Vaasanpuistikon ympärillä sijaitsevat muun muassa metroasema, levykauppa, ekokampaamo, kamppailu-urheiluseura ja liikuntakeskus, panttilainaamo, kuntosali sekä S-market. Sen läheisyydessä on useita trendikkäitä ravintoloita, pubeja ja baareja.
Vuonna 2024 valmistui 1,2 miljoonaa euroa maksanut peruskorjaus, jonka tavoitteena on tehdä Vaasanpuistikosta viihtyisä oleskelu- ja tapaamispaikka. Aukiolle asennettiin muunmuassa uusi monivärinen luonnonkivilaatoitus, perennoja, pensaita ja pienpuita istutusruukuissa tuomaan lisää vehreyttä aukiolle sekä muotoilija Teemu Salosen ja kuvataiteilija Komugi Andon tekemä viisiosainen nykytaideteos Torille! [1] Klassisesta veistospuistosta, ja markkinahumusta inspiroinut teoskokonaisuus koostuu viidestä pylväiden päälle asettuvasta veistoksesta. Pylväiden spiraalimainen maalaustapa on olennainen osa teoksen mystistä maailmaa. Teos kuuluu Helsingin taidemuseo HAMin kokoelmaan.
Aukiota on kunnostettu tätä ennen vuonna 1984 metroaseman rakentamisen yhteydessä. Kimmo Helistö esitti vuonna 2007 aukion nimeämistä Arto Mellerin aukioksi runoilija Arto Mellerin mukaan, mutta esitys ei saanut vastakaikua.[2]
Huumekaupasta ja asunnottomista aiemmin tunnettu Vaasanpuistikko[3] tunnetaan myös lempinimillä Piritori ja Ikuisen vapun aukio.[2][4][5]