Vaihtamalla paranee (engl. The Switch) on vuonna 2010 ensi-iltansa saanut romanttinen komediaelokuva. Elokuva kertoo nelikymppisestä sinkkunaisesta Kassiesta (Jennifer Aniston), joka päättää että on aika hankkia lapsi, vaikka sitten yksin.
Näyttelijät
Arvioita
Turun Sanomien Päivi Valotien mukaan Anistonille räätälöity Vaihtamalla paranee hukkaa alkuasetelmaansa ladatun potentiaalin erottua tavallista rutiiniromanssia raikkaampana, viistompana ja vähemmän konservatiivisena elokuvana.[1]
Lähteet
Aiheesta muualla