Sarjaan tilattiin toinen tuotantokausi, jonka ensimmäinen jakso esitettiin Yhdysvalloissa 6. lokakuuta 2014. Suomessa sarjan esitys aloitettiin Subin myöhäisillassa sunnuntaina 14. syyskuuta 2014.
Sarjan finaalijakso esitettiin Yhdysvalloissa 1. elokuuta 2018.[1]
Sarja käynnistyy, kun sisarukset palaavat New Orleansiin – kaupunkiin, jota he olivat 300 vuotta sitten rakentamassa. Sisarukset olivat joutuneet pakenemaan kaupungista sata vuotta sitten heidän kostonhaluisen isänsä takia. Heidän poissa ollessaan kaupungin on ottanut haltuunsa Klausin entinen suojatti ja oppipoika, vampyyri Marcel (Charles Michael Davis).
Marcel on ajanut ihmissudet pois kaupungista ja alistanut noidat valtaansa. Noidat ovat yrittäneet taistella vampyyreita vastaan huonolla menestyksellä, ja juuri he houkuttelivat alkuperäiset vampyyrit takaisin New Orleansiin. He haluavat, että Klaus peittoaa Marcelin hirmuvallan. Ihmissusi Hayley (Phoebe Tonkin) odottaa Klausin lasta, ja noidat uhkaavat hänen henkeään jos heitä ei auteta. Klaus päättää taistella saadakseen kaupungin takaisin omalle perheelleen.
Vampyyripäiväkirjojenneljännen tuotantokauden kahdeskymmenes jakso ”Klausin juuret vereslihalla” (The Originals) oli samalla sarjan spin-offin ensimmäisen tuotantokauden esinäytös ja pilottijakso. Jakso esitettiin Yhdysvalloissa keväällä 2013, ja siinä Klaus matkustaa entiseen kotikaupunkiinsa New Orleansiin tutkimaan saamaansa tietoa juonesta häntä vastaan.
Vuorokausi jakson esittämisen jälkeen kanava vahvisti, että se tekee jakson tapahtumien pohjalta uuden spin-off-sarjan, jonka pääosassa ovat myös Vampyyripäiväkirjoista tutut hahmot: vampyyrisisarukset Klaus, Elijah ja Rebekah sekä ihmissusi Hayley.[3][4] Spin-offin aloitusjakso esitettiin Yhdysvalloissa samana päivänä kuin sisarsarjansa viidennen tuotantokauden aloitusjakso eli 3. lokakuuta 2013.[5] Spin-offin aloitusjakso sisälsi pääpiirteissään samat tapahtumat kuin keväällä esitetty pilottijakso, mutta tällä kertaa tapahtumat esitettiin Elijahin näkökulmasta.
The Originals: The Awakening on websarja, jossa seurataan Kol Mikaelsonin elämää vuodesta 1914 nykypäivään. Sarjan jaksot ovat kaksiminuuttisia.[12][13]