasta elinkautiseen vankeuteen ja karkotetaan 25-vuotiaana 1931 Ranskan Guayanaan. Papilloniksi kutsuttu nimihenkilö ei tyydy oikeuden päätökseen, vaan alkaa heti suunnitella pakoa ja kostoa. Hän saapuu saattueen mukana Saint-Laurent-du-Maronin kokoomaleiriin, mutta pakenee heti vesitse spitaalisilta ostetulla veneellä yhdessä kumppaniensa Clousiot'n ja Maturetten kanssa. Karkurit rantautuvat Trinidadiin, jossa he saavat hyvän kohtelun brittiviranomaisilta, mutta heidän ei sallita jäädä maahan, joten Papillon joutuu jälleen vesille.

Vene ajautuu huonossa säässä Kolumbiaan. Kaverit jäävät saman tien kiinni, mutta Papillon tapaa guajiro-intiaaneja, joiden luona hän asuu puoli vuotta idyllissä luonnon antimilla eläen. Hän saa puolisoikseen kaksi intiaanisisarusta, Lalin ja Zoraiman, jotka hän saattaa raskaaksi. Papillon haluaa kuitenkin palata lopulta sivistyksen pariin, jotta voisi korjata kokemansa vääryydet. Hän lähtee intiaanien luota tekaistun kertomuksen perusteella ja lupaa palata. Santa Martassa katolisen naisluostarin abbedissa kavaltaa Papillonin Kolumbian viranomaisille. Papillon joutuu vankilaan Barranquillaan, josta hän yrittää paeta useita kertoja. Kohtalo kuitenkin vie hänet vääjäämättä takaisin Ranskan vankeinhallinnon käsiin.

Paosta seuraa ankara rangaistus: sisäinen karkotus saarille ja eristys. Papillon, "Papi", kestää kahden vuoden eristyksen huonolla ruualla ja joutuu Royalen saarelle "alan miesten" yhteismajoitukseen, jossa toimii uhkapelin valvojana. Papillon yrittää paeta, mutta hänet annetaan ilmi. Hän kostaa pakoyrityksensä ilmiantajalle tappamalla tämän "pamppujen" edessä näennäisesti itsepuolustukseksi, mistä hän joutuu jälleen eristykseen eli "rundiin". Papillonin ollessa jo melkein kuolemaisillaan huonoon kohteluun saapuu pelastus Punaisen Ristin tarkkailijan hahmossa, joka tarkastaa vankien kunnon. Papillon armahdetaan rundista, jonka jälkeen hän pyytää siirtoa Pirunsaarelle.

Pirunsaarelta Papillon pakenee yhdessä ystävänsä Sylvainin kanssa kookossäkeillä pitkin avomerta. Rannikolla Sylvain uppoaa liejuun ja hukkuu. Papillon jatkaa pakoa yksin ja hakeutuu kiinalaisen Kuik-Kuikin luokse, jonka kanssa hän alkaa suunnitella uutta venematkaa, tällä kertaa Brittiläiseen Hondurasiin, jonne hän ei kuitenkaan pääse. Yön ja laskuveden turvin Papillon jättää pakkotyölaitoksen viimeisen kerran Maronijokea pitkin. Monen päivän merimatkan jälkeen seurue saapuu Georgetowniin, Brittiläiseen Guyanaan, jossa Papillon elättää itsensä aluksi myymällä vihanneksia torilla ja myöhemmin ravintolanpitäjänä. Kohta Papillon muuttaa intialaisen rakastajattarensa kanssa syrjäiseen kaivoskylään, jossa he pitävät ystävineen erotiikkaravintolaa, kunnes joutuvat sulkemaan sen päihtyneen asiakkaan ammuttua nuoren tanssijatytön.

Elämä asettuu uomiinsa, ja Papillonia alkaa jälleen vaivata vanha tuttu ikävystyminen tavalliseen elämään, joten hän lähtee uudestaan pakosalle. Viimeinen pakomatka vie Venezuelaan, jossa Papillon joutuu taas vankeuteen, mutta Venezuelan valtio armahtaa kolmetoista vuotta istuneen pakkotyöläisen ja myöntää Papillonille maan kansalaisuuden. Seikkailujensa lopussa Papillon unohtaa kostonhalunsa ja myöntää, että yhteiskunnan on suojeltava itseään hänen kaltaisiltaan, mutta korostaa silti, että sama yhteiskunta ei voi harjoittaa koston politiikkaa jäseniään kohtaan, vaan rikolliset on parannettava ja palautettava takaisin yhteiskuntaan. Kirja päättyy, kun Papillon kävelee ulos vankilan portista kohti Caracasissa odottavaa vapautta.

Katso myös

Kourou

Lähteet

↑ Henri Charrière: Vanki nimeltä Papillon, 4. p., Helsinki: Otava 1970, suomentaja Matti Brotherus, alkulehti
↑ Henri Charrière: Papillon, Harper Collins, Lontoo 1999, ISBN 0-586-03486-2, johdanto, sivu 13
↑ Guyana Chronicle 27.6.2005, haettu 29.8.2007 Vaikka Charrière olikin vankina Ranskan Guayanassa 1930- ja 1940-luvulla, nykykäsityksen mukaan hän ei ole voinut kokea itse kaikkea, mistä hän kirjoitti 25 vuotta myöhemmin. Paljon siitä on keksittyä tai muiden vankien hänelle kertomaa.
↑ Time Magazinen artikkeli 14.2.1938: The Fugitive (Arkistoitu – Internet Archive), haettu 29.8.2007
↑ Oikea vanki nimeltä Papillon elossa? MTV3-uutiset 28.6.2005, haettu 28.2.2009 "Brunier on mitä todennäköisemmin istunut tuomiotaan yhdessä Henri Charrieren kanssa ja tuntee tämän hyvin. Brunier väittää Charrieren varastaneen idean Papillonista häneltä. Merkittävää on, että Brunierin vasemmassa kädessä on perhostatuointi, kertoo vanhainkodin johtaja Isabelle Mesureur-Cadenel."