Valmar Adams, myös nimellä Vilmar Adamslähde? (30. tammikuutalähde? 1899 Pietari, Venäjä[1] – 15. maaliskuuta 1993 Tartto, Virolähde?) oli virolainen runoilija ja esseisti[1].
Adams valmistui filosofian maisteriksi. Hän opetti Tarton yliopistossa venäläistä kirjallisuutta. Hän käyttää runoissaan urbaaneja kuvia ja omaperäistä kieltä.[1]
Teokset
- "Suudlus lumme" (1924 esikoiskokoelma)
- "Valguse valus. 1925. aasta intermezzo" (1926; runoja)
- "Maise matka poolel teel" (1932; runokokoelma)
- "Põlev põõsas" (1937; runokokoelma)
- "Tunnetuse tund" (1939; lyriikka)
- "Sinu sekundid" (1971; mietelmäkokoelma)
- "Vene kirjandus, mu arm" (1977; kirjallisuusartikkeleita ja esseitä)
- "Õhtune valgus" (1982)
- "Oomega" (1985; esseitä ja muistelmia)
- "Esta astub ellu" (1986; esseeromaani)
Valikoimat
- "Nooruse tolmunud kuld" (1972; runo- ja aforismivalikoima, vuosilta 1924-1969)
- "Punased nelgid" (1982; runovalikoima)
Kokoomateokset
- "Eesti nüüdislüürika" (1929)
Suomennettuja runoja
Antologiassa: Eestin runotar: virolaisen lyriikan antologia, toim. Elsa Haavio, Helsinki: WSOY 1940[2]
Kirjallisuutta
- Kalle Kurg, Autoportree noorest kirjanikust. (Kirja: "Sinu sekundid." Mõttepäevik.") – Keel ja Kirjandus 1972, 1, s. 49–51.
- Rein Veidemann, Valmar Adamsi eluhoiakust ja maailmamõistmisest. – Keel ja Kirjandus 1979, 1, s. 5–10.
- Tiit Hennoste, Hüpped modernismi poole II. 20. sajandi eesti kirjandusteadus Euroopa kirjandusteaduse taustal. 9. loeng: värsiõpetuse õppetunnid. (Vaidlus irdriimi üle.)[3]
Lähteet
Aiheesta muualla
|
---|
Kansainväliset | |
---|
Kansalliset | |
---|
Henkilöt | |
---|