Vaasaporin eli Vasaborgin suku oli ruotsalainen aatelissuku, joka oli kuninkaalliseksi nousseen Vaasa-suvun avioton sivuhaara. Kuningatar Kristiina korotti aviottoman velipuolensa kreiviksi, ja tämä pääsi vuonna 1647 kirjoittautumaan Ruotsin ritarihuoneeseen sen kuudentena kreivillisenä sukuna. Hänen kreivikunnakseen tuli 1646 suomalainen Vakka-Suomessa sijaitseva Uusikaupunki ja sitä ympäröivät alueet. Läänitykseksi tulivat Uusikaupunki ja sen lisäksi yli 700 taloa eli yhteensä 586 manttaalia, jonka johdosta kaupunkia toisinaan kutsuttiinkin Vaasaporiksi tai Vaasaporin Uudeksikaupungiksi.

Ritarihuoneeseen kirjoittautumisen yhteydessä vahvistettu Vaasaporien vaakuna on Vaasain sukuvaakuna (lyhde) lisättynä bastardisyntyä osoittavalla poikkipalkilla.

Suku sai merkittäviä tiluksia Pohjois-Saksasta, läheltä Oldenburgia. Muutamat suvun kreivit naivat vaimoikseen saksalaisia kreivittäriä. Suku saksalaistui nopeasti, ja näin sen nimenä käytettiin Graf zu Wasaburg.

Suku sammui mieslinjalta kreivi Yrjö Maurin kuollessa 1754, ja naislinjaltakin keivitär Henrietta Polyxenan kuollessa 1777.

Suvun kantaisä ja ensimmäinen kreivi oli kuningas Kustaa II Aadolfin avioton lapsi, Kustaa Kustaanpoika (24.4.1616–25.10.1653), jonka kuninkaalle synnytti hollantilaissyntyinen Margareta Slots. Aviottomana ja alhaissyntyisen äidin poikana hänellä ei ollut mitään mahdollisuuksia nousta hallitsijaksi.

Hänestä kerrotaan, että isän kaaduttua Lützenissa, 16-vuotias Kustaa Kustaanpoika kiiruhti Weissenfeldiin jossa ruumisarkkua pidettiin, ja isänsä ruumiin ääressä hänen sanotaan purskahtahtaneen itkuun ja huudahtaneen: "Nyt on aika minun myös ryhtyä mieheksi maailmassa".

Vuonna 1637 holhoojahallitus aateloi hänet ja myönsi Vibyholmin kuninkaankartanon hänelle tulonlähteeksi.

Vuonna 1646 hän sai Vaasaporin kreivikuntana läänitykseksi alueen, johon kuului Laitilan ja Uudenkirkon kruununtilat, joissa oli yhteensä 703 tilaa ja 587 manttaalia. Se oli Suomen suurituloisin läänitys. Se peruutettiin 1680 reduktion yhteydessä.^[1]

Vuoden 1649 jälkeen hän siirtyi Saksaan, jossa hän kuoli Wilshausissa, sisarensa vallastaluopumista edeltävänä vuonna. Hänen ruumiinsa kuljetettiin Ruotsiin, jossa se on haudattuna Tukholman Riddarholm-kirkkoon. Hänen vaimonsa oli Anna Sofia, Wied-Runkelin kreivillisestä suvusta Saksasta. Heidän eloonjääneet lapsensa olivat Vaasaporin Kristiina (1644–1689) ja Vaasaporin kreivi Kustaa Aadolf (1653–1732).

Vaasaporin kreivitär Kristiina (1644–1689), Kustaa Kustaanpojan tytär meni naimisiin Lindebergin vapaaherran Wolmar Wrangelin (1641–1675) kanssa. Tämä kenraaliluutnanttina johti Ruotsin joukkoja Fehrbellinin taistelussa 1675, joka päättyi ruotsalaisten häviöön.

Kustaa Aadolf, Wasaburgin toinen kreivi, Kustaa Kustaanpojan poika ja pääperillinen, oli everstiluutnanttina ja oli merkittävä maanomistaja Pohjois-Saksassa. Hän nai Angelica Katariinan, Leiningen-Westerburgin kreivillisestä suvusta Saksasta. Heidän eloonjääneitä lapsiaan olivat Yrjö Mauri (1678–1754), Anton Aadolf (1689–1748), sekä Henrietta Polyxena (1696–1777). Yksikään heidän lapsistaan ei mennyt naimisiin, eikä jättänyt (ainakaan tiedossa olevia) jälkeläisiä.

Georg Mauritz, Wasaburgin kolmas ja viimeinen kreivi, kuoli 14.1.1754 naimattomana ja olematta koskaan missään virassa. Hänen kuollessaan sammui Vasaborgin suku, samoin kuin koko Vaasa-suku miehenpuolelta. Hänen perillisensä oli hänen ainut jäljelle jäänyt sisarensa, naimaton Henrietta Polyxena.

Henrietta Polyxena, Wasaburgin kreivitär, syntyi 1696 ja kuoli 1777 Hundlosenin tiluksillaan Oldenburgissa, hän oli naimaton ja hänen kuollessaan sammui lopullisesti Vasaborgin suku sekä myös viimeinenkin haara alkuperäistä Vaasa-sukua. Tosin, siihen mennessä, kuninkaallisten Vaasojen naislinjalta polveutuva jälkeläinen, kuningas Kustaa III (hallitsi 1771–1791) oli ottanut Vaasa-sukunimen itsensä ja perheensä käyttöön, sillä perusteella että juuri he alkuperäisten Vaasojen jälkeläisistä olivat nousseet näiden valtaistuimelle Ruotsissa.

• Mauno Jokipii: Suomen kreivi- ja vapaaherrakunnat, 2 nidettä, Suomen historiallinen seura 1956–1960, Historiallisia tutkimuksia 48.1

Oma maa, niteet II ja VI.